Poliittisia aprillipiloja

01.04.2011 klo 12:31

Tukiryhmäni Paavon jengi sai juuri haltuunsa eräältä Hiihtoliiton entiseltä johtajalta laukullisen papereita, joissa oli kaikkien puolueiden täksi vuodeksi suunnitellut aprillipilat. Julkaisen ne nyt avoimuusperiaatteen vuoksi täällä blogissani.

RKP:n vaaliohjelma lähti rakentavaan keskusteluun koulujen kieltenopetuksesta. Puolue ehdottaa 1.4., että kaikkia historiallisia vähemmistökieliä – romanikieltä, venäjää, suomenruotsia ja eri saamen kieliä – opetetaan yhtäläisellä painoarvolla.

Vihreät ilmoittavat, että he lähtevät ydinvoimaa lisäävästä hallituksesta 1.4.2011.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kertoo 1.4., että puolue on saanut laskettua toimivan vaihtosuhteen: ”Jokainen homokommentti saa sata ihmistä eroamaan kirkosta, mutta yhden liittymään puolueeseemme. Kun kirkkoon kuuluu 4,2 miljoonaa henkilöä, saamme siis ennen pitkää 42 000 kannattajaa puolueelle. Tyhjät tuomiokirkot voidaan muuttaa puolueen piiritoimistoiksi.”

Piraatti-, Muutos- ja Vapauspuolueet ilmoittavat yhdistyvänsä Muutospiraattien vapauspuolueeksi, joka pyrkii auttamaan Somalian merirosvoja klikkailemalla Facebookissa ”tosi paljon” erilaisia kannatussivustoja 1.4. alkaen ja jo sitä ennenkin.

Timo Soini eroaa Perussuomalaisista huhtikuun alusta alkaen, ja nopeasti kutsuttu puoluekokous valitsee puolueelle naispuheenjohtajan.

SDP ottaa tiukasti kantaa NATOon ja ydinvoimaan. Puolue on ehdottomasti ja yksimielisesti tätä mieltä näistä keskeisistä asioista, puoluetoimistosta jyrähdetään.

Kokoomus ilmoittaa 1.4. päivätyssä tiedotteessaan, että heille hallitusohjelman kynnyskysymys on, että kaikkein huonompiosaisia ei saa ammuskella haulikolla ilman lupaa.

Keskustapuolue haluaa korostaa, että turkistarhaus, tehosikalat ja eläinrääkkäys ovat laillisia elinkeinoja. Puolue korvaakin 1.4. vaalimainoksensa esittämällä häkkieläimistä kertovia hyvänmielen videoita.

Yhteisessä esiintymiskoulutustilaisuudessa ministeri Kiviniemi (kesk.) sekä kansanedustajat Urpilainen (sd.) ja Tiura (kok.) ottivat kantaa paljastusten sumaan. ”On tärkeää, että silliä syödessä juodaan kuravettä päälle”, Kiviniemi totesi. ”Aivan ensiksi haluan sanoa, että syö silliä, juo kuravettä päälle”, Urpilainen lisäsi. ”En kyllä kiitä niitä, jotka opettivat, että sillin jälkeen pitää juoda kuravettä päälle”, Tiura kiteytti.

 

Kommentit

 
  1. Ei kaikkea kannata uskoa. Itseäni ei kukaan yrittänyt jymäyttää aprillipäivänä.

     
  2. Elinkeinoihin on lisättävä ne tuottamattomien ihmisryhmien hoivapaikat, ne “erityisvaativan tason työntekijäin” hoidollisen eristämisen sallivat tuotantolaitokset ja perhekodit.

     
  3. Missä on Vasemmistoliiton aprillijäynä :O

     
  4. Poliittisesta aprillipilasta en tiedä, mutta tämä olisi jo aika paha http://www.veikkaussivut.com/jaakiekon-mm-kisat-2012

     
  5. Eipä tämäkään sen ruusuisempi ole Veikkauksen kannalta http://pelurit.fi/news/28/26/Veikkauksen-pelimonopoli-loppuu-Suomessa

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>