Tarvitaan kaivosvero ja valtion oma yhtiö

Kirjoitettu Paavon blogi

Suomi on tänä syksynä saanut silmilleen lähihistoriansa mahdollisesti pahimman ympäristöonnettomuuden.

Suurin odotuksin perustettu Talvivaaran kaivos on muuttunut myrkkyviemäriksi, joka uhkaa pilata vakavasti paikallisen luonnon ja ihmisten elinympäristön.

Törkyvaaran saastevuodot ovat virranneet tiedotusvälineissä nyt runsaat kaksi viikkoa. Silti vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mihin eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen on kiinnittänyt huomiota: yhtiö on saanut toimintansa aikana jo 92 huomautusta.

Talvivaaran kohdalla on pettänyt lähes kaikki. Kaivoksessa on käytetty kemiallisia menetelmiä, joista ei ole kokemusta mistään muualta maailmasta. Samalla nähdään millaista jälkeä voi pahimmillaan syntyä, kun itsenäinen ympäristöhallinto Suomessa lopetettiin edellisen hallituksen toimesta.

Viranomaiset eivät ole käyttäneet kaikkia valvontakeinoja ympäristöhaittojen patoamiseksi. Tarvittaessa aseet ovat järeitä. Ely-keskuksella on mahdollisuus halutessaan käyttää hallintopakkomenettelyä kaivoksen pysäyttämiseksi.

Vastuu nykyisen tilanteen ratkaisussa on viime kädessä silti nykyisellä hallituksella. Elyille on annettu uusi valvontaohje ja Kainuun ely-keskuksen resursseja on lisätty.

Mutta tärkeää on miettiä, miten tällaiset katastrofit estetään tulevaisuudessa.

Talvivaaran myrkkyliemiin on nyt huuhtoutumassa koko kaivosalan maine. Parhaimmillaan kaivostoiminta voi tuoda työtä ja toimeentuloa koko Suomelle, erityisesti pohjoiseen. Jo nyt koko kaivosklusteri työllistää 30 000 ihmistä.

Jatkossa lupien ja valvonnan pitää olla huomattavasti nykyistä tiukempaa. Tilanne ei saa olla se, että rikkaudet revitään meidän maaperästä ja voitot viedään ulkomaille, mutta paikallisille jää palkkioksi saastunut maa.

Talvivaara on suomalaisomistuksessa, mutta muuten kaivostoiminta on Suomessa päätynyt pitkälti ulkomaisille yhtiöille. Kysymys kuuluu, miksi suomalaisten yhteiset luonnonvarat pitäisi antaa pikkurahalla yksityisiin, usein vieläpä ulkomaisiin käsiin?

Kaivostoimintaan sopisi valtion oma yhtiö. Näin hyödyt kaivostoiminnasta tulisivat koko yhteiskunnalle ja ympäristöön voisi paremmin panostaa.

Ensimmäinen keino kaivosyhtiöiden sitouttamisessa nykyistä suurempaan yhteiskuntavastuuseen on erillinen kaivosvero, joka voitaisiin maksaa louhitun malmin arvon mukaan. Osa sen tuotosta pitää kanavoida kunnille, joissa louhokset sijaitsevat.

Kaivosvero ei silti saa tarkoittaa ympäristövastuun välttelyä. Ei riitä, että vain suuronnettomuudet estetään. Myös normaalisti toimivien kaivosten ympäristövaikutukset pitää minimoida nykyistä kireämmällä sääntelyllä.

Muuten uhkana on, että jätteet ja ongelmat jätetään jatkossakin Suomeen, mutta rahat menevät yksityisiin taskuihin – ylikansallisille suuryrityksille.

Kolumni on julkaistu Turun Sanomissa 16.11.2012.

Kommentteja (6)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *