Tarvitaan työelämää tunteva presidentti

Pari kuukautta intensiivisenä jatkunut kampanjointi ennen presidentinvaaleja on kääntymässä loppuun. Tänään olin vielä liikkeellä Helsingissä. Tunnelma ihmisten parissa on ollut erittäin innostunut ja hyvä loppuun saakka.

Aivan vaalien viime metreillä keskusteluun ovat nousseet myös työelämän kysymykset. Sytykkeenä toimi kokoomuksen ehdokkaan Sauli Niinistön vaatimus siitä, että sakkoja niin sanotuista laittomista laikoista pitäisi nostaa. Tästä asiasta olen päässyt ottamaan yhteen johtavan porvariehdokkaan kanssa jo pariinkin kertaan. Kritiikin seurauksena Niinistö joutui perääntymään näkemyksissään ja sanomaan, että myös laittomasti toimivia työnantajia pitää sanktioida.

Ehdokkaiden kanta tähän asiaan on tullut selväksi. Silti Niinistön lausunnot osoittavat, kenen puolella hän on. Viimeisetkin imagonaamion rippeet ovat nyt rapisseet entisen ”työväen presidentin” yltä. Lausunnot osoittavat myös, ettei Niinistö tunne suomalaisen työelämän todellisuutta.

Yksi jakolinja kulkee suhtautumisessa yleisen eläkeiän nostamiseen. Niinistö, Haavisto ja Soini ovat lämmenneet eläkeiän nostamiselle. Mielestäni kaikki tosiasiat osoittavat, että sillä ei saada suomalaisten työuria saada pidennettyä, vaikka se on sinällään tärkeä tavoite. Nuorisotyöttömyyteen pitää puuttua, työhyvinvointia pitää parantaa ja ennen aikaista työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä pitää ehkäistä. Sinällään työkyvyttömiksi todetuille työntekijöille pitää taata eläkkeiden nopea ja oikeudenmukainen käsittely.

Tuore selvitys osoittaa, että vain 41 prosentilla sak:laisissa työpaikoista on yli 63-vuotiaita eli eläkeiän saavuttaneita työntekijöitä. Työnantajat vaativat suomalaisia olemaan yhä pidempään työelämässä, mutta saneeraavat ikääntyneet työntekijät ensimmäisenä pois. Samaan aikaan yritysjohtajat huutavat kurkku punaisena eläkeiän nostamista, jäädessään itse kuusikymppisinä eläkkeelle nostamaan huimia lisäeläkkeitä. Tämän Sauli Niinistö voisi ottaa puheeksi suomalaisiin suurtyönantajiin kuuluvien rahoittajiensa kanssa.

Työelämän kysymykset eivät toki suoraan kuulu presidentin toimivaltaan. Silti on tärkeää, että myös Suomen seuraava presidentti tuntee sen todellisuuden, jossa tavalliset suomalaiset joutuvat repimään toimeentulonsa. Presidentin pitää tuntea työpaikkojen todellisuutta ja niiden ongelmia. Pelkkä ylätasolla tapahtuvan kolmikannan korostaminen ei riitä, vaikka sekin on tärkeää.

Hyvän esimerkki on ollut kohta virastaan luopuva Tarja Halonen, työläiskodin kasvatti, joka tunsi perin pohjin suomalaisen työelämän. Entisenä ay-juristina hän osoitti syvää kiinnostusta aiheeseen myös presidenttinä toimiessaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n asettamaan globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission puheenjohtajana. Työnantajien ja oikeistomedian piirissä häntä moitittiin maailmanparantajaksi.

Minun silmissäni se on kehu. Suomen presidentin pitää olla maailmanparantaja, myös silloin, kun työelämän pelisääntöjä kehitetään.