Tuloerot pienemmäksi verotuksella

Kirjoitettu Paavon blogi

”Hallitus kaventaa tulo-, hyvinvointi- ja terveyseroja.” Saimme nämä oikeudenmukaisuutta lisäävät tavoitteet kirjattua viime keväänä hallitusohjelmaan.

Tänään kehysriihessä saavutimme kolme asiaa, joilla pääsemme kohti tätä pyrkimystä.

Veroja korotetaan nyt enemmän kuin tehdään leikkauksia, 50-50 -periaate saatiin murrettua. Tärkeä saavutus on työmarkkinatuen tarveharkinnan poisto puolison tulojen osalta. Saimme myös tasokorotuksen nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön.

Hallitusneuvotteluissa tuloerojen kaventamiskirjauksesta väännettiin pitkään. Lopputulos oli tuolloin aiempaa parempi, kun kunnallisverosta tehtiin progressiivisempaa keventämällä pienituloisten verotusta perusvähennyksellä. Suurituloisten verotus kiristyi, kun listaamattomien yritysten osinkoja, pääomatuloja yleensä ja suuria perintöjä alettiin verottaa enemmän.

Tänään Säätytalolla käydyissä kehysneuvotteluissa tuloerojen kaventamisen ehtoja koeteltiin uudestaan.

Tuloerojen pienentämisen linja jatkuu. Erot kapenevat verotusratkaisuilla. Nostimme aikoinaan ensimmäisenä esiin solidaarisuusveron – nyt se on tulossa. Suurituloisten verotuksen tiukentaminen jatkuu. Suurimpien eläkkeiden ja palkkatulojen verotus kiristyy, kuten myös suurten perintöjen verotus.

Kehykseen tullut arvonlisäverojen korotuksen huono vaikutus jää pienemmäksi kuin tuloverojen muutosten hyvä vaikutus

On tärkeää korottaa perus- ja työtulovähennyksiä, jolloin pienituloisille palkansaajille jää aiempaa enemmän rahaa käteen. Koska sosiaaliturvaindekseihin ei koskettu, nousevat sosiaaliturvan varassa elävien tuet hintojen nousun mukana. Sosiaaliturvan indeksikorotus tulee tapahtumaan ensi vuonna etukäteen.

Verotuksessa olisi ollut varaa tehdä enemmänkin ja siirtyä lähemmäksi pohjoismaisia kokonaisveroasteita. Siksi oli ongelmallista hyväksyä yrityksille täsmäverokannustimia. Nyt on tehtävä kaikki sen eteen, että ne oikeasti täyttävät tarkoituksensa ja parantavat työllisyyttä.

Hyvää siis on, että veroja korotetaan enemmän kuin tehdään leikkauksia. Verokorotuksia toteutetaan 1,5 miljardilla ja menosäästöjä 1,2 miljardilla. Monet leikkaukset tuntuvat kohtuuttomilta ja ne on peruttava heti, kun taloudellinen tilanne paranee.

Meille oli tärkeää, että sopeutuksen maksavat ne, joilla siihen on varaa. Siksi halusimme jättää leikkaukset minimiin. Säästöjen lisäksi saatiin onneksi muutamia tärkeitä menonlisäyksiä.

Aamulla opiskelijat jakoivat päättäjille suklaamunia Säätytalon edessä. Munankuoriin oli kirjoitettu paitsi opiskelijoiden toiveita, myös sanat ”pesämuna tulevaisuuteen”.

Yksi tärkeistä saavutuksista ja selkeä panostus tulevaisuuteen oli tasokorotus nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön. Nuorten yhteiskuntatakuun lisäksi tulevina vuosina kohdennetaan mittava summa toimenpiteisiin, joilla ohjataan ammatillisen tutkinnon suorittamiseen ilman koulutusta olevia alle 30-vuotiaita nuoria . Tämä on hyvä saavutus, sillä on merkitys paitsi syrjäytymisen ehkäisemisessä, myös nuorten työllisyyden parantamisessa.

Kehyksestä neuvotteleminen on paitsi puolueelle tärkeisiin tavoitteisiin pyrkimistä ja niiden saavuttamista, myös pahempien leikkausten torjumista. Tässä hyvä tulos syntyi ainakin opintotuen suhteen. Opintotuen indeksiin sitomisesta pidetään kiinni.

Työmarkkinatuen tarveharkinnan poisto puolison tulojen osalta on hyvä saavutus. Tätä epäkohtaa on yritetty poistaa melkein 20 vuoden ajan, joten päätös on tässä tilanteessa poikkeuksellisen merkittävä. Ratkaisu on tärkeä myös lapsiperheköyhyyden poistamisessa.

Kehysriihessä tehtiin myös punavihreää – ja historiallista – liikennepolitiikkaa. Ministeritoveri Merja Kyllönen sai läpi sen, että ensi kertaa rautatiehankkeita on enemmän kuin maantiehankkeita. Tämä on hieno saavutus, sillä 90 % liikenteestä kulkee edelleen maanteitä pitkin.

Keskenään hyvin erilaisia arvoja ja politiikkaa edustavan hallituksen kehysneuvottelut eivät olleet yksioikoiset. Kaikki puolueet joutuivat antamaan periksi joissain itselleen tärkeissä asioissa.

Yksi kehysriihen ankarimmista  paikoista on lapsilisän indeksin jäädyttäminen. Mittaluokaltaan päätös oli kuitenkin nieltävissä, koska pieni- ja keskituloisten asemaa parannettiin toisissa päätöksissä. Pienituloisimpien lapsiperheiden asemaa kuitenkin helpotetaan verotuksessa ja sosiaaliturvassa.

Kuntatalous on ollut jo vuosia vaikeassa tilanteessa. Vaikka juuri nyt kuntatalouden tilanne on keskimäärin melko hyvä, tulee kuntiin kohdistuva 240 miljoonan nettoleikkaus aiheuttamaan ongelmia, joita ei pidä väheksyä.

Leikkaukset ovat aina raskaita. Niin nytkin. Mutta on myös tiedostettava, että emme elä Suomessa talouden tyhjiössä.

Kommentteja (26)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *