Tekijänoikeuksien valvonnasta

Kirjoitettu Paavon blogi

Kuluvalla viikolla on noussut julkiseen keskusteluun tapaus, jossa kerrotaan 9-vuotiaan tytön vahingossa ladanneen laittomasti musiikkia internetistä ja jakaneen sitä edelleen. Tekijänoikeuksia valvova järjestö on jäljittänyt kyseisen ip-osoitteen ja rätkäissyt yhden levyn laittomasta lataamisesta ja jakamisesta liittymän haltijalle 600 euron laskun. Sillä, että kyse olisi liittymän haltijan mukaan ollut tapahtumahetkellä 9-vuotiaan tekemästä vahingosta, ei olisi ollut asiaan mitään vaikutusta.

Netissä levinneen tarinan perusteella on toimittu kohtuuttomasti, joten olen yrittänyt selvittää, mistä on kysymys.

*
Suomen laki mahdollistaa laittoman lataamisen valvonnan. Sitä tehdään jonkin verran tekijänoikeusjärjestöjen toimesta. Luovan alan tekijöitä, tuottajia ja levittäjiä edustava yhteisjärjestö Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) teki lokakuussa 2011 valvontaiskun ns. bit torrent -tekniikalla tapahtuvaan tiedostojen jakoon. Iskussa pyrittiin selvittämään Chisun uuden levyn julkaisun yhteydessä tapahtuvaa musiikin laitonta edelleen jakamista.

Järjestön mukaan Chisun levy valikoitui valvontakohteeksi artistista riippumattomista syistä, yksinkertaisesti siksi, että levyn uskottiin houkuttelevan paljon lataajia, myös sellaisia, jotka jakaisivat levyä verkossa ilmaiseksi eteenpäin, mikä on nykylainsäädännön mukaan tekijänoikeusrikos. Näin kävikin.

TTVK sai tiedot 28 liittymänhaltijasta, jotka olivat jakaneet uutta levyä luvattomasti. Järjestö lähetti näille kaikille musiikin laittomasta edelleen jakamisesta 600 euron laskun. Summa määräytyi sen mukaan, että kyseessä oli yksi laittomasti eteenpäin jaettu digitaalinen äänilevy.

*
Yllä kuvattu lienee todella tapahtunut – mutta miksi, missä olosuhteissa ja mitä siitä pitäisi seurata, on tällä hetkellä poliisitutkinnan aihe. Nyt vastakkain ovat TTVK:lta saamani selvitys ja toisaalta julkisessa keskustelussa ollut isän kertomus.

Tapausta on käsitelty julkisuudessa nimettömän blogikirjoituksen kautta, jossa kirjoittaja kertoo olevansa 9-vuotiaan vahingon tehneen tytön isä. Tytön muumikuosinen tietokone on nyt poliisin hallussa. Julkisuudessa, mm. Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla, tämä isän kertomus on uutisoitu kritiikittömästi.

TTVK:n ja monien nettikeskustelijoiden mukaan taas levyn edelleen jakamisen täysin vahingossa ei pitäisi olla mahdollista. Laiton jakaminen edellyttää TTVK:n mukaan niin paljon erilaisia valintoja ja monimutkaisia toimintoja, kuten erillisen ohjelman lataamista tietokoneelle, että on vaikea kuvitella, että sellaisen olisi voinut yksin tehdä pikkutyttö, jolla on vain alkeelliset tietotekniset taidot, kuten blogikirjoituksen isä kertoo.

Minun tietotekniset taitoni eivät riitä ottamaan kantaa, onko se mahdollista tai ei. Ehkäpä poliisi selvittää juuri tätä asiaa?

*
Riippumatta siitä, mikä totuus tässä kyseisessä tapauksessa on, osoittaa selkkaus kuitenkin jo nyt, miten suuria haasteita nykytekniikka asettaa tekijänoikeuslainsäädännölle.

Puolustan tekijänoikeuksia ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että myös musiikin ja muiden luovien alojen tekijälle kuuluu palkka tehdystä työstä sekä asiallinen korvaus teosten levittämisestä ja kaupallisesta menestyksestä. En jaa monien piraattien ideologiaa, että netissä kaiken pitäisi olla ilmaista ja mistään ei pitäisi joutua maksamaan.

Tästä huolimatta minun on toisinaan vaikea ymmärtää tekijänoikeusjärjestöjen toimintaa. Laajamittainen piratismi ja tekijänoikeuksien kaupallinen massariisto tulisi olla viranomaisten tähtäimessä, eivät yksittäiset ihmiset. En usko, että ongelmat voitetaan jahtaamalla yksittäisiä kansalaisia, jotka kaiken lisäksi ovat vielä usein nuoria.

Ongelmaa ei pystytä poistamaan pistehyökkäyksillä. Yksittäiset ratsiat ja pelotteluoikeudenkäynnit voivat aiheuttaa hallaa hyvälle asialle, eli tekijänoikeuksien ja kohtuullisten korvausten puolustamiselle. Tekijänoikeuksien valvonnassa tehdyt ylilyönnit saattavat jopa kääntää yleisen mielipiteen tekijänoikeuksille kielteiseksi. On hyvä muistaa, että tällä hetkellä valtaosa ei hyväksy piratismia.

Laajamittaiseen laittomaan jakeluun pitää puuttua. Ei ole oikein, että toisten tekemällä työllä kerätään voittoja ilman, että itse tekijät hyötyvät. Ministeriö tukee työtä, jossa pyritään kertomaan, että piratismi syö tekijöiden toimeentuloa ja pahimmassa tapauksessa jatkossa meillä ei ole enää yhtä monipuolista musiikin kenttää. Ei buffet-lounaallekaan voi kutsua kavereita syömään yhteiseltä lautaselta.

Yksi mahdollisuus piraattiongelman ratkaisemiseen on laillisen nettilataamisen ja -jakamisen voimakas kehittäminen. Spotify, jossa mainostajat maksavat sisällöistä tekijöille, on tästä yksi esimerkki. Tosin Spotify ei ole myöskään ongelmaton. Tekijät eivät saa siitä kohtuullista korvausta. Internetissä Spotifyn kaltaisten sovellusten kehittäjät ovat kuitenkin tulevaisuuden voittajia.

Kuulen usein sanottavan, että tekijöille kuuluu korvaus työstään, mutta mitkään nykyiset järjestelmät eivät kuitenkaan kelpaa. Parempien järjestelmien puolesta olemme tehneet kovasti työtä, mutta toistaiseksi emme ole sellaista onnistuneet rakentamaan. Siksi kuulenkin mielelläni erityisesti näiltä ihmisiltä toteuttamiskelpoisia ehdotuksia.

Kommentteja (70)
  1. Pingback: Kotietsintä 600 €:n takia – Nyt puhuu ministeri | Pikavippi ja Muut Uutiset

  2. Pingback: Piraattipuolue julkaisi TTVK ry:n maksuvaatimuskirjeen « Piraattipuolue

Vastaa käyttäjälle anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *