Perussuomalaisten jytkyn varjoon jäi Helsingin jytky. Vasemmisto kasvatti kannatusta 3,6 prosenttiyksikköä ja minä olin koko Helsingin äänikuningas. Mahtavaa että Silvia Modig nousi toverikseni eduskuntaan Helsingistä ja kolmaskaan paikka ei ollut enää kovin kaukana.
Valtavan suuri kiitos mahtavasta tuloksesta niille 17 099 ihmiselle, jotka äänestivät minua. Ja suuri kiitos kaikille yli 36 000:lle, jotka äänestivät Vasemmistoa Helsingissä.
Näin mahtavaa vaalitulosta ei olisi voitu tehdä ilman hienoja ja kovaa työtä tehneitä ehdokkaita. Vasemmiston kampanjassa oli tukena satoja aktiivisia tukiryhmäläisiä jakamassa ja luukuttamassa esitteitä, pystyttämässä vaalitauluja tai kaatamassa kahvia.
Vasemmiston jytky Helsingissä oli merkittävä. Minä pesin henkilökohtaisessa äänimäärässä Jussi Halla-ahon, taistelussa vapaamielisyyden ja ahdasmielisyyden välillä. Perussuomalaisten kannatus jäi Helsingissä kuusi prosenttiyksikköä valtakunnallisen kannatuksen alapuolelle. Ja samaan aikaan Helsingissä oli koko maan korkein äänestysprosentti.
*
Henkilökohtainen äänimääräni oli huima ja tietenkin olen hyvin iloinen omasta ja Vasemmiston menestyksestä Helsingissä. Samalla vaaleista jäi kovin kaksijakoiset tunnelmat. Menetimme valtakunnallisesti kolme paikkaa ja erityisesti kirpaisi Uudenmaan toisen paikan menettäminen parilla sadalla äänellä ääntenlaskun viimeisellä sekuntilla.
Tulokseen ei voi olla tyytyväinen, mutta tilanteessa jossa seitsemän puoluetta häviää ja yksi voittaa, on se kuitenkin lähes siedettävä. Eduskuntaryhmän kasvot uudistuivat suuresti. Meistä tuli huomattavasti naisvaltaisempi ja nuorempi eduskuntaryhmä. Naisia on eduskuntaryhmässä kuusi, samoin 30-40-vuotiaita edustajia.
Vasemmiston vaalitulos vaihteli eri puolilla Suomea. Voitimme Helsingin lisäksi kolmessa muussakin vaalipiirissä lisää kannatusta: Keski-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa.
Niistä neljästä vaalipiiristä, jossa menetimme paikan, kolmessa pitkäaikainen kansanedustaja jäi eläkkeelle. Uudet ehdokkaat eivät aivan vielä onnistuneet siis täyttämään suuria saappaita. Silti ympäri Suomea ensikertalaiset saivat huimia äänimääriä.
Vasemmiston uuden nousun siemenet on siis kylvetty. Se vaatii pitkäjänteistä työtä seuraavan neljän vuoden ajan. Silloin otamme niskalenkin tulevasta sinipunaniskahallituksesta.
Työn voi aloittaa jo ensi viikolla. Kun vaalit ovat vielä tuoreessa muistissa, politiikka kiinnostaa. Siis telttoja pystyyn ympäri Suomea ja lähiöitä kiertämään!
Voivoi Paavo se on sekunnilla eikä sekuntilla…
Mutta joo. Hyvä tulos. Helsingissä loistava. Isojen poikien leikkikerho sai suuren vaalivoiton, mutta pian se hymy hyytyy kun kaksi helsinkiläistä vasemmiston kansanedustajaa astuu eduskuntaan.
Ja ainakin päästiin porvarihallituksesta eroon. Mikä tahansa on parempi vaihtoehto.
19.04.2011 klo 00:17
No hemmetti. Luit ajatukseni. Meilasin juuri joitain samansisältöisiä ajatuksia (joskin paljon sekavammin esitettyinä) omalle vasemmistoliiton ehdokkaalleni, joka harmittavasti jäi varasijalle omassa vaalipiirissäni.
Kyllä, politiikkaa voi ja pitääkin tehdä vaalien välillä. Lähiökiertueet ovat erityisen hyvä idea. Kuten Soini osoitti, lähiöt ovat väärällään syrjäytynyttä ja turhautunutta porukkaa.
Elouvatermein Soini kanavoi ajan hengen ohjaamalla siitä 50-luvun b-kauhuelokuvan. Mutta vitutuksen voi kanavoida myös rakentavasti. Tässä on vasemmistolla piljoonan taalan tilaisuus. Nyt olisi aika tehdä samoista aineksista taiteellisesti kunnianhimoinen ja älyllisesti haastava elokuva, jossa on jäntevä käsikirjoitus, laatunäyttelijät ja päräyttävä ääniraita.
Vasemmistolla näyttäisi olevan ohjaajan pallilla kyvykäs tyyppi, ja kuvaustiimikin vaikuttaa jo erittäin varmakätiseltä.
19.04.2011 klo 04:00
Onnittelut vain Paavolle ja koko vasurien porukalle siellä Helsingissä. Mutta menestystä oli myös muuaalla takapakkien ohessa. Mielenkiintoista tässä on myös se, että vaikka puolueen kokonaisäänimäärä hiukan laski vuoden 2007 vaaleihin nähden, nousi se kuitenkin vuoden 2008 äänimärään nähden 14 303:lla kannattajalla. Tästä voi tehdä varovaisesti sen johtopäätöksen, että vuosi 2008 oli pohjanoteeraus, josta olemme kipuamassa pikku hiljaa ylös.
Seuraava koitos on kuitenkin jo pika puoliin: presidentin vaalit. Ja sitten seuraavatkin jo kunnallisvaalit, johon puolueen syytä jo nyt alkaa valmistautua.
Piirijärjestöt ja kunnallisjärjestöt ensin huoltoon ja kuntoon! Samalla on aloitettava kunnanvaltuutettujen uusi rekrytointi ja poliittinen aktivointi muutoinkin. Pieni huokaisuhetki nyt ja sitten ei kun “paanalle”! Uusin tavoittein, mutta samalla kuntien ehdokkaiden alustavaa perehdyttämistä kunnallisdemokratiaan: otaksun nyt, että meidän on astuttava puolustamaan myös kunnallista demokratiaa.
Kunnat eivät ole vain joitain palveluyhtymiä tai yrityksiä, joiksi porvaristo tuntuu niitä mieltävän. Kyllä kunnat ovat myös kansalaisten lähidemokratian yksiköitäkin, joiden tämän puolen kehityksestä on pidettävä huolta.
Virkamiesvalta ja liike-elämän lonkerokapitalismi ovat syövän lailla tunkeneet itseään myös kunnalliseen toimintaan demokratiaa typistämään ja mitätöimään.
19.04.2011 klo 09:01
Uskon, että vasemmistoliitto vielä nousee ja se että vaaliehdokkaissa oli nuorempaa sukupolvea viittaa vaan siihen, että puolueella on tulevaisuutta– nuorethan jatkavat siitä mihin edeltäjät jäävät.
Aika moni oli tyrmistynyt persujen suuresta voitosta, mutta ensi kerralla tämä luultavasti herättää taas ahdasmielisen maailmankuvan vastustajat äänestäjissä ja seuraa taas uusi ns. protestiäänesys.
Onnittelut vielä Arhinmäen loistavasta äänimäärästä. Ei ole suinkaan sattumaa, että ääniä tuli niin paljon, myöskin monilta vasemmistoliiton “vastustajilta” olen kuullut kehuja siitä kuinka Arhinmäki on nostanut vasemmistoliittoa parempaan valoon.:)
19.04.2011 klo 10:27
Miksi Vasemmistoliitto kieltäytyi vaaliliitosta SKP:n kanssa? Vaaliliitossa Vasemmistoliitto olisi saanut niin Uudeltamaalta kuin Pirkanmaaltakin yhden edustajan lisää. Samalla Kokoomuksella olisi nyt 2 paikkaa vähemmän, eikä se olisi yksinään eduskunnan suurin ryhmä. Onnea kuitenkin valitsemallasi tiellä. Pitääkö tässä nyt oikeasti rehellisen punavihreän kommunistin alkaa äänestämään Vasemmistoliittoa ettei äänet mene hukkaan?
Rakkaudella: Bortsa.
19.04.2011 klo 13:02
Hienoa Paavo! Ei jäädä tuleen makaamaan, työnteko jatkukoot vilkkaana! Tästä on hyvä lähteä jatkamaan nousua.
19.04.2011 klo 14:00
Nyt, kun Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on puhdistunut vanhoista stallareista, ei vaaliliitto SKP:n kanssa kuin etäännyttäisi meitä maltillisemia uusvasemmistolaisia, jotka Vasemmistoa nähdäkseni vielä pystyssä pitävät. SKP-KTP-STP kun nyt leimallisesti ovat vanhojen vähemmistökommunistien ja taistolaisten hallussa.
19.04.2011 klo 18:54
Vasemmistoliitolla ja sen edeltäjällä on aina ollut persoonallisia ja karismaattisia sekä yli puoluerajojen luottamusta nauttivia puheenjohtajia. Paavo jatkaa tätä sarjaa luentevasti.
19.04.2011 klo 20:14
Näitä pieniä tappioita vasemmistoliitto on saanut osakseen kerta toisensa perään – puolueen kannatus on laskenut neljissä eduskuntavaaleissa putkeen. Tasaisen varmasti, ei koskaan romahtaen. Oppositiovuodetkaan eivät ole piristäneet. Suunnanmuutos on näin ollen vielä näkemättä.
Joku mainitsi, että vuoden 2008 kuntavaalit olisivat olleet puolueen pohjanoteeraus. Totta kai vasemmistoliitto sai silloin vähemmän ääniä, kun äänestysprosenttikin oli alhainen. Suhteellisesti viime kuntavaalit olivat nyt nähtyjä vaaleja menestyksekkäämmät.
Kiitosta vasemmistoliitolle voi jakaa siitä, että se onnistui mitään muuta puoluetta selkeämmin ilmaisemaan, minkä puolesta se on ja mitä vastaan se on. Se on jo hyvä merkki. Toisaalta se taisi olla helppoa: uskon kyllä, että puoluetoimistossa tiedettiin, että oppositiokausi jatkuu. Seuraavatkin neljä vuotta.
19.04.2011 klo 20:14
Onnittelut Paavolle ja vasemmistoliitolle vaalimenestyksestä!
Itsekin äänestin teitä näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa vihreiden sijaan. Hienoa, että on olemassa toinenkin puolue joka ajaa ympäristöystävällisiä arvoja, mutta ottaa myös huomioon köyhät. Tsemppiä Arkadianmäelle ja hieno idea tavata ihmisiä vaalien välilläkin!
20.04.2011 klo 18:09
Onneksi olkoon Paavo! Helsingistä tosiaan hieno tulos.
Väitän kuitenkin, että sinua äänestäneistä (itseni mukaan lukien) suurella osalla ei ollut ajatuksissa “taistelu vapaamielisyyden ja ahdasmielisyyden välillä”, vaan mielessä oli Vasemmiston ajama talous, – ja työpolitiikka, jotka eivät ole hirveän erilaisia Persujen vastaavien kanssa.
Moni äänestäjä varmasti pohti Persujen ja Vasemmiston välillä kävellessään äänestyspaikalle.
Hyvää kevään jatkoa!
22.04.2011 klo 10:03
Onnea vaan, mutta ettekös te menettäneet kaikenkaikkiaan 3 paikkaa seitsemästätoista?
Mikäs “jytky” se sellainen on?
PerSut kasvattivat viidestä kolmeenkymmeneen yhdeksään.
Onko hajuakaan, mitä tuo tekee prosenteissa? :)
Itsepetos on taitolaji.
22.04.2011 klo 12:21
Olen samaa mieltä “loikkarin” kanssa. Vasemmiston tulee työskennellä eritoten verotuksen ja työn oikeudenmukaistamisen puolesta. Toki vasemmiston tulee myös puolustaa ihmisten vapauksia, mutta prioriteetit tulee olla työelämässä.
26.04.2011 klo 22:32
Puuttuuko sinulta Mikko sisälukutaito? Kirjoituksessa puhutaan Helsingin jytkystä.
30.04.2011 klo 21:02