Säätytalolle säätämään

20.05.2011 klo 12:57

Vasemmisto aloitti tänään hallitusneuvottelut yhdessä viiden muun puolueen kanssa. Neuvotteluihin mukaan lähteminen ei ollut helppo päätös. Siitä on myös tullut runsaasti palautetta ja keskustelua. Osa palautteen antajista kannustaa pitämään tavallisten kansalaisten puolia ja olemaan mukana neuvotteluissa loppuun asti. Osa taas on sitä mieltä, että Vasemmiston ei pitäisi osallistua kokoomusvetoiseen hallitukseen vaan jäädä oppositioon.

Ennen vaaleja lupasimme tehdä kaikkemme, että yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvu taittuu ja saadaan tehtyä käännös tasa-arvoisempaan Suomeen. Meille on tärkeintä, että tavallisten ihmisten elämästä tulee parempaa, riippumatta siitä, olemmeko itse oppositiossa vai hallituksessa.

Kerroimme jo ennen vaaleja, mitkä ovat vähimmäisvaatimuksiamme hallitukseen menolle. Niiden lisäksi ajamme kaikkia muitakin ohjelmassamme olevia asioita, emmekä edelleenkään tule hyväksymään Portugalin pankkitukipakettia.

Vähimmäisvaatimuksemme ovat tuloerojen pienentäminen verotuksella, perusturvan korottaminen, opintorahan sitominen indeksiin, julkisten terveys-, koulutus- ja vanhuspalveluiden parantaminen, harmaan talouden torjuminen, pätkä- ja vuokratyöläisten aseman parantaminen, sukupuolten välisen samapalkkaisuuden edistäminen, työllisyyden parantaminen, kunnianhimoisten päästövähennyksien toteuttaminen lainsäädännöllä ilman lisäydinvoimaa sekä uusiutuviin energialähteisiin perustuvan tuotannon ja luonnonsuojelun edistäminen.

Vähimmäisvaatimuksiimme kuuluu myös yhdenvertaisuuden edistäminen, ketään ei tule syrjiä iän, sukupuolen, etnisen, uskonnollisen, seksuaalisen tai muun perusteen takia. Koulutuksen maksuttomuudesta on pidettävä kiinni, samoin Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Eläkeiän alarajaa ei saa nostaa.

Emme välttele vastuuta, vaan menemme tosissamme neuvottelemaan. Tilanne on ainutkertainen Suomen historiassa – kaksi suurta puoluetta eivät voi sanella muille hallitusohjelmaa, vaan kaikkia on pakko kuunnella. Teemme kaikkemme, että hallitusohjelmassa varmistetaan yhteiskunnallisen kehityksen suunnan kääntyminen kohti aitoa hyvinvointivaltiota. Mikäli tässä onnistumme, jatkamme samaa työtä hallituksessa.

 

Kommentit

 
  1. Oikein hyvä on, että pidätte tiukan otteen neuvotteluissa. Kokoomuksen hinku päästä pääministeripuolueeksi näyttää olevan lähes kaiken kattava asia tuolle puolueelle. Kuubalainen rumba sopisi nyt ottaa käyttöön ja laittaa myös kokoomus sellaiseen pyöritykseen, että se ihmeekseen löytää itsensä selvästi vasemmalta.

    Toisaalta kokoomuksessa on ilman muuta sellaisia neuvottelujermuja, joiden suhteen on syytä koko ajan olla valpas. Pelätä ei tietenkään sovi, mutta valpas on syytä olla, jotteivät ala viemään vasemmistoa kuin “pässiä narusta”.

    Toisaalta vasemmistolla on nyt tosiaankin harvinainen mahdollisuus vaikuttaa kunnolla asioiden sisältöön hallitusohjelman osalta: vetäkää “kyllä, mutta”-menetelmällä ohjakset arkailematta mahdollisimman tiukalle erityisesi kokoomuksen suhteen, mutta kyllä noita muitakin puolueita on syytä syynätä.

    Mitä sitten tulee tuohon ilmastoasiaan, siinä suhteessa kannattaa muistaa, että IPCC ei ole sittenkään se ainoa osaaja: hiilidoksidista on tehty syystä tai toisesta turhan suuri kemiallinen ilmastomörkö. Tämä ei vastaa luonnon todellisuutta, ei ainakaan yliopistojen monen tutkijan mukaan. Kriittisyys tuota ilmastolakia ja erityisesti sen hiilidioksididoktriinia kohtaan ei ole vasemmistollekaan pahitteeksi. Ja kansalaisia ei pidä saattaa tässäkään asiassa maksumiehiksi.

    Olen itse puhunut näistä talouden demokratisoimisasioista, enkä ole siinä suinkaan ainoa. Tämä asia olisi mielestäni syytä ottaa mukaan painokkaammin, kuin se ehkä on tähän asti näkynyt julkisuudessa. Valtion ja kuntien taloudelliset, uutta arvoa luovat toiminnot, yhteiskunnalliset yritykset ja tuotantolaitokset tulisi nekin tässä mielessä nostaa paremmin agendalle vasemmiston näkyvänä vaatimuksena. Tuo taannoin esittämäsi kansanpankkiasiakin olisi hyvä näkyä noissa neuvottelupöydissä.

    Yllensäkin pankkimaailman finanssifaraoiden saaminen kuriin ja poliittisen päätöksenteon avoimeen kontrolliin, se se vasta olisi näyttävä asia juuri nyt. Mutta ainakin tuon vasemmiston tahdon tulisi tunkeutua ihmisten näkysälle, jotta muistetaan, miksi Kreikan, Irlannin ja Portugalin pankkiavustukset eivät vasemmistoa viehätä.

    On tietenkin selvää, että Vasemmistoliittoa koetetaan jallittaa mennen tullen ja välilläkin. Sekin on selvää, että vasemmiston tavoitteita yritetään pimittää myös mediassa sen kuin ehtivät ja vasemmisto yritetään pitää pimennossa ihmisten katseilta ja kuulolta. Sen johdosta on oltava ärhäkkäänä, että vasemmistoa ei erityisesti Ylen toimesta koeteta asettaa toisen luokan puolueen asemaan. Näkyvyys ennen kaikkea!

    Mutta lopuksi jaksamisia, jaksamisia ja edelleenkin jaksamisia sekä menestystä neuvotteluihin! Hyvä vasemmisto, HYVÄ!

     
  2. Oletko missään yhteydessä tahi edes mielessäsi asettnut Jyrki Kataisen eli Kokoomuksen asemaa hallituksen TUNNUSTELIJANA kyseenalaiseksi. On ainakin selvittämisen arvoinen myös kokoonpano, jossa Kokoomus ei ole mukana, mutta ainoa voittaja PerusS on. Siinä toki ongelmallisena on Vihreä liitto. Tähän viittasi mm. Erkki Tuomioja aikanaan TV:ssa.
    Uskotko itse, että Kokoomus+SDP-vetoisessa hallituksessa Vasemmisto voi säilyttää kannatuksensa tai jopa saada sitä takaisin PerusS:lta, joka paasaa oppositiossa? Vastaa edes hiljaa itsellesi. Minä en usko näin olevan ja sen takia olen edelleen hallitusneuvotteluihin tässä koalitiossa lähtemistä. SDP on sosialidemokratiaa, Vasemmistosta toivotaan ikätoveriesi, uusien jäsenten piirissä antikapitalistista tekijää.

     
  3. Paavo, hyvä selonteko!

    Vasemmistoliitolla on moraalinen velvoite ajaa niitä tavoitteita, joilla se hankki äänestäjien kannatuksen. Nyt niiden ajamiseen hallitusneuvotteluissa on, kiitos Soinin ratkaisun, ainutkertainen tilaisuus, ajatellen Vasemmistoliiton kuitenkin suhteellisen vaatimatonta parlamentaarista voimaa. Mikään ei tietenkään takaa tyydyttävää lopputulosta, mutta omat kortit täytyy nyt pelata pöytään ja katsoa ne muilta. Sitten on ratkaisun aika.

    Euroopan velka-, pankki- ja kasvukriisin hoitoon vaaditaan kuitenkin selvästi toisenlaisia toimia kuin ne, joita Euroopan keskuspankki, Brysselin byrokraatit, selvitystilaa lähellä olevat suurpankit ja mielikuvituksettomasti ajattelevat poliitikot ovat edellyttäneet. Näillä toimilla ei ongelmia tehokkaalla ja oikeudenmukaisella tavalla ratkota, vaan lopulta ajaudutaan koko eurojärjestelmän ja itse EU:n vaarantavaan syvään ja akuuttiin kriisiin. Tämän varaanhan puhtaan nationalistisesti asioihin suhtautuva Timo Soini juuri laskee.

    Jotta eurosysteemin ja koko EU:n hyvät puolet voidaan lopulta kaivaa esiin, tarvitaan molempien uudistamista rationaalisempaan ja solidaarisempaan suuntaan. Tämä koskee myös Euroopan keskuspankin roolia, nykytilassaan se pikemminkin on osa ongelmaa kuin keskeinen ratkaisun osa. Siksi hallitusohjelmaan tulee kirjata kohta eurojärjestelmän ja EU:n reformista niin, että EU ja EKP alkavat valvoa tavallisten eurokansalaisten etua, sen sijaan että toteuttavat “yksityistetään voitot, sosialisoidaan tappiot” – politiikkaa. Euroopan velkakriisiä ei voi ratkaista oikealla tavalla ilman pankkikriisiä eikä edellisiä ilman sitoutumista eurooppalaiseen “New Deal”-projektiin. Jos tätä ei ota huomioon nyt, ei uusi hallitus voi onnistua politiikassaan.

     
  4. “Tilanne on ainutkertainen Suomen historiassa – kaksi suurta puoluetta eivät voi sanella muille hallitusohjelmaa, vaan kaikkia on pakko kuunnella.”
    Tämä on totta. Tilanne ei kuitenkaan näytä jäävän enää tästä lähtien ainutkertaiseksi. Perussuomalaiset ovat nousseet merkittäväksi voimaksi eikä heidän voittokululleen ole näköpiirissä loppua. Kahden suuren puolueen sanelupolitiikka on siis jäämässä historiaan, ja hyvä niin. Uskon että Vasemmistoliitolla on suuri kasvupotentiaali ja pikavoittojen toivossa ei kannattaisi nyt menettää ainutkertaista tilaisuutta päästä seuraavissa vaaleissa isojen puolueiden kanssa samalle viivalle. Se on täysin mahdollista, perussuomalaisten esimerkki näyttää sen. Mutta rohkeutta ja periksiantamattomuutta siinä tarvitaan. Sinulla on näyttänyt olevan sitä tähän asti, toivotan samaa myös nyt ja jatkossa!

     
  5. On demokratian ja äänestäjän kannalta ongelmallista, kun äärilaidat ovat samassa
    hallituksessa. Paras vaihtoehto on siirtää
    kokoomus sivuun ja tehdä hallitus sdp ja
    perusS ja vasemmistoliitto, sekä kristilliset.

    Tällä kokoonpanolla ei tarvi tehdä hirveesti kompromissejä, vaan voidaan niin sanoakseni heti kättelyssä päästä asiaa eli:
    EU-politiikka muuttuu pankkeja suosivasta
    kansalaisia suosivaksi. Harmaa talous pannaan kuriin. Pääomaveroon kunnon korotus,
    tasaveroista verotukseen varallisuuden mukaan.
    Suuriin ansiotuloihin ja suuriin eläkkeisiin
    veronkorotus ja aletaan miettiä jonkinlaista eläkekattoa esim. 3000 euroa!

    Eläkekatolla tehdään niin sanoakseni eläkevaroista Kristillinen tasajako, jolloin pieniä eläkkeitä voidaan korottaa.

    Miksi tehdä kokoomuksen ja rkp kanssa ikäviä kompromisessejä, kun hommat voidaan hoitaa ilman niitäkin ja se myös vastaa vaaalin tulosta!

     
  6. Hyvä eli sinä LUPAAT! nyt viheltää pelin poikki? Eli et suostu apupaketteihin kuten kirjoitat? “Suurena linjamuutoksena markkinoitu paketti on ulkomailla kuitattu poliittisena teatterina” ELI OLET EDELLEEN SITÄ MIELTÄ??Suomen uudet vaatimukset eivät oikeastaan muuta mitään. Suurena linjamuutoksena markkinoitu paketti on ulkomailla kuitattu poliittisena teatterina. Jyrki Katainenkin sanoi BBC:lle, että ehtoja vain pikkuisen tiukennettiin, ”a bit of a tightening of terms”.

    Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen pitää sovittuja asioita enemmän politiikkasuosituksina ja suuntaviivoina, kuin ehtoina. Pysyvän vakausmekanismin perustamiseen liittyvät asiat kuuluvat Tiilikaisen mielestä mekanismiin jo nyt, eli kyse ei ole uusista ehdoista.

    Olemme vaatineet näiden suurpääoman ehdoilla tehtyjen pakettien hylkäämistä aina Kreikan apupaketista alkaen. Joka kerralla on peloteltu eläkerahastojen romahtamisilla ja lamalla. Nyt on kuitenkin aika ottaa vastuuta sekä Suomen valtion velkataakasta, että koko Euroopan tulevaisuudesta ja puhaltaa peli poikki.

    VASTAUSTA ODOTTAEN? MEITÄ ON MONTA!

     
  7. Sinun pitäisi voimakkaammin olla julkisuudessa vaatimusten kanssa. Sinulla ja vesemmistoliiitolla ei ole mitään hävettävää jos pidätte tiukasti kiinni kaikista niistä tavoitteista joita olette esittäneet.
    Jos teidät heitetäänb vaatimusten takia ulos neuvotteluista se on porvarien häpeä, ei teidän.
    Kun annatte kaikessa periksi se tietää häpeää koko vasemmistoliitolle ja kannatuksen entisestään pienenemistä, ellei se ole tarkoitus?

     
  8. Paavohan on jo osoittanut olevansa kapitalismin portto Annin, Päivin, Astridin ja Jutan lailla. “Sotaan” on haluttu mutta antauduttu on kuten Ranskalaiset, ennen varsinaista sodanjulistusta jo.

    Takki on kääntynyt maailmanennätys tahtia.

    Suomessa ei äänestämällä voi vaikuttaa. Se kävi hyvin selväksi vaalejen jälkeen vaikka toisin kaikki hehkuttivat jälleen kerran.

    Toivon vain että kun toimitte Kataisen syntipukkina leikkaamassa miljardeja heikoimmilta ja syytämässä rahaa etelää rahoittaneiden pankkien paksuihin taseisiin, muistatte tekonne. Kapitalimilla ei ole moraalia, ainoa vastuu on tehdä mahdollisimman paljon tuottoja omistajille. Ja te hölmöt olette lupautunut kuittaamaan tappiot ilman minkäänlaista sijoittajien vastuuta.

    Talous on euroopassa pahemmin kuralla kuin ymmärrättekään. Kreikka jatkaa syöksyään http://www.iltalehti.fi/talous/2011052013755611_ta.shtml luottoluokitus tippuu kokoajan ja lisää rahaa tarvitsisivat 50-60 miljardia. Kansa siellä ei tahdo tai edes usko että velat maksetaan. Espanjassa on laittomia lakkoja jne… Yllättäen tietoa näistä ainakin suomalaiset verkkomediat säännöstelee tiukasti, pelätäänkö että totuus paljastuu? Pelätäänkö ettei sillä keisarilla ollutkaan vaatteita? http://www.guardian.co.uk/world/2011/may/20/spain-bans-protest-ahead-election

    Jossain vaiheessa ihmisten pinna loppuu ja tääläkin voidaan lähteä kaduille kuten etelä-euroopassakin on ollut tapana. Suomalaisella on pitkä kynnys että moiseen päädytään, mutta tuo kynnys lähenee päivä päivältä, myös itselläni. Kun tuo päivä tulee, muista Paavo ylpeänä että olit itsekin toimimassa tapahtuman arkkitehtinä potkimassa juuri heikoimpia vaikka kuinka jeesustelitte muuta.

    Huvittavaa nähdä milloin tulette esittämään internetin sensurointia (piratismin, lapsipornon tms. tekosyyn varjolla toki niin kuin tähänkin asti), sillä teidän tekonne tulevat päätymään kaikki nettiin ja nykyään netissä on niin iso osa kansasta että asiat eivät unohdu kuten ennen… Se tulee olemaan teille erittäin kiusallista joten sensuuri lienee yksi looginen seuraava askel.

     
  9. Keskustalle ja PS:lle kyseessä on joka tapauksessa hieno vahingonilouuutinen. Vasemmistoliitto saa varautua neljä vuotta raikuviin opposition ivanauruihin, kun se siunaa kaiken mitä vaaleissa vastusti. Samaan aikaan SDP:kin nauttii, kun vasemmisto-oppositio imaistaan sen nöyräksi oppipojaksi hallitukseen kahdella hunajaisella ministeripaikalla. Follow me, my young badawan Paavo, hymyilevät Jutta Urpilainen (sd.) ja Eero Heinäluoma (sd.), mutta jedimestarien matkassa saattaa joutua myös voiman väärälle puolelle…

     
  10. (Paella=kaikki tähteet vaan sekasin ja uuniin!)

     
  11. tämä tilanne on todella vaikea, vaikea ajatella tuota porvarivetoista hallitusta, mutta toisaalta oppositiossa persujen jaloissa = ei hyvä. Tuen päätöstä hallituksen menosta ja tavoitteet ovat korkealla ja vain näin jotain voi saavuttaakin, toivon iloa ja voimia Paavolle ja koko eduskuntaryhmälle

     
  12. EN KOMMENTOI KIRJOITUSTA

    vaan sanonnpahan sen, että jos Vasemmistoliitto temppuilee päästääksensä hallitukseen, niin alkaa taas oma nukkuvien puolueeen kannatus meikäläisellä.

    Annoin ääneni pitkästä aikaa vaaleissa kuulua – turhaanko?

     
  13. Hyvä eli sinä LUPAAT! nyt viheltää pelin poikki? Eli et suostu apupaketteihin kuten kirjoitat? “Suurena linjamuutoksena markkinoitu paketti on ulkomailla kuitattu poliittisena teatterina” ELI OLET EDELLEEN SITÄ MIELTÄ??Suomen uudet vaatimukset eivät oikeastaan muuta mitään. Suurena linjamuutoksena markkinoitu paketti on ulkomailla kuitattu poliittisena teatterina. Jyrki Katainenkin sanoi BBC:lle, että ehtoja vain pikkuisen tiukennettiin, ”a bit of a tightening of terms”.

    Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen pitää sovittuja asioita enemmän politiikkasuosituksina ja suuntaviivoina, kuin ehtoina. Pysyvän vakausmekanismin perustamiseen liittyvät asiat kuuluvat Tiilikaisen mielestä mekanismiin jo nyt, eli kyse ei ole uusista ehdoista.

    Olemme vaatineet näiden suurpääoman ehdoilla tehtyjen pakettien hylkäämistä aina Kreikan apupaketista alkaen. Joka kerralla on peloteltu eläkerahastojen romahtamisilla ja lamalla. Nyt on kuitenkin aika ottaa vastuuta sekä Suomen valtion velkataakasta, että koko Euroopan tulevaisuudesta ja puhaltaa peli poikki.

    ME ODOTAMME TÄHÄN VIESTIIN VASTAUSTA ?

     
  14. Edelleen arveluttaa, miten Vasemmistoliiton Eurotukilinja sovitetaan hallituksen tulevaan linjaan. Eihän Portugalin tuki ole ainoa asia, vaan monta muuta tukiasiaa tulee käsittelyyn jo lähikuukausina.

    Hallitusneuvottelujen vähimmäistavoitteet ovat (tietenkin) kannatettavia. Kun tavoitteille ei ole asetettu mitään määrällisiä vähimmäsikriteerejä, tulee varmaan erilaisia arvioita, onko tavoitteet saavutettu. Tavoitteiden olisi pitänyt olla paljon konkreettisempia, mikä olisi helpottanut myös neuvottelutuloksen arviointia.

    Toivottavasti puolue pystyy lopulta tekemään yhteisen arvion siitä, mennäänkö hallitukseen vai oppositioon. Edelliset hallituskaudet aiheuttivat puoluelle suuria sisäisiä vaikeuksia, joiden ei toivoisi toistuvan.

     
  15. Kookoomuksen voisi varmastikin laittaa nöyrtymään monissa asioissa hallitusohjelmaa tehtäessä! Kyllähän SDP:n vaaliohjelma on paljon lähempänä vasemmiston ja vihreiden ohjelmaa kuin Kokoomuksen ohjelmaa. KOK, RKP ja KD 59 paikkaa. SDP, VAS ja VIHR 66 paikkaa. Kun PS vielä tukee sosiaalista oikeudenmukaisuutta oppositiossa, niin homman pitäisi lähteä pelittämään. Eikö?

     
  16. Selkärankaisuutta toivottaisiin. Jos on ensiksi sanottu, että emme voi tukea sitä ja sitä politiikkaa, niin EI KANNATA KÄÄNTÄÄ TAKKIANSA! Pitäkää sananne älkää syökö niitä! Luottamus katoaa valitettavasti.

     
  17. Portugali-tukipaketti siis hoituu tällä järjestelyllä. Mutta entä sen jälkeen ? Tulee Kreikka-paketti – miten VAS voisi sitä hyväksyä sen kummemmin, ja hallituksessahan ei enää saisi vapaita käsiä ?

    Vielä pitempiaikaisempi vaikutuksiltaan on suunniteltu EVM, vakausmekanismi. VAS on sen tuominnut, ja kansaned.ehdokkaamme Heikki Patomäki on yksityiskohtaisesti eritellyt sitä kriittisesti. EVM on yhtä epäsosiaalinen vaikutuksiltaan kuin yksittäiset tukipaketitkin, ja antaa komissiolle oikeuden puuttua jäsenmaiden talouspolitiikkaan. Se olisi siis iso askel liittovaltion suuntaan.

    Ilta-Sanomien mukaan Paavo olisi lausunut, että VAS ehkä voi hyväksyä vakausmekanismin. Ei kai ???

     
  18. Sen toki käsittää viisastakin tyhmempi, että hallitusneuvottelussa mukana oleminen ei ole hallituksessa olemista. Mutta pitäisi sitten neuvottelijoiden ymmärtää, että politiikan ylätasolla tehty kompromissi ei välttämättä koidu kansan onneksi, vaan ehkä vain niiden eduksi jotka kompromissin tekivät.

    Tässä vaiheessa saa myös Vasemmistoliitto olla neuvotteluissa, mutta jos joku tosissaan uskoo, että hallituksessa mukana olo kirkastaisi meidän aiemmissa hallituksissa tahraantuneen kruunumme, niin kovat näytöt tarvitaan.

    Että kummasta nyt on kysymys Paavo: ajan peluusta vai ministerin hatusta.

     
  19. NAURETTAVAA! Portugalipakettia ei tarvitse hyväksyä mutta entä KREIKKA? joka kohta tarvii taas lisää rahaa, eli siihen siis vasemmistoliitto suostuu?? Entä Espanja? MIKÄ ON TÄMÄ LOGIIKKAA KERTOKAA???

     
  20. Eiköhän Paavo sinun ole aika kääntää vielä se takki tuosta Nato asiasta? Eikös se ala muuten olla kääntynyt jo kaikesta muusta? Ei sitä enään kukaan huomaa tässä vaiheessa vaikka siinäkin takki kääntyisi…

     
  21. Savon Jokelle ja muillekin, niin äänestämättä jättäminen on huonoa poliittista protestia. Poliittisissa puolueissa on liikkumatilaa vielä enemmän vasemmalle ja työväen asialle. Vasemmalta löytyy Suomen Työväenpuolue, Suomen Kommunistinen Puolue ja Kommunistinen Työväenpuolue. Niitä äänestämällä viesti on aika selvä. Kansallista työväenasiaa sanoo ajavansa myös uusin tulokas Kansallissosialistinen Työväenpuolue, joka tähtää ensi eduskuntavaaleihin.
    Ja PerusSuomalaisissa olisi kyllä vahvaa potentiaalia työväenpuolueeksi? Ja köyhiä ei suomessa montaa varmaan ole, kun Köyhien Asialla- puolue ei montaa ääntä saanut?
    Mutta jos nyt Vasemmistoliitto lähtee porvareiden sätkynukeksi hallitukseen, niin vasen laita vuotaa varmasti!

     
  22. Katsoin TV:tä ti 24.5.

    Seura tekee kaltaisekseen?

    Alat kuulostamaan Jyrki Kataiselta … ?

    “Me kannamme vastuumme …”

    Katainen ‘heijastaa’ teihin juttujaan. On taito, ettei anna heijastuksen vaikuttaa, vaan muistaa pysyä itsenään, omille arvoilleen uskollisena ja puhua omalla suullaan vain omia sanomisiaan, ei toisella muiden fraaseja.

    Demareista ainakin puolet ovat jo porvareita, oikeaa laitaa ja aivan täysillä. Vältelkää heitä.

     
  23. Näin Arhinmäki kirjoitti vielä viime joulukuussa

    Arvoisa puhemies,

    Pääministeri Mari Kiviniemi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen julkisuudessa antoivat ymmärtää, että Suomi tulee olemaan tiukka neuvotteluissa ja esittämään ehtoja Irlannin lainoitukselle. Lainoituspäätös vaatii yksimielisyyttä, joten Suomella oli mahdollisuus esittää vaatimuksia hyväksynnän tueksi.

    Jo kaksi viikkoa sitten olin valmis lyömään Guinness-tuopista vetoa, että Kataisen julkiset puheet Irlannin vakuuksista ja Irlannin alhaiseen yritysverotukseen puuttumisesta ovat pelkkää Suomen kansan harhaanjohtamista. Sanoimme, että eduskuntaan tuodaan esitys ilman mitään niistä ehdoista, joita Katainen julkisesti esitti lainoitukselle.

    Juuri näin on käynyt. Valtiovarainministeri Katainen on ollut neuvotteluissa niin “tiukkana”, ettei lainapaketin hyväksyttyään edes tiennyt, paljonko suomalaisten veronmaksajien rahoja tuli Irlannin pankkien pelastamiseksi luvanneeksi.

    Ensin puhuttiin alle miljardista eurosta, sitten reilusta 300 miljoonasta. Myöhemmin luku tarkentui noin 500 miljoonaksi euroksi ja nyt tiedonannossa eduskunnalle esitetään 740 miljoonaa euroa. Miten tämä on mahdollista?

    Arvoisa puhemies,

    Puhuminen Irlannille annettavasta avusta on harhaanjohtavaa. Apupakettia ei ole tehty tavallisten irlantilaisten ihmisten hyväksi. Irlantilaisilta leikataan muun muassa työttömyyskorvauksia ja lapsilisiä sekä minimipalkkaa eurolla tunnilta. Me haluamme mieluummin olla solidaarisia Irlannin kansalle kuin pankeille.

    Apupaketti on rakennettu etenkin brittiläisten ja saksalaisten pankkien ehdoilla.

    Pankki ei ole mikä tahansa yritys. Kaikkien meidän on käytännössä oltava pankkien asiakkaita, jotta saamme palkkamme, eläkkeemme tai tukemme. Tänään yli 100 000 eläkeläistä on joutunut kokemaan, miten riippuvaisia he ovat pankeista, kun eläkkeet eivät tulleet tileille.

    Pankeille on myös annettu vertaansa vailla oleva oikeus – oikeus luoda uutta rahaa luotonlaajennuksella.

    Pankeille on annettu suuri yhteiskunnallinen valta, josta pitää seurata suuri yhteiskunnallisen vastuu. Tämä vastuu korostuu globaalissa finanssitaloudessa, jossa meidän kaikkien eläkerahat ja omistukset on kiedottu toisiinsa läpinäkymättömään pääomien massaan.

    Arvoisa puhemies,

    Pankkiirit ja omistajat ovat tehneet jättimäisiä voittoja. Voitot ovat perustuneet suureen huijaukseen, talouskuplan paisuttamiseen luomalla monimutkaisia rahoitusinstrumentteja. Reaalisenkin omaisuuden, kuten asuntojen, arvoja on nostettu keinotekoisesti, jotta lyhyen tähtäimen voittoja on saatu kasvatettua.

    Erilaiset suuret bonus- ja optiojärjestelmät ovat kyseenalaisia perinteisissä yrityksissäkin. Pankkitoiminnassa ne voivat olla suorastaan rikollisia.

    Vastuuttomasta kasinotaloudesta syntyneet bonukset ja osingot onkin jo siirretty veroparatiiseihin lakien ja verotuksen ulottumattomiin. Jopa erilaisten tukijärjestelmien piirissä olleet pankit ovat jatkaneet suurien tulospalkkioiden maksamista.

    Pelkästään Irlannin tukipaketti on suurempi kuin koko Suomen valtion velka. Jonossa odottavat ainakin Portugali ja Espanja.

    Arvoisa puhemies,

    Irlanti ei ole erityisen vakavissa ongelmissa sattumalta. Sitä, ja esimerkiksi aiemmin selvitystilaan joutunutta Islantia, yhdistää äärimmäisen oikeistolainen talouspolitiikka. Molemmissa maissa verotus on ollut poikkeuksellisen alhaista.

    Myös Suomen oikeistossa ihasteltiin näiden saarivaltioiden villiä menoa. Meilläkin haluttiin uskoa finanssitalouden kykyyn luoda hyvinvointia tyhjästä. Suomikin on ollut mukana vapauttamassa talouden sääntelyä ja mahdollistamassa pahenevaa keinottelua.

    Meille on rakennettu järjestelmä, jossa voitot ovat yksityisiä ja tappiot yhteisiä. On naiivia ajatella, ettei tällaista mahdollisuutta käytettäisi hyväksi.

    Arvoisa puhemies,

    Laillistettu pyramidihuijaus on nyt tullut tiensä päähän. Valtiot yksi toisensa jälkeen leikkaavat hyvinvointipalveluiden rahoitusta saadakseen varoja pankkien velkojen maksuun.

    Julkisen sektorin alasajo kuitenkin vain pahentaa tilannetta jo valmiiksi työttömyydestä kärsivässä Euroopassa. Kun yksityinen sektori irtisanoo, ei julkisen pidä lähteä pahentamaan tilannetta.

    Irlannin kansa pannaan maksamaan keinottelijoiden voitot ja poliitikkojen epäonnistunut talouspolitiikka, aivan samoin, kuin kreikkalaiset ja portugalilaiset, tai meidät suomalaiset 90-luvun alussa.

    Arvoisa puhemies,

    Irlannin päättäjiltä olisi pitänyt vaatia takauksen ehtoina verokilpailun lopettamista ja verotuksen nostamista kohtuulliselle tasolle. Vain siten nämä maat voisivat kestävästi rakentaa hyvinvointivaltiota, joka ei perustu velalle tai lyhytnäköiselle verojen polkumyynnille.

    Irlantia hallitsevalle oikeistolle ollaan kuitenkin antamassa mahdollisuus jatkaa epätervettä politiikkaansa. Muita maita kohtaan suunnattu verokilpailu kohtuuttoman alhaisen yritysverotuksen muodossa saa jatkua ja lainarahat kaivetaan tavallisen kansan selkänahasta. Myöskään pankkeja ei olla laittamassa vastuuseen toiminnastaan.

    Arvoisa puhemies,

    Kreikan kriisin jälkeen valtionvarainministeri Katainen ylisti pankeille tehtäviä stressitestejä suurena voittona. Irlantilaiset pankit läpäisivät nämä testit komeasti, vaikka niillä ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä tilanteesta kuivin jaloin.

    Kun hallitus ajoi keväällä 1,6 miljardin tuen Kreikkaa lainottaneille pankeille, ja kun hallitus ajoi sosialidemokraattien tuella nyt käyttöön otettavat 8 miljardin takaukset, me vastustimme, ja vaadimme finanssijärjestelmän kokonaisuudistusta. Silloin meille vastattiin, että ensin on pelastettava pankit, jonka jälkeen aletaan toimiin.

    Juuri mitään ei kuitenkaan ole tehty. Rahoitusmarkkinavero ei ole edennyt, merkittävää sääntelyä ei ole lisätty, eikä johdannaismarkkinoita tai velkavivutusta ole rajattu. Ei ole harkittu henkilökohtaista vastuuta Brasilian pankkisektorin tapaan, eikä kielletty lyhyeksi myyntiä.

    Vasemmisto ei hyväksy pankkien moraalikadon jatkamista veronmaksajien piikkiä auki pitämällä.

    Siksi esitänkin perustelluksi päiväjärjestykseen siirtymisen muodoksi seuraavaa: eduskunta ei hyväksy Suomen valtiontakausta Irlannin lainoituksen edellyttämälle ERVV:n varainhankinnalle, eikä Irlannin lainapakettia, jossa kansalaiset pannaan maksamaan pankkien pelastaminen, ja siirtyy päiväjärjestykseen.

     
  24. Niinkuin Päivi Ruippokin painotti, niin saman asian voisin toistaa Yrjö Kallisen sanoin. Ajattele itsenäisesti ja omavireisesti ja sitä vasemmistolaista aatehistoriallista taustaa vasten. Älä alennu valmiiksi valikoituihin ja ylhäältä annettuihin ajatustottumusten upottavaan hetteikköön. Porvarileirissä on vahvahenkisiä vaikuttajia ja oman etupiirinsä asian osaajia mutta vasemmistoliitto on yhteiskunnassa toista poliittista äärilaitaa ja pitäisi olla vastavoimana porvarilliselle hegemonialle työväestön rintamassa.
    Vaikka sitä ollaankin urbaaneja cityvihervasemmistolaisia, niin ei saisi unohtaa savupiipputeollisuutta!!
    Tavoitteeksi oppositiossa voisitte ottaa kunnon räyhähenkisen oppositiopolitiikan, hallituksen kaatamisen ja ennenaikaiset vaalit.

     
  25. Kataisen syliin pikku Arhi putosi ja neljän vuoden päästä sitten taas oppositoon ihmettelemään että mihin meidän äänestäjät on menny ?

     
  26. Reippaasti hallitukseen vaan! Paavon kynnyskysmys on ainoastaan se missä kynnys on että sen voi ylittää. Ajattele kuinka audin penkki lämmittää ahterin alla, mitä siitä jos joutuu kääntämään takkinsa paristi, tai paristi kymmenesti. Ei sitä kukaan kohta enää muista. Samalla suomi natoon, eipä tarvi sitten siitäkään enään huolehtia… ;)

     
  27. AVOIMUUS TAKAISIN POLITIIKKAAN!!!

    Kokoomuksen kosinta on nyt kovaa ja tapahtuu näköjään “Kardemumman yössä”: kyllä kokoomusherrat osaavat nämä kähminnän ja kopeloinnin taidot!

    Nämä hallitusneuvottelut tällaisena sisäpiirijärjestelemänä eivät anna millään tavoin hyvää kuvaa demokratiasta ja siihen liittyvästä avoimuudesta – ja mahdollisesti syntyvän halituksen toimintatavoista. Rosvokoplan menettelytavat vertaantuvat nyt kuta kuinkin täysin tähän tilanteeseen. En nyt enää yhtään ihmettele, että Markus Mustajärveltä loppui pinna tällaisen mennettelytavankin suhteen.

    Nyt olisi paikallaan vasemmiston koko neuvotteluryhmän vaatia avoimuuden palauttamista asioiden valmisteluun kaikilla tasoilla. Mikäli siihen eivät muut suostu, ehdotan vasemmiston irtautumista koko neuvotteluorosessista. Tämä on jo sen verran naurettavan oloista touhua, ei Suomi ole mikään kapitalismin markkinoiden pörssiyhtiö!!!

    Avoimuus politiikkaan!!!

     
  28. Irti Kataisen koplasta!

    Olen nyt keskustellut Markus Mustajärvenkin kanssa ja lukenut erinäisiä kolumneja koskien tätä hallitusneuvonpitoa. Lopputelemana on tässä valitettavasti tai ei se, että Vasemmistoliiton on syytä irroittautua noista “neuvotteluista”. Puole tekee itsensä vain naurunalaiseksi tämmöisessä salailun ilmapiirissä, jota kokoomus johtaa ja saa muutkin siihen alistumaan.

    Kun jo neuvottelut ovat tämmöistä pimiötoimintaa, niin mitä sitten on tuo hallituksen toiminta. Muut eivät saa sanoa sanaakaan, vain kokoomus kertoo, mitä hallistus milloinkin tekee tai ei tee.

    Tällainen epädemokraattinen ja salailuun perustuva tapa hoitaa maan asioita ei voi olla millään tavalla oiken meitä kansalaisia kohtaan. Mutta ei se voi olla oikein myöskään toisia mahdollisia hallituskumppaneita kohtaan.

    Tämä nykyinen prosessi ohjastaa puolueita niin perusteellisen väärille poluille, että Vasemmistoliiton on jo senkin vuoksi syytä sanoutua irti nykyisistä “neuvottelupöydistä”. Te neuvottelijan olette jo nähneet ihan tarpeeksi tätä mykkäteatteria, joten tulkaa pois. Jääkööt ne, jotka ovat vihkiytyneet salailuun ja kähmintään. Se ei kuulu vasemmistolle!

    Tervetuloa takaisin ihmisten ilmoille!

     
  29. KIITOS, mutta nyt se mielestäni riittää!

    Varmasti Vasemmistoliiton neuvottelijat ovat olleet kaikki tosissaan näissä neuvonpidoissa, joista on ikävä kyllä tullut eräänlainen kokoomuksen hippaleikki. Ainakin mitä täältä sivusta nähden voi päätellä.

    Tuo umpimielinen linja ei siinä mielessäkään lupaa hyvää, että kun ensin on totutettu porukkaa kokoomuksen johdolla kuuliaisuuteen vaikenemisen linjalla; sitä samaa voi odottaa myös kokoomusjohtoisen hallituksen linjan noudattavan.

    Hallituksen ministerien vannottua valansa, ollaan sitten sidoksissa toisiinsa jo tämän ja lojaalisuusvaatimusten jodosta, että sen jälkeen ministereitä ei eroita tosistaan muut kuin kokoomus. Pelkään pahoin, että juuri näin käy, ja Katainen taustavaikuttajineen tähän tähtääkin.

    Tällainen “Kardemumman yö”-leikki saattaa hyvinkin sopia päiväkotien viihdytys- ja leikkitoimintojen pelukoppaan, mutta epäilen voimakkasti sen soveltuvuutta demokraattiseen ja avoimeen sekä tasa-arvoiseen hallintomenettelyyn. Kun tv-ruudussa näkee lähes mykkien neuvottelijoiden pyyhältävän kameroiden ohitse väkinäisen teennäisesti hymyillen, huomaa olevansa ruudun takaisen ylimyksen alamainen, jota juuri ja juuri jaksetaan sietää.

    Heikki Patomäen arvio tällaisesta vaikenemisen menettelystä sopii nyt kuvaan liiankin hyvin. Tämä vaikenemisen malli panee valitettavasti epäilemään neuvottelijoiden tarkoitusperiä. Ja tämä epäily tulee jäämään pysyvästi leimaamaan mahdollisen tulevan kokoomushallituksen koko olemusta ja toimintoja.

    Aitoa luottamusta ei näin vaikenemalla ja asioita piilottelemalla voida aikuisten ihmisten kesken rakentaa: kansalaisten olisi pitänyt alun perin saada mahdollisimman avointa ja monipuolista informaatiota tasapuolisesti kaikkien neuvottelupuolueiden vetäjien suusta. Nyt sitä ei saada kenenkään suusta. Mutta sen verran ähkintää Kataisen suusta, että jää vain kumman tunkkainen ja petetyn maku suuhun.

