Vastaus poliittisten nuorisojärjestöjen avoimeen kirjeeseen

Kirjoitettu Paavon blogi

Nuorisojärjestöjen avustukset herättävät kiinnostusta niin järjestökentällä kuin julkisuudessakin.

Haluan vastata Perussuomalaisten Nuorten, Suomen Kristillisdemokraattisten Nuorten ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton avoimeen kysymykseen poliittisten nuorisojärjestöjen rahanjaosta (4.4.2012).

Järjestönne kritisoivat poliittisten nuorisojärjestöjen rahanjakoa epäoikeudenmukaiseksi. Toteatte, että ”suurimpia tukia saavat keskustalaiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt nettoavat pienintä tukea saavien Perussuomalaisten Nuorten tuen lähes 49-kertaisesti. Poliittisin perustein koottu avustustoimikunta ei ole kyennyt antamaan tälle erolle hyväksyttäviä perusteluita. Uskomme, ettei sellaisia ole olemassakaan”.

Valtakunnallisten nuorisojärjestöjen avustusjärjestelmä on kehitetty tukemaan nuorten omaa aktiivisuutta. Avustusjärjestelmän piirissä olevien järjestöjen koossa sekä niiden toiminnan laadussa ja laajuudessa on kuitenkin eroja. Tästä johtuen useiden järjestöjen avustusmäärät ovat myös erisuuruisia. Seuraavien esimerkkien avulla voi tarkastella järjestöjen koossa ja toiminnan laajuudessa ilmeneviä eroja:

Poliittisista nuorisojärjestöistä merkittävintä, 670 000 euron avustusta nauttiva Suomen Keskustanuoret, on suuri yli 11 000 jäsenen järjestö, jonka valtakunnallisissa tapahtumissa on ollut yli 15 000 osallistujaa vuonna 2010. Järjestön avustus on nyt 14 000 euroa pienempi kuin vuonna 2011.

Perussuomalaisten Nuorten ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton avustukset ovat kasvaneet poliittisista nuorisojärjestöistä prosentuaalisesti nopeimmin viime vuosina Perussuomalaiset Nuoret vuosina 2009-2010 72 %, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto samoina vuosina 16 %.

Nyt vuonna 2012, kun nuorisojärjestöjen kokonaismäärärahat supistuvat edellisvuoteen nähden, kaikkien muiden poliittisten järjestöjen avustuksiin kohdistetaan leikkauksia paitsi näihin kahteen.

Perussuomalaisten Nuorten toiminta on vielä varsin vakiintumatonta. Järjestöllä on oman ilmoituksensa mukaan ollut vuonna 2010 kolme valtakunnallista tapahtumaa, joihin on osallistunut yhteensä 100 henkeä. Jäsenmäärä on ollut nousussa, mutta vuoden 2010 lopussa – mihin arviointi siis perustuu – se oli kuitenkin ollut vielä vasta 753 jäsentä. Nuorisolain mukaan valtionapukelpoisen nuorisojärjestön jäsenmäärän tulisi periaatteessa olla vähintään tuhat jäsentä.

Perussuomalaisten Nuorten avustus on viime vuosina ollut kuitenkin selvässä nousussa: 4000 euroa v. 2008, 15 000 euroa v. 2012. Toiminnan laajetessa myös avustusmääriä tarkastellaan vuosittain. Perussuomalaisten Nuorten vuodelle 2012 hakema yli 200 000 euron avustus on kuitenkin järjestön toiminnan laajuuteen nähden epärealistinen.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton ilmoittama jäsenmäärä vuoden 2010 lopussa on 1150 jäsentä. Järjestön avustus vuodelle 2012 on 83 000 euroa. Järjestön toiminta on ollut aktiivista, ja jäsenmäärä on ollut myös pääsääntöisesti nousujohteinen. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton avustukset ovat olleet myös nousussa: 56 000 euroa v. 2007, 83 000 euroa v. 2012.

