167 663 kertaa kiitos!

24.01.2012 klo 19:46

Takana on presidentinvaalien ensimmäinen kierros ja omalta kohdaltani hieno kampanja ja hyvä tulos. Siinä missä moni muu ehdokas oli tehnyt kampanjaa jo pitkään, lähti Vasemmisto vaaleihin takamatkalta. Melko tasan kahdessa kuukaudessa polkaistiin kuitenkin käyntiin näyttävä, valtakunnallinen kampanja. Takana on kymmeniä paikkakuntia, kymmeniä tilaisuuksia ja valtava määrä keskusteluja ihmisten kanssa.

Olen ollut runsaat 15 vuotta Vasemmistoliiton toiminnassa. Koskaan eivät puolueen tilaisuudet ole vetäneet niin paljon ihmisiä kuin nyt. Salit olivat täynnä, istumapaikat loppuivat kesken ja soppatykit tyhjenivät vauhdilla joka puolella maata. Vanhempi väki sanoo, että viimeksi innostus oli yhtä suurta silloin, kun Vasemmistoliittoa perustettiin vuonna 1990.

Tällainen voimannäyttö ei olisi ollut mahdollinen ilman valtavaa määrää vapaaehtoisia, eri puolilla maata. Myös puolueen työntekijät ovat tehneet kaikkensa. Haluankin lausua kiitokset kaikille teille!

Äänestäjät kuitenkin tekivät tuloksen. Siksi 167 663 kertaa kiitos!

Tulos olisi voinut huonompi, mutta toki myös parempi. Kaksivaiheisen suoran kansanvaalin luonne on  kuitenkin sellainen, että ihmiset ryhtyvät loppua kohti keskittämään ääniä todennäköisiltä näyttäville ennakkosuosikeille. Kansanvallassa tällainen taktikointi on täysin luvallista toimintaa.

Presidentinvaalit osoittivat sen, että Vasemmistolle oman ehdokkaan asettaminen oli välttämätöntä. Ilman meidän osallistumistamme moni teema olisi jäänyt käsittelemättä ja yhteiskunnallisesti tärkeä aihe nousematta esiin. Monien arvioiden mukaan Vasemmisto pystyi ohjaamaan keskustelua. Selkeä Nato-vastainen linja pakotti muutkin ehdokkaat Nato-kriittisiksi, ilman meitä hyvinvointivaltiosta ei olisi juurikaan keskusteltu ja talouspoliittiset vaihtoehdot eivät olisi nousseet esille.

Tärkeää on myös muistaa, että politiikka ei ole vain vaalikampanjoita. Meidän pitää jatkaa hyvään vauhtiin päässyttä poliittista työtä myös vaalien jälkeen: eduskunnassa, hallituksessa, työpaikoilla, ay-liikkeessä, kansalaisjärjestöissä, kouluissa ja yliopistoissa.

Edessä on vielä presidentinvaalien toinen kierros, jonne ylsi yksi ennakkosuosikki ja yksi yllättäjä. Äänten ”testamenttaaminen” on vanhanaikaista eikä sovi kansanvaltaan. Yhtälailla kuin se ei sovi kansanvaltaan, että ihmisiä syyllistetään ja kehotetaan voimallisesti äänestämään jotain muuta kuin omaa suosikkiaan.

Silti sanoin jo ensimmäisen kierroksen vaali-iltana, että vasemmistolaiset ihmiset osaavat varmasti tehdä johtopäätöksiä itse. Vasemmistolaista vaihtoehtoa ei nyt ole tarjolla. Mutta jos vastakkain on suurpääoman rahoittama kokoomuslainen ja vihreä ihmisoikeuksien ja ympäristön puolustaja, ei valintaa heidän välillään liene vaikea tehdä.

 

Kommentit

 
  1. Näin minäkin ajattelen. Äänestän Haavistoa, en vihreitä! Tämä jos mikä on henkilövaali.

     
  2. Muista sen Vasemmistoliiton perustamisvaiheen. Se alkoi lähes vastaavata presidentivaali-innostuksesta, kuin mitä nyt oli sivusta seuranneena, Kalevi Kivistö liike -88.