    En oikein tiedä, mistä neuvottelutaitojen oppikirjasta tämä menettelytapa on teille lanseerattu? Väkisinkin tulee mieleen, että ohjeet on saatu Etelärannan palatsista ja pörssiyhtöiden hallintoa noudattavien lipevien liikemiesten salaisista ja konjakin hajuisista illanistujaisista.

    Siis kaikki kunnia vasemmiston uhrautuvalle neuvotteluporukalle, mutta nyt kyllä jo riittää tämä piiloleikki. On mahdotonta kuvitellakaan tästä syntyvän jotain aidosti luotettavaa hallitustoimintaa, missä me kansalaiset voisimme luottavaisesti antaa valmistelu- ja toimeenpanovallan mahdolliselle kokoomusjohtoiselle valtioneuvostolle.

    Kiitän omasta puollestani teitä kaikkia vasemmiston neuvottelijoita, mutta samalla pyydä, että irtaudutte mahdollisimman pian tästä farssista. Palatkaa ihan rauhassa meidän ihmisten ilmoille ja kertokaa aivan avoimesti, miltä nyt tuntuu ja mitä tämän touhun saldoksi jäi. Se riittää tällä erää. Teitte parhaanne, mutta tuloshan oli jo ennakoitavissakin.

     
  30. Onhan tämä nyt aivan naurettavaa! Katainen käy päivittäin otsa kirkkaana kertomassa alamaisille kuinka “edistystä on tapahtunut, vaikka vielä on kuitenkin joitain asioita sopimatta, mutta neuvottelut jatkuvat edelleen hyvässä hengessä, vaikka joitain erimielsyyksiäkin on esiintynyt”. Samalla muut puheenjohtajat ja neuvottelijat juoksevat turpa rullalla toimittajien ohi virnistäen eliitin ylimielistä hymyään kameroille.

    Voi tätä tekopyhyyden, ylimielisyyden ja salailun määrää, voi tätä läpinäkyvyyden ja demokratian alennustilaa!

    Lopeta nyt jo Paavo tämä pelleily koksujen ja oikeistodemareiden kanssa! Eivät köyhät sirkushuveja ja almuja kaipaa, vaan suoraselkäistä vasemmistolaista politiikkaa, jolla luodaan todellinen vaihtoehto kokoomuslaiselle uusliberalismille.

    Se onnistuu vain lopettamalla tämä hiekkalaatikkoleikki Kataisen kanssa joko marssimalla ulos Säätytalolta tai aloittamalla neuvottelut uudelta pohjalta ilman Kokoomusta.

     
  31. SALAILU

    Viestimissä väläytellään kuun loppua joksikin julkisten tarkastelujen ajankohdaksi, missä julkisuuteen tuotaisiin jotain – ehkä peräti hallitusohjelma. Mene ja tiedä, mutta muutaman lantin tähden vasemmisto ei voine antautua keskeisen oikeistopuolueen vedätettäväksi.

    Markus Mustajärven kanssa keskusteltuani vahvistui epäilyni siitä, että kokoomuksen seireenin laulujen tarkoitus on johdattaa vasemmisto tekemään sitä likaista viemärirotan työtä, johon tämä toivo-työväenpuolue ei voi sotkea sinivalkoisia hansikoitaan. Sidotaan vasemmisto tiukasti porvariston ohjaksiin erityisesti näissä talouden perusasioissa ja kokoomuksen ulkopolitiikan Nato-johteisissa tavoitteissa.

    Näin voidaan tehdä monella tavalla, jossa vasemmiston on erittäin vaikeaa huomata, mihin se on loppujen lopuksi sidottu. Käytäntö astuu sopimustulkintojen edelle. Siksi erityisesti tämä salailuun pohjautuva neuvottelujen kokonaisprosessi antaa aihetta todelliseen huoleen: tuleeko tästä mahdollisen kokoomusjohtoisen hallituksen toimintojen käytäntö?

    Demokratiaan on tavallisesti liitetty suuri avoimuus; salamyhkäisyys ja asioiden peittely sekä suoranainen kätkentä ja kähmintä taasen on käsitetty erityisesti diktatoriseen toimintakulttuuriin. Tätä diktatorista toimintakulttuuria nähdään nykyisin harjoittettavan paljon myös kapitalismin markkinataloudessa, joka mm. senkin tähden tulisi demokratisoida mitä pikimmin.

    Näin ollen tämä kuviteltavissa oleva hallitus rakentaa itsestään jo nyt epädemokraattisen poliittisen linnakkeen ilmiasua. Niinpä tämän johdosta vasemmiston neuvotelijoiden olisi syytä nousta nyt vaatimaan nykyisen neuvottelumenetelmän täyttä muutosta, jos ollaan vakavissaan pyrkimässä sellaiseen hallitukseen, jolla olisi takanaan kansan enemmistön tuki.

    Olen sitä mieltä, että mikäli neuvottelussa olevien puolueiden puheenjohtajilla ei ole tasavertaiset oikeudet ja mahdollisuudet tuoda avoimesti julkisuuteen niitä asioita, joista neuvotellaan ja joista on erimielisyyttä, ollaan rakentamassa diktatorista hallintoa finanssifaraoiden malliin. Tällaisesta mahdollisuudestakin vasemmiston on rohkeasti uskallettava sanoutua irti.

    Markus Mustajärven irtisanoutuminen neuvotteluryhmästään ja sen vetovastuusta on oire todellisesta ongelmasta, mikä on jo rakentunut tähän olemmassa olevaan neuvottelusysteemiin. Ja tämän keskeinen nimittäjä on salailu!

     
  32. Moro Paavo!

    Nyt kun suomessa ei ole enää varteenotettavaa vasemmistoa, (kun vasemmistoliittokin LIITTYI kokoomuksen “vasemmaksi” laidaksi! APUA!) sano
    Paavo, kun politiikasta jotain tiedät, mitä
    puoluetta minun vasemmistolaisena kannattaa NYT
    äänestää?

     
  33. ON AIKA AVATA ASIAT KANSANKIN KATSELTAVIKSI

    Jotenkin sen ymmärtää, että alkupäivät sujuvat sutjakkaammin, kun asioihin saa perehtyä ilman suurempaa julkisuutta. Nyt on kuitenkin kulunut toista viikkoa, eikä mitään varsinaista tietoa sen kummemmin ole kansalaisille annettu edes siitä, mistä kaikesta osistaan kokonaisuus on edes asiallisesti ottaen muodostumassa.

    Erityisesti kansalaisia taitaa kiinnostaa se, miten eri puolueet näkevät asioiden kokonaisuuden ja ns. kipukohdat sekä eri työryhmien että kokonaisuuden osalta. Siksi neuvottelujen tässä vaiheessa eri puolueiden puheenjohatajille pitäisi antaa tasavertainen mahdollisuus luoda julkisuudessa jonkinlainen katsaus em. asioista. Tällöin ihmisten mielenkiinto todellisiin asiakysymyksiin säilyisi eikä tarvitsisi kehitellä näkemyksiä oletusten ja epäilyjen varaan.

    Liian pitkään jatkettu salailulinja saa aikaan aidon epäilyn koko prosessia kohtaan ja erityisesti se luo ennakkoasenetta mahdollisesti syntyvän hallituksen tomintatapoja kohtaan: kun on alettu salaillen, niin jatketaankin salaillen.

    Demokratian eli kansanvallan ja kansalaisten luottamuksen kannalta salailu on vain pahasta. Se on nähty kautta historian sivu ja näkyy se tälläkin hetkellä jopa EU:ssa ja sen monissa jäsenmaissa.

    Voidaan täydellä syyllä jo kysyä, ollaanko Suomeen rakentamassa jotain pseudodemokraattista umpi- ja ylimielisten hallintoa pönkittämään valtioneuvoston kokoomuslaisten johtamaa salaseuraa? Pahempien oletusten välttämiseksi on aika avata neuvottelut kansan katseelle!

     
  34. Vielä kun kerrot talousraamit ja mistä leikataan sekä euroja asioiden ympärille eikä pelkkiä kauniita ajatuksia niin voidaan alkaa arvioida kuka saa ja mitä ja keneltä otetaan. Voimia toveri Paavo

     
  35. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä millä selityksillä esim. SDP ja Vasemmistoliitto tulevat selittelemään Suomen osallistumista Kreikan seuraavaan rahoituskierrokseen. Tällekään lisärahoitukselle tuskin tulee mitään vakuuksia tai tuskin lisätään sijoittajienkaan vastuuta. Tässä vaan jatketaan samalla kaavalla kuin ennenkin eli lapioidaan veronmaksajien rahaa kriisimaahan ja toivotaan kovasti että se kääntää tilanteen paremmaksi. Lisäksi, muistakaa hyvät ihmiset Matti Vanhasen lupaus siitä että Suomen valtio “tienaa” eli saa voittoa rahoittamalla Kreikkaa. Olisiko syytä haastaa mies oikeuteen vastaamaan teoistaan jos Suomi menettää rahaa Kreikan kriisissä?

     
  36. Vieläkin olen sitä mieltä, että jos Vasemmistoliitto ja Vihreät lähtevät pois hallitusneuvotteluista ja jos Kepu ei sinne mene ja jos PerSuja ei huolita, tulee hallituspohja niin kapeaksi, että eduskunta voi tosissaan vaikuttaa päätöksen tekoon.

    Tämä salamyhkäinen kabinettipolitiikka jota neuvottelut nyt ovat tarkoittaa sitä, että kansalta ja kannattajilta salataan asioita.

     
  37. Ota Paavo tavoitteeksi sellainen ohjelma, että voit sen itse aidosti hyväksyä. Älä suostu ohjelmaan, jonka uskot selitellen saavan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän hyväksynnän. Varoitan mahdollisen ministerisalkun sokaisevasta vaikutuksesta. Erikoisesti varoitan NATO-lausunnon sanamuodon muuttamisesta myönteisemmäksi. Siihen jos suostutaan, niin jo tällä vaalikaudella voi olla edessä äänestäminen Natoon liittymisen puolesta tai lähtö hallituksesta

     
  38. MILTÄ TUNTUU OLLA TAKINKÄÄNTÄJÄ??
    Hävettääkö? Onko sulla mitään moraalia? Tervemenoa poliittinen URASI!

     
  39. Hei ystävät, toverit kuulkaa nyt. Nyt tarvitaan kärsivällisyyttä. Ootellaan nyt ihan rauhassa, että hallitusneuvottelut on käyty. Luuletteko tosissaan että vasemmisto menee ihan mihin vaan mukaan. Ei ihminen mitenkään täysin voi muuttua siitä että kuuntelee Kataisen jorinoita kuukauden. Mua henkilökohtaisesti se lähinnä ärsyttäis. Jos on vaikenemislinja, niin sitte on. Kyllä se lopulta selviää.

    Meistä kukaan ei tiedä mitä siellä neuvotteluissa tapahtuu, mutta turha alkaa heti maalailemaan piruja seinälle, et nyt meidän Paavo ja koko vasemmisto ois meidät pettänyt, ja nyt on takit käännetty ja blaablaa. Mitään ei oo vielä käynyt. Kyllä vasemmisto on sentään parempi kun perussuomalaiset, en mä turhaan niitä äänestänyt. Kyllähän te nyt tajuatte, ettei vasemmisto mikään tyhmä ole. Jos on vaihtoehtona neuvotella Kokoomuksen ja enemmistö vasemmistolasihenkisen hallituksen kanssa tai mennä huutelemaan persujen ja keskustan varjoon, kumpi olis sun mielestä parempi?

     
  40. Soininvaara kirjoitti blogissaan hallitusneuvotteluiden kariutuneen käsittämättömästä syystä. Kommenttia sen tekstiin?

     
  41. Kataisen ovimiestouhu riittää, joten vasemmistopuolueet muun entisen opposition kanssa yhteistyöhön vain. Odotukseni ovat nyt nousujohteiset!

    Kiitos Paavo Arhinmäelle ja koko vasemmiston neuvotteluryhmälle: teitte sen, minkä teidän tarvitsikin tehdä!

     
  42. Kiitos Vasemmistoliitto, kiitos Paavo. Kova linja pitää ehdottomasti pitää eli se linja joka on todettu omaksi ennen vaaleja. Kokoomuksen edessä ei pidä nöyrtyä. SDP ja Persut ovat varmasti paljon lähempänä aatteiltaan.

     
  43. Vasemmistoliitto vihreä-vaara.

    Osmo Soininvaaran kirjoitus bogissaan, että ALV:n korotuksen voi kopelsoida pienituloisille, työtulo- tai muulla vähennyksellä.
    Kysyin Soinin-vaaralta, hänen blogissa, miten vähennys toteutetaan, niille pienillä eläkkeita elläville, joille ei ole verotettavaa tuloa.
    Ei ole katsonut tarpeelliseksi vastata.

    Soininvaara on vihreiden johtava sosiaali-, talous-, ja veropolitiikan johtava ajattelija.

    Vasemmistoliiton tulee olla tarkkana vihreiden oikeistoliberaalisten talouspoliittisten linjausten kanssa, kun ne käärivät ne vihreisiin humaneihin ihmisoikeus kääreisiin.

    Tuulimyllynä ketunhätä pyörii kainalossa.

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>