RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin on vaatinut kaikkia puoluejohtajia tuomitsemaan maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsiin kohtaan esitetyt uhkaukset. On täysin selvää, että ministereihin tai keneenkään muihinkaan poliitikkoihin ja ihmisiin kohdistuvia uhkauksia ei pidä hyväksyä.
Suomalaisen demokratian suurimpia vahvuuksia on se, että poliitikot voivat olla kansan parissa. Meidän ei tarvitse eristäytyä ihmisistä. Poliitikkoihin kohdistuvat uhkaukset ovat hyökkäyksiä koko demokratiaa kohtaan.
Tyylikästä tietenkin olisi ollut, että Stefan Wallinin vaatimus olisi tullut henkilökohtaisesti puheenjohtajille eikä meidän tarvitsisi lukea niitä nettiuutisten välityksellä, jos niitä satumme lukemaan.
Kyllä, näin on. Maailmanlaajuisessa kontekstissa ajateltuna surullista on se, että eri puolilla maailmaa esitetyt uhkaukset ovat eri arvoisia.
Valtionpäämiehiin tai tietyn maan kansalaisiin kohdistuneita uhkauksia tai terroritekoja saatetaan ymmärtää ja selitellä kulttuuritaustalla, uskonnolla tai terroristin aiemmin kokemalla epäoikeudenmukaisuudella. Tämä toteutuu esimerkiksi palestiinalaisten kohdalla.
Ei riitä, että päästää eroon uhkailijoista. Tulisi päästä eroon myös uhkauksia ja hirmutekoja ymmärtävästä kulttuurista.
08.03.2010 klo 12:16