Ylen riippumaton rahoitus turvattava

Kirjoitettu Paavon blogi

Esitin lauantaina, että Yleisradion riippumaton rahoitus turvattaisiin jatkossa siirtämällä korvamerkittyosuus verotuloista erilliseen Yle-rahastoon. Tässä tiedotteeni asiasta.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki pitää vastuuttomana kokoomuksen ja ministeri Suvi Lindénin politiikkaa, jossa suomalaisen tiedonvälityksen ja kulttuurin kannalta keskeinen instituutio Yleisradio laitettaisiin roikkumaan löysään hirteen vuosiksi.

Arhinmäki epäilee, että kokoomuksella ei ole aitoa halua puolustaa laajaa ja riippumatonta julkisen palvelun Yleisradiota, vaan venkoilun taustalla on pikemminkin halu alas ajaa Yleisradio kaupallisuuden tieltä.

Arhinmäki haluaa Yleisradiolle rahoitusmallin, joka takaa rahoituksen pysyvyyden ja riippumattomuuden, mutta samalla huomioi ihmisten maksukyvyn. Hän ehdottaa Yleisradion rahoituksen kerryttämistä rahastoon, jonka varat kerätään pysyvällä osuudella verotuloista.

Yleisradiolle korvamerkitystä verotulosta karttuvan rahaston etuina ovat Yleisradion riippumattomuus suorasta budjettirahoituksesta ja samalla kestävän rahoituksen turvaaminen ilman epäsosiaalista tasamaksua.

– Soutaminen ja huopaaminen eduskunnassa on lopetettava ja rakennettava vastuullinen rahoitusjärjestelmä. Vaalien yli ulottuva epävarmuus tulevaisuudesta on kohtuutonta, etenkin tilanteessa, jossa henkilökunta on juuri käynyt läpi suuria muutoksia. Yleä ei saa jättää pulaan.

Arhinmäki perää erityisesti kokoomukselta vastuullisuutta asian jatkokäsittelyssä.
– Mediamaksun kohtaaman vastustuksen tulisi johtaa esitysten parantamiseen yhdessä muiden puolueiden kanssa, ei suosion kalasteluun ripustamalla toivotalkoiden työhanskat naulaan ja sulkemalla silmät muutostarpeilta.

Kommentteja (6)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *