Tänään eduskunnan kansalaisinfossa pidettiin keskustelutilaisuus tärkeästä aiheesta otsikolla ”Perintötoimistot kuriin”. Tilaisuuden järjesti yhdessä Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kanssa Kuka kuuntelee köyhää – toimintaryhmä. Kyseessä on puoluepoliittisesti sitoutumaton verkosto, jonka toiminta-ajatus on saada asianosaiset, asiantuntijat ja päättäjät kohtaamaan toisensa. Tarkoitus on löytää konkreettisia toimenpide-ehdotuksia köyhyyden vähentämiseksi Suomessa.

Tällä kertaa teemana oli yksityisten perintäyhtiöiden rooli. Ne ovatkin viime aikoina löytäneet varsinaisen rahasammon julkisen vallan perimistä maksuista. Esimerkiksi Helsingin kaupunki käyttää yksityisiä perintäfirmoja karhutessaan julkisoikeudellisia maksuja, joihin kuuluvat muun muassa hoitamatta jääneet terveyskeskusmaksut, päivähoitomaksut ja esimerkiksi kaupungin asuntojen vuokrat.

On selvä, että yksityisten yritysten tehtävä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa. Siksi perintätoimistot laskuttavat velallista usein lain sallimien enimmäistaksojen mukaan. Näin esimerkiksi 13,70 euron suuruinen maksamaton terveyskeskusmaksu voi perintätoimiston kautta käydessään nousta 59 euroon. Perittävästä summasta valtaosa muodostuu näin perintätoimiston kuluista – ei varsinaisesta asiakasmaksusta.

Useimmiten ongelma koskettaa kaikkein pienituloisimpia ihmisiä. Heille monet kunnalliset asiakasmaksut, kuten terveyskeskus- ja hammaslääkärimaksut ovat muutenkin iso taakka. Jos niiden päälle lyödään vielä mahdolliset perintäkulut, voi laskusta selviäminen tulla ylivoimaiseksi.

Käytäntöä perustellaan sillä, että yksityisten firmojen suorittamasta perinnästä ei koidu kuluja. Jos kaupunki hoitaisi perinnän, “taloushallinnon kustannukset” kuulemma lisääntyisivät. Mutta millaista tehokkuutta on se, jos perintään menneet asiakasmaksut siirtyvät kaupungin itsensä maksettavaksi kasvaneina toimeentulotukimenoina?

Samalla voi kysyä eikö velallisille syntyvillä kustannuksilla ole mitään merkitystä? Todellisuudessa järjestelyssä on kyse tulonsiirrosta köyhiltä ihmisiltä ylikansallisille perintäyhtiöille.

Nykykäytännön ongelmien takia teinkin Helsingin kaupunginvaltuustossa aloitteen, jossa esitetään, että kaupunki luopuisi yksityisten perintäyhtiöiden käytöstä. Samalla asialla on ollut Vasemmiston eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie, joka jätti hiljattain samansisältöisen aloitteen Turun kaupunginvaltuustossa.

On selvä, että maksut pitää maksaa. Meidän vaihtoehtomme on kuitenkin se, että hoitamattomat julkisoikeudelliset maksut perisi kaupunki. Mikäli se ei onnistu, käännyttäisiin ulosottoviranomaisten puoleen.

Onneksi myös Helsingin kaupungissa on havahduttu tilanteeseen. Kaupungin sosiaalilautakunta ja terveyslautakunta katsovat, että yksityisten perintöfirmojen käytöstä luopumiselle on perusteita.

Parasta olisi tietysti luopua terveyskeskusmaksuista kokonaan, sillä kuten terveyslautakunta toteaa aloitteestani antamassaan lausunnossa: “Sinänsä terveyskeskusmaksun aiheuttamat hallinnolliset kulut ovat hyvin korkeat suhteessa saatavaan tuottoon.”

Sosiaalilautakunnan vastauksessa aloitteeseeni puolestaan tiivistyy hyvin se, mistä lopulta on kyse. Lautakunnan mukaan perintäyhtiö “lähettää asiakkaalle maksuvaatimuksen, josta se veloittaa 30,06 euroa perimismaksua. Jos maksua ei suoriteta, yhtiö siirtää asian ulosottoviranomaisten perittäväksi”.

Kaupunki siis käyttää välikättä, joka vie perinnän eteenpäin viranomaisille ja veloittaa siitä summan, joka on noin kaksi kertaa korkeampi kuin esimerkiksi terveyskeskusmaksu. Velallisen rahat jäävät tämän yksityisen välikäden kouraan.

Mihin tarvitaan tällaista välikättä? Miksi viranomaiset eivät voi hoitaa perintää? Miksi ihmisiä ajetaan näin yhä syvempään ahdinkoon?

Siksi tässä asiassa olisikin aika kuunnella köyhää ja luopua yksityisten perintötoimistojen käytöstä kaikissa kunnissa.