Vihreän puun ruskeat lehdet

04.04.2011 klo 16:50

Lueskelin sunnuntaina Helsingin Sanomien Kuukausiliitettä. Aina osuva Pääkaupunki-sarjakuva oli mainio ja Stig Larssonin äärioikeiston vastaisesta työstä kertova juttu oli mielenkiintoinen.

Vaalien alla katsoo tietenkin tarkemmalla silmällä myös vaalimainoksia. Vihreiden idea puusta, jossa kirkkaat lehdet ovat saavutuksia ja haaleammat lehdet ovat tavoitteita, oli hyvä. Mutta kun aloin tarkemmin katsoa kirkkaan vihreitä lehtiä, huomasin osan niistä olevan ruskeita.

Mainoksessa väitetään vihreiden saavutukseksi, että ”puolison tulot eivät vie työmarkkinatukea”. Tämä ei pidä paikkaansa. Työmarkkinatuen tarveharkinta on yhdessä sen kanssa, että lapsilisät leikkaavat toimeentulotukea, suurin yksittäinen epäkohta suomalaisessa sosiaaliturvajärjestelmässä.

Sata-komitealta tuli yksi hyvä esitys, työmarkkinatuen tarveharkinnan poistaminen. Valitettavasti hallitus kaatoi tämän esityksen, vihreät mukana.

”Ei perusteettomia pätkätöitä” on toinen vihreiden saavutus. Jokainen vähänkin työelämää seuraava tietää, että perusteettomia määräaikaisia työsopimuksia tehdään niin kuin ennenkin. Työsopimuslakiin tehtiin muutos, jonka tavoitteena on täsmentää tulkintaa rajatapauksissa, mutta se ei poistanut ongelmaa.

”Ei massatyöttömyyttä” on vihreiden kolmas työelämän saavutus. Tämä on tietenkin tulkintakysymys. Suomessa on edelleen 250 000 – 270 000 työtöntä ja pitkäaikaistyöttömyys kasvaa. Aika monen mielestä tämä on massatyöttömyyttä.

Olen vihreiden kanssa samaa mieltä, että työmarkkinatuen tarveharkinnasta pitää luopua, perusteettomat pätkätyöt pitää saada kuriin ja massatyöttömyys torjua. Äänestäjillä pitää kuitenkin olla kuluttajan suojaa. Epäonnistumisten väittäminen onnistumisiksi ei ole vihreää vaan ruskeaa politiikkaa.

 

Kommentit

 
  1. Puhut punavihreästä perusturvaa kannattavasta kansanrintamasta, mutta kampitat sitten esimerkiksi juuri Vihreäitä, kuten Soininvaaraa. LEX Soininvaaran nimeäminen LEX Soininvaaraksi ja vieminen jopa teatteriin on suhteellisen populistista vääristelyä, kun mies kuitenkin vastusti itse tätä asiaa. Tänään vielä paljastui radiossa ettei yksityiskohdista ollut aivan tarkkaa tietoa. Joten jos tänään Soininvaara mielestäsi laittoi sanoja suuhusi, niin voisit myöntää asian menneen jo aikaisemmin toisinkin päin.

    Vasemmistoliitolla ja Vihreillä on niin paljon samoja tavoitteita ainakin perusturvassa, että kannattaisiko käännyttää ulkopuolisia? Jos vihollista haet, niin luulisi sen löytyvän muualta kuin “rintamastasi”. Tämä nykyinen kannatus ei riitä kummallakaan mihinkään, joten jostain muualta pitäisi tulla uusia. Kamppailu keskenään muutaman prosentin tähden helpottaa vain muiden työtä. Tavoiteet kai politiikassa on tärkeitä, eikä pelkästään se kenen nimiin saavutukset laitetaan?

    Oli hullua kuunnella tänään radio Helsinkiä, kun kaksi samaa mieltä olevaa yrittää olla kuitenkin erimielisiä vaikka väkisin. Perustulo tavalla tai toisella toteutettuna olisi tärkeä uudistus, mutta jos sen ajajat eivät yhdisty asiassa, niin asia näyttäytyy puuhasteluna. Toisella voi olla kärjistettyjä esimerkkejä, mutta jos tavoite on sama niin mitä sitten. Joku niistä voi jopa pitää paikkaansa.

    Samanlaista massatyöttömyyttä ei syntynyt kuin viime lamassa, joten se asia ainakin hoitui paremmin talouden dipatessa. Kunhan ei vain jää taas ukkoja pysyvästi ulkopuolelle. Muista väitteistä en tiedä. Eipä tuonne hallitukseen ole kenenkään kiva mennä jarruksi liian pienellä edustajamäärällä, kun itse joutuu myös vietäväksi. Mutta jos haluaa tehdä punavihreää politiikkaa, niin punavihreillä pitäisi olla enemmistö, eikä pari keskenään kinastelevaa pikkupuoluetta ja järjestöjen SDP.

     
    • Soininvaara on keksinyt julkisen kohun jälkeen vastustavansa lakiesitystä. Vielä sen käsittelyn aikana vihreät kannattivat sitä, koska Soininvaara kannatti. Kun on huomattu, että pieleen meni, on yritetty peitellä jälkiä. Tämä oli viimeinen niitti. Siirryn vihreistä vasemmistoliiton taakse.

       
  2. Vihreiden vaalimainoksen mukaan Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on paljon yhteisiä tavoitteita. Se on hyvä ja helpottaa yhteistyötä oppositiossa, jonne molemmat puolueet todennäköisesti matkalla. Mutta itseänikin ihmetytti nuo ihan samat asiat mistä kirjoitit. Väite että puolison tulot eivät vie työmarkkinatukea on kaikkein räikein. Vaikea ymmärtää millä logiikalla tämä on vaalimainokseen laitettu.

    Vihreillä ja Vasemmistoliitolla näyttää olevan paljon yhteistä muutenkin ja voisi olla hyödyllistä yhdistää voimat. Vasemmistolaiset Vihreät voisivat liittyä Vasemmistoliittoon ja oikeistolaiset Kokoomukseen. Vihreisiin voisivat jäädä ne joita kiinnostaa pelkästään ympäristöasian ajaminen riippumatta ja välittämättä ympäristönsuojelutoimenpiteiden sosiaalisista vaikutuksista eli esim. vaikutuksista tuloeroihin. Tämä selkeyttäisi tilannetta ennen kaikkea Vihreiden itsensä kannalta. No, ei tule tapahtumaan, koska Vihreät haluavat väkisin olla “yleispuolue”.

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>