    Vasemmistoliitoa perustettaessa joku meni lopussa väärilleraiteille, lähettiin maailmoja syleilemään, lopuksi ylisuuri Turun perustamiskokous.

    Nämä Vasemmistoliiton perustamisvaiheet olisi hyvä jonkun viisaan tutkia.

    Muuten ei nämä vaihtoehdot niin hauhean helppoa valinnasta tee, niin lähellä ovat toisia. Toista painaa suurpääoman rahoitus ja sen seurauksen, kenen leipää syöt sen lauluja laulat. Toista painaa, vaikka Natura ja muu työpaikkojen leikkaukset täällä kehäkolmosen ulkopuolella. Suuressa harkinnassa on kolmas vaihtoehto. Niin oikealla molemmat ovat.

     
  3. Paavo, kiitos tuestasi Pekalle, joksi minä tämän ymmärrän! Oli kuitenkin lopulta hyvä, että olit ehdolla, sillä toit uusia ulottuvuuksia vaalikeskusteluihin.

     
  4. Kiitos Paavo, oli hienoa olla mukana. Kaikkea hyvää! <3

     
  5. No nämä oli esi vaalit seuraavalla kerralla
    ollaan jo tosi lähellä.Tällä procantti luvulla on helpompi startata sauraaviin koitoksiin ja muistaa kansan syvät että vähemmän syvät rivit ja kuunnella äänistäjiä että mistähän se mono puristaa tästähän se suosio hivuttautuuu kuin finnairi taivaalle.

     
  6. Suuri osa on varmasti juuri taktikoinut ja äänestänyt sijastasi esim. Haavistoa:) Itse tein näin, koska halusin pitää sinut vasemmiston johdossa ja ministerinä.

    Joten varmasti ilman taktikointeja lukusi olisi ollut paljon suurempi!

    Onnea kuitenkin tästäkin tuloksesta. :) Hyvin sait ääniä ja hyvin puhuit vaalitenteissä.

     
  7. Hyvän duunin teit, puolue sai ehomman imagon. Ja hyvä kun olet nuori, sulla on vielä vuosikymmeniä aikaa johtaa tätä maata paremmaksi. Annat toivoa.

     
  8. Du gjorde verkligen en fin kampanj,du fick fram Vänsterförbundets åsikter i alla valdebatter, jag såg både på finsk och svensk tv, på ett klart och tydligt sätt, fast FST5:s valdebatt var en katastrof som valdebatt sett fick du ändå fram dina åsikter
    Nu är du känd i Finland, det är bra och vänstern har synts i debatten. Tack för det.

     
  9. Tervehdys Paavo!
    Terveiset täältä Pohojanmaalta, tarkemmin
    Pietarsaaresta. Teit mahtavan vaalituloksen,
    josta ollaan ylpeitä. Nyt on hyvä lähteä
    kohti kunnallisvaaleja. Se minua lämmitti
    eniten, että jaksoit joka käänteessä puhua
    eriarvoisuuden kasvusta tässä “hyvinvointi”
    valtiossa johon presidenttikin voi uuden
    vuoden puheessa puuttua.Hyvää jatkoa Paavo
    olet meidän kaikkien tuleva presiudentti,
    niin nuorten kuin varttuneempienkienmielestä
    itte täytän 67 vuotta keväällä,,ter: TUOMO.

     
  10. Paavo ! Olet vielä nuori (ainakin ministerien keski-ikää katsoessa). Kerää kokemus talteen eduskunnasta! Arvot sinulla kuitenkin oli kohdallaan ja raotan vaalisalaisuutta myöntämällä äänestäneeni sinua. Ensi vaaleihin valmistaudutaan hyvissä ajoin ja kovemmilla eväillä.

    Olisin toivonut monipuolisempaa kiertuetta Etelä-Savon alueella, erityisesti kotikaupunkiini Savonlinnaan. Moni nuori jäi miettimään vaihtoehtoja (ja nuorison lähestyminen myöskin kasvotusten on tärkeää) jolloin mahdollinen äänesi on siirtynyt jollekkin muulle, ymmärrän tämän kuitenkin koska Vasemmistoliitto lähti kampanjoimaan muita myöhemmin. Nuorissa on tulevaisuutta.

    Terveisin Santeri

     
  11. Hienoa työtä!

    On ollut ilo seurata ja olla mukana tässäkin vaalityössä joka toi hienon tuloksen. Olen aina sanonut,että ,kun lähdetään poliittiseen työhön hyvä ehdokas on tämän kaltaisessa vaalissa ensiarvoisen tärkeä. Meillä oli hyvä ehdokas joka sai kiitosta monista eri lähteistä. Täällä etelä-pohjanmaalla on voimakas oikeistolaisuus ollut aina,siitä huolimatta paavo sai 8000 ylittävän äänirajan joka kiistattomasti kertoo,että henkilö oli uskottava jota voitiin äänestää suurella sydänmellä.

    Toinen merkittävä asia oli tulevaisuuden kannalta,että Paavo tuli kertaheitolla politiikan raskassarjalaisiin jolla on poliittinen tulevaisuus edessä näin uskallan väittää,koska johtaja ominaisuudet on olemassa politiikassakin ja se näkyy hyvinkin nopesti kenestä voi tulla tälläinen poliittinen johtaja. Tähän työhön kuitenkin tarvitaan kaikkia meitä,jotka ollaan toiminnassa mukana johtaja on innostaja ja tiennäyttäjä, jota on tulevaisuudessakin helppo seurata ja olla tukemassa monissa eri asia yhteyksissä.

    Toin voimakkaasti yhtenä meistä kuinka tärkeää oli olla mukana tässäkin vaalissa.
    Tulevaisuudessa me huomataan mitä merkitystä on määrätietoisella työllä .
    Jatketaan tästä yhdessä eteenpäin,kohti syksyn kunnallisvaaleja ja ollaan ihmisten asialla.

    Terveisn Olli Ketola

     
  12. Vasemmistoliiton tulos oli aivan siedettävä taktikoinnista huolimatta. Onnistunut kampanja pienistä taloudellisista resursseista huolimatta.

    Nostit esille hyviä vasemmistolaisia näkemyksiä ja teemoja niin kirjoituksin kuin kentällä ja ennen kaikkea television vaalitenteissä, joissa olit mainio.

    Kiitos siitä!

    Mutta nyt ne väännöt vasta alkavat. Nimittäin hallituksessa ja maaliskuun kehysriihessä.

    VL:n äänestäjien odotukset ovat korkealla hyvien vaalipuheiden johdosta. Mutta pääoma puhuu myös hallituksessa, sillä Katainen on vähintään yhtä nöyrä pääomapiirien käskyläinen kuin Niinistökin.

    Nyt vasureilla on tekojen aika vaalienaluspuheiden katteeksi. Budjettia ollaan tasapainottamassa miljardeittain (yli 5 miljardia tällä tietoa): verojen korotuksia, leikkauksia. Entä eurokriisi ja EVM? Hyväksytäänkö EVM?

    Mitkä ovat Vasemmistoliiton kynnyskysymykset hallituksessa? Vai käykö lopulta kaikki ehdotukset vastuunkannon nimissä, mitä demarit ja kokoomus esittävät?

    Nyt odotellaan rohkeita vasemmistolaisia avauksia, päätöksiä ja tekoja hallituksessa. Kunnallisvaaleissa ne sitten punnitaan.

     
  13. Hyvä, että olit mukana! Olisin äänestänyt sinua, mutta oli pakko taktikoida Väyrystä pois jatkosta. Tiedän, että moni muukin teki näin. On myös hyvä, että voit jatkaa Vasemmistoliiton johdossa, jossa sinua tarvitaan. Haavisto ei ole huono valinta (erityisesti moniarvoisuuden mielessä), mutta vassarien arvot ovat silti omimpani.

     
  14. Nyt vaan pidät parhaasi mukaan huolta siitä ettei suomalaisten Hollywood-lobbaajien SOPA/PIPA mene täällä läpi niin voidaan katsella josko seuraavissa vaaleissa sitten ansaitset yhden äänen lisää.

     
  15. Kiitos erityisesti sinulle Paavo, kun asetuit ehdokkaaksi! Oli ilo olla mukana ja seuraavalla kerrallahan me ollaankin sitten niitä presidentin tekijöitä, me vasemmistoliittolaiset muiden sinua kannattavien ihmisten kanssa.
    Tästä on hyvä jatkaa kunnallisvaaleihin, mutta ensin tietenkin äänestetään Haavistoa presidentiksi.
    Kaikkea hyvää jatkossakin meille jokaiselle yhdessä ja erikseen!

    Terveisin
    Anttilan Liisa
    Keminmaalta

     
  16. Kiitos Paavo !
    Kampanjassa olivat oikeat pääteemat ja ne purivat
    täälläkin Rautavaaralla. Täällä Paavon osuus äänistä oli lähes sama kuin eduskuntavaaleissa. Jos sama tulos olisi ollut koko maassa, niin Lipponenkin olisi selätetty !
    Nyt äänestämään Haavistoa !

    Seuraava suuri rutistus on kunnallisvaalit, joihin valmistautuminen on aloitettava heti. Eka iso projekti on valmistautuminen kuntauudistuksen käsittelyyn liitossa, osastoissa , kunnissa ja maakunnissa helmikuussa.

    Matti Matikainen

     
  17. Kiitos Paavo kampanjasta. Ensi kerralla ollaan vielä vahvempia. Nyt valitaan jäljellä olevista ehdokkaista se, joka on kiinnostunut kaikkien ihmisten hyvinvoinnista.

     
  18. Hyvä Paavo! Olit ehdottomasti sopivin ehdokas juuri minulle ja olen iloinen että äänestin sinua! Osuvampaa ehdokasta en olisi voinut toivoa kuin sinä! Vaikka äänimäärä jäi “häntäpäähän” muihin verrattuna niin se oli silti upea saavutus. Tästä on hyvä jatkaa!

     
  19. Empaattista ihmistä rakentamaan

    Lainaan alkuun neurotieteilijä Antonio Damasion lausumaa: “Päinvastoin evolutiivinen prosessi jatkui (ja jatkuu) mahdollisesti itseä koskevan tiedon luomien paineiden rikastuttamana ja kiihdyttämänä, eikä loppua ole näkyvissä. Nykyinen digitaalinen vallankumous, kulttuurisen informaation globalisaatio ja tuleva empatian aikakausi ovat paineita, jotka luultavasti johtavat mielen ja itsen rakenteellisiin muunnoksiin, millä tarkoitan juuri niiden aivojen prosessien muunnoksia, jotka muokkaavat mieltä ja itseä.”

    Näyttäytyykö nykyinen ihminen sivilisaatioineen siltä, että olemme peräti rakenteellisesti yksilöinäkin matkaamassa kehityksessämme kohden empatian aikakautta?

    Aggressiot, sodat, sotateolliset kompleksit, sotilasliitot, ydin- ja muut joukkotuhoaseet, kriisit kaiken moiset niin taloudessa kuin yhteiskunnissa, rikkauden ja köyhyyden leveä ja syvä kuilu, mutta myös tuo maailman laajuinen teknologian digitoituminen, kulttuurisen informaation globalisoituminen, Maan lähiavaruuden valloitus hyvässä ja pahassa, Maan ja sen lähiavaruuden roskaantuminen ja saastuminen, mineraalivarantojen rajallisuus, ilmakehän ongelmaprosessit, puhtaan veden likaantuminen, mutta myös uudet ilman ja vedenpuhdistusjärjestelmät, rauhanturvaamisen teot, aseiden riisunnan pienet ja epävarmat askeleet, kierrätyksen alkeet … no lutteloa voisi jatkaa myös väestön kiihtyvällä lisääntymisellä ja epätasaisella ikääntymisellä, mutta myös ns. kehittyvien maiden talouden kiihtyvällä nousulla.

    Luultavasti olemme kulkemassa kaikissa ristiriitaisuuksissammekin tulevaan empaattiseen aikakauteen, missä ihminen on mieleltään ja itseltään rakenteellisesti muuttunut. Prosessi vain on epätasainen ja aikaa siihen saattaa tärvääntyä vielä pitkästikin. Mutta niin oudolta kuin tuntuukin, juuri tässä ristiriitaisuudessa saattaa muhia ja kasautua se muutoksen energia, joka luo paineen “empatian evoluutioon”.

    Ihmiskunnan selviytyminen tässä ongelmien sopassa vaatii sekä yksilöiltä että yhteiskunnilta erityistä muutosta nähdä se tie, joka turvaa ihmisen olemassaolon perusteet: se vaatii yhteisöllisyyden nousun yksilöiden tajunnassa. Nyt vain tuo yhteisöllisyys lienee tietoisuutta itsestä yksilönä ja ihmisenä, joka tiedostaa toiseuden merkityksen itsensä myötä. Luottamus ihmisyyteen luonee perustan empatiaan, joka muotoutuu yksilötasolta yhteiskunnalliseksi kulttuuriksi.

    Vaikka pessimismille ihmiskunnan tulevaisuudesta ja sen päättymisestä katatstrofeihin on vankkoja perusteita, on olemassa mielestäni vielä vankempia perusteita sille, että juuri tästä sopasta on syntyvä se evolutiivinen kehitys, joka muuttaen turvaa ihmisen kehityksen. Tosin tuossa evoluutiossa on olemassa revolutiiviset hyppäyksensä, joten odotettavisissa on mahdollinen uusi ihmislajikin: onko se sitten nimeltään homo “empaticus” sapiens? Ihmisen kehityshistoria on joka tapauksessa muutosta täynnänsä.

    Mutta muutokset tapahtuvat nyt erityisesti ihmisen mielessä, tietoisuudessa, itsessä, joten älkäämme kuvitelko, että tuo muutos tapahtuisi ihan itsestään: se vaatii meiltä itse kultakin aktiivisuutta toimia muutosagenttina. Otetaan tavoitteeksi ihminen, joka kehittyy empaattiseksi myös yhteiskuntiensa osalta.

    http://juhaniharjunharja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95556-empaattista-ihmist%C3%A4-rakentamaan

     
  20. Hei Paavo!
    Hyvä, että olit ehdokkaana, koska 1. kierroksella tuskin olisin äänestänyt. Nyt pitää vain toivoa, että Pekka pärjää 2. kierroksella.
    Hyvää jatkoa!
    Terveisin: Raija

     
  21. Minä olin perustamassa vasemmistoliittoa ja meillä oli silloin tarve ja halu haudata sotakirveet.
    Viialaisen toimesta ne kaivettiin esille uudestaan ja jättäydyin pois.
    Ehkä joskus tulevaisuudessa kun kaikki haavoittuneet ovat kuolleet vanhuuteen ja vaalilupauksista tulee vakavastiotettavia ja sellaisia joista vaalien jälkeenkin pidetään kiinni, alkaa uusi vasemmiston nousu. Sille on kyllä tilaus tämän kylmän politiikan ja köyhien kyykyttämisen aikana.
    Vasemmistoliiton pitäisi voimakkaammin puhua kaikkia niitä yhteiskunnan vääryyksiä vastaan joita jatkuvasti toteutetaan oikeiston toimesta.
    Tiedän kyllä vaikeudet saada kuuluvuutta oikeistolaisessa suomessa jossa kaikki lehdet ja televisio puhuvat porvarien kielellä.

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>