On hyvin tiedossa, että järjestön toiminta ansaitsisi myös vastaisuudessa lisäpanostuksia. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton toimintaedellytykset haluttiin nyt turvata, eikä järjestön avustukseen kohdistettu leikkausta kuten suureen osaan muista poliittisista nuorisojärjestöistä.

Julkisuudessa on esitetty väitteitä, että olisin korottanut omaa puoluettani lähellä olevien järjestöjen avustuksia. Näin ei ole. Omaan poliittiseen viiteryhmääni kohdistuu muiden poliittisten järjestöjen tavoin leikkauksia.

Poliittiset nuorisojärjestöt ovat keskenään kovin erilaisia – toiset niistä tekevät puolueen nuorisotyötä, toiset taas ovat luonteeltaan lähempänä kansalaisjärjestöjä. Näiden järjestöjen avustukset eivät voi olla kiinni puolueen menestyksestä vaaleissa.

Avustusmäärärahojen supistuessa vuonna 2012 kaikkien hyvin kehittyneiden järjestöjen avustuksia ei ollut kuitenkaan mahdollista tarkistaa ylöspäin. Esimerkiksi Suomen NuorisoSirkusliiton ja ruotsinkielisen lasten- ja nuortenjärjestö Ungmarthan avustuksen korottamisen tarve nähtiin tässä taloudellisessa tilanteessa akuutimmaksi.

Valtakunnallisten nuorisojärjestöjen, nuorisotyön palvelujärjestöjen ja nuorisotyötä tekevien järjestöjen avustaminen ja avustusperiaatteet pohjautuvat nuorisolakiin sekä valtioneuvoston asetukseen nuorisotyöstä ja -politiikasta. Näissä määritellään, että valtionavustukset myönnetään tulosperusteisesti. Tulosperusteita ovat toiminnan laatu, laajuus ja taloudellisuus. Avustusta myönnettäessä otetaan lisäksi huomioon toiminnan ajankohtainen yhteiskunnallinen merkitys sekä avustuksen tarve.

Nuorisojärjestöjen arviointi- ja avustustoimikunta tekee opetus- ja kulttuuriministeriölle vuosittain esityksen valtakunnallisten nuorisojärjestöjen ja nuorisotyön palvelujärjestöjen valtionavustuksista sekä antaa lausunnon esityksestä nuorisotyötä tekevien järjestöjen valtionavuiksi. Avustuksen tarvetta harkittaessa otetaan huomioon järjestön taloudellinen tila, muut julkiset avustukset ja varsinaiseen toimintaan käytettävissä olevat varat. Ajankohtaista yhteiskunnallista merkitystä arvioitaessa otetaan huomioon järjestön aktiivisuus yhteiskunnallisissa asioissa sekä nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa. Järjestöjä arvioitaessa on otettava huomioon myös se, kuinka järjestössä toteutuu nuorten osallistuminen päätöksentekoon.

Järjestöjen avustaminen pohjaa siis näihin laista ja asetuksesta tuleviin kriteereihin.

Avustusjärjestelmän kehittämisestä on toki syytä käydä avointa keskustelua, ja järjestöille pyritään vastaisuudessa viestimään läpinäkyvämmin avustusten kehityksessä tapahtuvien muutosten perusteita. Yksittäisten järjestöjen tilanteen yksityiskohtainen käsittely julkisuudessa ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista, sillä esimerkiksi toiminnallisissa vaikeuksissa olevien järjestöjen toimintaa ei haluta hankaloittaa entisestään.

Vastauksessa tähän avoimeen kirjeeseen on kuitenkin tehty poikkeus, sillä kirjelmöijät ovat halunneet julkisesti perusteluja avustustasolleen.

Alla olevasta osoitteesta saa lisää tietoa aiheesta.

http://dl.dropbox.com/u/7626842/Nuorisoj%C3%A4rjest%C3%B6tuet%2020112012%20Taulukko1-1.jpg

Kommentteja (12)
  1. Pingback: Nyt on jo valekohujakin | Kaunosielut

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *