Ministerikauden ensimmäiset valtionpalkinnot

Kirjoitettu Paavon blogi

Tiistaina jaoin ensi kertaa valtionpalkintoja. Ne jaettiin nyt elokuvataiteen, kuvataiteen ja valokuvataiteen osalta. Tässä puhe. Palkintojen perustelut ovat taidetoimikuntien käsialaa. Onnittelut vielä jokaiselle palkitulle.

Hyvät kutsuvieraat, tervetuloa tähän valtionpalkintojen jakotilaisuuteen!

Tänne on kokoontunut elokuvataiteen, kuvataiteen ja valokuvataiteen alojen ihmisiä. Näiden kolmen visuaalisen taiteenalan valtionpalkinnot jaetaan jo kuudetta kertaa samassa juhlassa. On ilo ja kunnia saada jakaa nämä tärkeät tunnustukset.

Juhlallisista puitteista huolimatta on syytä muistaa, että taide ei ole juhlatilaisuuksien kuorrutus, vaan tärkeä osa ihmisten arkea. Me kiinnitymme yhteiskuntaan ja yhteisöihin taiteen ja kulttuurin avulla. Taide tuottaa elämyksiä ja iloa. Se kyseenalaistaa ja valottaa maailmaa eri puolilta.

Taide ei ole eliitin yksinoikeus. Hallitusohjelmassa todetaan, että ”taide ja kulttuuri ovat ihmisenä olemisen välttämättömiä perusasioita”. Taide kuuluu tavallisille ihmisille. Valtion taide- ja kulttuuripolitiikan tehtävänä on huolehtia siitä, että myös työelämän ulkopuolella olevat – kuten lapset ja nuoret, vanhukset ja työttömät – pääsevät osallisiksi taiteesta. Uussuomalaisten taide taas vahvistaa heidän omaa identiteettiään, kitkee ennakkoluuloja ja rikastuttaa meidän kaikkien elämää.

Pienet tulot eivät saa olla esteenä taide-elämyksille. Haluan olla vaikuttamassa siihen, että taidetta viedään uusiin paikkoihin, kaikille katsottavaksi, mahdollisimman usein ilmaiseksi. Tärkeää on myös turvata mahdollisuus taiteen tekemiseen.

Taide on seikkailua. Vaikka lapsuus ja nuoruus ovat jo itsessään arvokkaita elämänvaiheita, on muistettava, että lapsista ja nuorista kasvaa tuleva taideyleisö. Uuden sukupolven myötä uudet taiteenlajit – vaikkapa persoonaani usein liitettävä graffititaide – vakiinnuttavat asemansa.

Kävin taas muutama päivä sitten Helsingin Suvilahdessa Make Your Mark -galleriassa. Se on maalikauppa ja galleria samaan aikaan. Paikka on hieno esimerkki siitä, miten nuoret graffitintekijät voivat saada ensimmäisiä kosketuksiaan taidegallerioiden maailmaan, se kasvattaa nuoria ajattelemaan, että galleriat ovat myös paikkoja heitä varten – uskon tässä eräänlaiseen positiiviseen porttiteoriaan.

Viime huhtikuussa Astoria-salissa järjestettiin Rappiotaiteen festivaali, joka otti vahvasti osaa ennen eduskuntavaaleja virinneeseen varsin mielenkiintoiseen kulttuurikeskusteluun. Festivaalien yhteydessä runoilija Eino Santanen puhui nykytaiteen puolesta. Santanen sanoi, että ”taiteella on aina oltava mahdollisuus olla arvaamatonta. Siitä se voimansa luoda kestävämpiä merkityksiä ja sisältöjä niin yksityiseen kuin yhteiskunnalliseenkin elämään. Taide ei ole vain menneisyyden asia, vaan se elää ja tapahtuu juuri nyt. Kuolleet taiteilijat ovat tärkeitä, mutta elävä taide vielä tärkeämpää.”

Tällä palkittavina olevat taiteen alat, elokuva, valokuva ja kuvataide opastavat ja rohkaisevat ihmisiä kuvien ja kuvakulmien kriittiseen tarkasteluun. Kuvanlukutaitoa tarvitaan maailmassa, jossa erilaisia viestejä lähetetään ja vastaanotetaan ennen näkemättömiä määriä.

Tänään minulla on ilo – ja kunnia – jakaa valtion taidetoimikuntien myöntämät vuoden 2011 valtionpalkinnot visuaalisten alojen taiteilijoille.

Vuoden 2011 elokuvataiteen valtionpalkinnon saavat elokuvaohjaaja Jalmari Helander ja tuottaja Petri Jokiranta. Valtion elokuvataidetoimikunta perustelee palkintoa seuraavasti:

Palkinto myönnetään palkittavien yhteistyöstä elokuvassa Rare Exports. Elokuvaohjaaja Jalmari Helander on nuori, näkemyksellinen oman tiensä kulkija. Petri Jokiranta tunnetaan kokeneena tuottajana ja elokuva-alan ammattilaisena. Yhdessä he luottivat Helanderin lyhytelokuvien omintakeisiin viistoihin tarinoihin ja kasvattivat niiden aiheista poikkeuksellista kansainvälistä kiinnostusta herättäneen teatterielokuvan Rare Exports. Elokuva sai ensi-iltansa joulun alla vuonna 2010, mutta juuri kansainvälisen kiinnostuksen vuoksi se on edelleen ajankohtainen, esimerkiksi Ranskassa elokuva tulee teattereihin vasta kuluvan vuoden joulukuussa.

Itse näin leffan Lontoossa Leicester Squarella. Oli mielenkiintoista kuunnella hämärässä elokuvasalissa brittiläisen elokuvayleisön reaktioita ja täytyy tunnustaa, että tunsin tuolloin suurta ylpeyttä suomalaisen elokuvataiteen puolesta. Tuntui tärkeältä nähdä suomalainen elokuva juuri siellä. Monet muuten nauroivat eri kohdissa kuin minä.

Rare Exports -elokuvassa perinteinen joulupukkitarina ja myyttinen kauhufantasia kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla. Jalmari Helander vastaa elokuvan ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja lavastussuunnittelusta, joten voidaan hyvin sanoa että Rare Exports on hänen elokuvansa. Toisaalta ilman sitoutunutta tuottajaa elokuva ei koskaan pääse valkokankaalle saakka ja tässä tapauksessa Petri Jokiranta teki sen mahdolliseksi. Heidän yhteistyönsä on taidetta ja luovaa tuottajuutta parhaimmillaan.

Elokuvaohjaaja Jalmari Helander ja tuottaja Petri Jokiranta, onnea!

Valtion kuvataidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2011 kuvataiteen valtionpalkinnon taiteilija Erkki Pirtolalle seuraavin perusteluin:

Erkki Pirtola on suomalaisen vaihtoehtotaiteen johtohahmoja, taiteilija jonka yli 40-vuotiseen uraan mahtuu lähes koko kuvataiteen muutosten kirjo.

Erkki Pirtola on yksi 1960-luvun lopussa esiin nousseita sarjakuvan uudistajia Suomessa, 1980-luvun alussa toimineen Ö-ryhmän moottori ja 2000-luvulla ITE-taiteen puolestapuhuja. Pirtola on sekä omaperäinen maalari että videon käytön pioneeri. Tämän lisäksi hänet tunnetaan työstään kuvataidekriitikkona ja opettajana. Kaikissa toimissaan Erkki Pirtola on kulkenut valtavirrasta sivussa, kyseenalaistanut kulloisenkin aikakauden taidekäsityksiä, haastanut yhtä lailla työläisrealismin kuin abstraktin taiteenkin hegemonian, luonut omaperäistä vastapuhetta ja innoittanut lukemattomia ihmisiä tarttumaan taiteen mahdollisuuksiin.

Sain tutustua Erkki Pirtolaan, tähän valtavirran vieressä kulkevaan taiteilijaan, taannoisen ATV – televisiokanavan kautta. Kanavan taidetoimittajana Pirtola johdatti katsojia varsin ennakkoluulottomasti taiteen maailmaan. Sanotaan, että ATV lakkautettiin, kun SanomaWSOY vei siltä kanavapaikan. Vääräleukojen mukaan kanavasta tuli liian suosittu. Samassa rytäkässä meni myös toinen vaihtoehtokanava MoonTV.

Taiteilija Erkki Pirtola, onnea!

Vuoden 2011 valokuvataiteen valtionpalkinnon saa professori Merja Salo. Valtion valokuvataidetoimikunta perustelee esitystään seuraavasti: Merja Salo on opetus- ja tutkimustyössään pohtinut valokuvataiteen ja valokuvan monia rooleja ja historioita sekä avannut valokuvaan liittyviä teoreettisia ongelmia. Julkaisuillaan hän on syventänyt valokuvataiteilijoiden ja yleisön ymmärrystä valokuvaa kohtaan.

Merja Salo väitteli ensimmäisenä valokuvaajana tohtoriksi vuonna 1997. Väitöskirjan aihe oli savukemainonta. Hän on hoitanut alan professuuria Taideteollisessa korkeakoulussa vuodesta 1994. Merja Salo kuuluu 1980-luvun alussa esille nousseiden naisvalokuvataiteilijoiden sukupolven kärkijoukkoon. Hän oli aktiivisesti nostamassa naisten arvostusta valokuvataiteen kentällä. Hän oli muun muassa kokoamassa merkittävää naisvalokuvaajien yhteisnäyttelyä ”26+ valokuvaajaa”.

Salon asenne valokuvaa kohtaan on vakavan leikkisä. Salon Musta kasvisto -valokuvakirja vuodelta 1984, tyttökalenteri-kuvat 1980-luvulta ja hänen viimeisin kirjansa Carscapes (2011) henkivät älykästä kurittomuutta. Tällainen leikkisä syvällisyys on hyväksi valokuvataiteelle tilanteessa, jossa valokuvataiteilijan ammatista on kehkeytynyt ankara ja kilpailtu. Salo on toimillaan kultivoinut valokuvataiteellista maaperää, jossa on tilaa samanaikaiselle lempeydelle, syvällisyydelle ja vakavuudelle.

Valokuvataide on aina ollut myös minulle tärkeää. Pistäydyin pari viikkoa sitten spontaanisti Valokuvataiteen museossa. Kun saavuin sinne, henkilökunta ihmetteli, miksei käynnistäni oltu ilmoitettu aikaisemmin Ihmettelin itse, miksi pitäisi ilmoittaa etukäteen, jos joku haluaa katsella valokuvia.

Professori Merja Salo, paljon onnea!

Kommentteja (1)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *