Suomi sairastuu vakavasti Kataisen dieetillä

26.03.2010 klo 16:38

 
Viime eduskuntavaalien alla poliittiseen sanastoon ilmestyi jakovara. Jakovara tarkoitti sitä, kuinka paljon seuraavan neljän vuoden aikana on mahdollista käyttää uutta rahaa.
 
Kolmessa vuodessa jakovara on kadonnut poliittisesta keskustelusta ja tilalle politiikan sanastoon on tullut kestävyysvaje. Jakovaran on väitetty sulaneen kansainvälisen finanssikriisin ja sitä seuranneen laman myötä. Mutta suurin syy jakovaran muuttumiseen kestävyysvajeeksi on ollut hallituksen kokoomuslainen veropolitiikka.
 
Kolme vuotta sitten vaalien alla valtiovarainministeriö arvioi, että veronkevennyksiin ja menolisäyksiin jakovaraa olisi noin 2 miljardia euroa. Puolueet arvioivat yleisesti jakovaran olevan kolmesta neljään miljardia euroa. Sekin on pieni raha hallituksen veronkevennyksiin nähden.
 
Vanhasen ja Kataisen hallitus on keventänyt verotusta 6,5 miljardilla eurolla. Jos luvusta lasketaan pois verotuksen inflaatio- ja ansiotasokorjaukset, on veronkevennyksiä silti jaettu yli 4,2 miljardia euroa. Tämä on yli 1,5 miljardia enemmän kuin hallitusohjelmassa sovittiin.
 
Kestävyysvajeen nimissä valtiovarainministeri Jyrki Katainen on vaatinut julkista taloutta dieetille. Silloin kun on selvästi ylipainoinen, laihduttaminen on terveellistä. Perusturva, jolla ei tule toimeen, ylisuuret päiväkotiryhmät ja peruskoulun luokat tai vaikkapa pitkät jonot terveyskeskuksiin kuitenkin osoittavat, että jo nyt julkinen puoli on liian ohut.
 
Jos jo valmiiksi laiha alkaa entisestään laihduttaa, voi seurauksena olla vakava sairaus nimeltä anoreksia. Kataisen uusliberalistisen dieetin seuraukset ovat yhtä tuhoisat.
 
Edellisen laman jälkeisten leikkausten epikriisistä voi lukea tuloerojen räjähtämistä, köyhyyden lisääntymistä, pitkäaikaistyöttömyyden kasvua ja syrjäytymistä. Tähän suomalaisella yhteiskunnalla ei ole enää varaa.
 
Kestävyysvajetta ei paranneta leikkaamalla vaan panostamalla veropohjan laajentamiseen ja työllisyyden parantamiseen. Kestävyysvajetta ei saada ikinä paikattua, jos nuoret valmistuvat suoraan koulusta kortistoon ja eivät pääse koskaan kunnolla kiinni työelämään. Pysyvän massatyöttömyyden olosuhteissa rajutkaan leikkaukset eivät auta.
 
Nuorille työttömille on annettava työllisyys- ja koulutustakuu. Ammattikoulutetulle nuorelle pitää taata oikea työ ja oikea palkka kolmessa kuukaudessa. Ammatillista koulutusta vailla olevalle nuorelle pitää taata opiskelupaikka kolmessa kuukaudessa.
 
Suomeen pitää luoda elvytystä jatkamalla uusia työpaikkoja. Uusia työpaikkoja ei luoda nojaamalla vanhaan ja rakentamalla ydinvoimaloita. Pitää nähdä, mistä tulevaisuuden työpaikat syntyvät.
 
Työpaikat syntyvät teollisuudessa panostamalla uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen, rakentamalla biopolttoainelaitoksia paperitehtaiden rinnalle ja olemalla edelläkävijä tuulivoimateknologiassa. Työpaikat syntyvät palvelualoille, joissa rakennetaan kestävää taloudellista kasvua.
 
Uhkaavan kestävyysvajeen vuoksi Suomella ei ole varaa nojata vanhoihin keinoihin.
 
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 26.3.
 

Kommentit

 
  1. On tässä asiaakin, mutta pääasiassa tämä kirjoitus hyökyilee ristiriitoja ja henkii populismia. En väitä hallituksen kohdistaneen kaikkia veronalennuksiaan ehdottoman oikein, mutta lienee selvää että ilman niitä aika moni kotimainen työpaikka olisi menetetty laman mainingeissa kulutuksen vähenemisen myötä. Tämä on yksiselitteinen fakta, ja mainitsenpa, että vasemmistonkin kannatus voisi saada uutta pontta, jos asettaisitte tosiasioiden myöntämisen politiikkanne lähtökohdaksi. Olen usein ihmetellyt sitä dilemmaa, joka nojailee vasemmiston suhteessa ydinvoimaan. Olen periaatteessa samaa mieltä siitä, ettei ydinvoiman varaan kannata laskea liikaa. Jos kuitenkin halutaan sitä lisäkakkua, jolla suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pidetään pystyssä, tarvitaan halpaa energiaa, jotta isänmaalliset yrityksemme raaskisivat jättää tehtaansa tänne. Tämä ei vasemmistolle kuitenkaan kelpaa, ja välillä tuntuukin, ettei vasemmistoliitto ole heikko-osaiselle jumala vaan paholainen.

     
  2. Hyvä Paavo! Vaikutat todella älykkäältä mieheltä, kun vastaat sanontaan maassa maan tavalla, sanomalla, että ai; te vaaditte, että maahanmuutajat ajavat polkupyörällä ilman kypäräää ja hukkuvat juhannuksena. Käsi sydämmelle Paavo Arhinmäki, tarkoitetaanko sillä sanonnalla tuota. Minun maahanmuuttaja tuttavillani ei ainakaan ole vaikeuksia ymmärtää mita maassa maan tavalla tarkoittaa. Ihonväristä ja alkuperäisestä maanosasta riippumatta. Toivottavasti se aukeaa sinullekkin. Kevään jatkoja… Ps: Kumpikohan on pahempaa populismia, kritisoiminen vai kritisoimisen kritisoiminen..

    VASTAUS: Maassa maan tavalla -sanonnalla on ollut pitkään maahanmuuttajavastainen lataus. Nyt yhtäkkiä väitetään, että näin ei olisi. Kuulostaa vähän samalta kuin maahanmuuttajavastaiset kutsuvat itseään maahanmuuttokriitikoiksi.

     
  3. “veropohjan laajentamiseen ja työllisyyden parantamiseen” Nämä eivät Paavo valitettavasti aina kulje käsikädessä. Laajennappa yrittäjän veropohjaa vielä entisestään niin voit olla varma ettei yrittäjä palkkaa yhtään uutta työvoimaa, saatika koulusta valmistunutta. Kokoomuksen ja Keskustan pelastus taitaa olla tänä päivänä se, ettei demareilla saatika vasemmistolla ole yhtään vakuuttavaa henkilöä, jota kansa viitsisi kuunnella.

     
  4. Hei Paavo!
    Nuoriin kyllä kannattaa panostaa mutta miten heihin saa luotua motivaatiota työhön.Tämä on aasin silta seuraavaan.
    Miten saadan töitä aikuisille motivoituneille, irtisanotuille.Eduskunta pitää asia hoitaa.
    Puhun nyt erään päälle 50 miehen puolesta joka ei halua jäädä työttömäksi vaan lähti jatkamaan opintojaan mutta ei kelpaa edes ilmainen työvoimakaan yrityksille eli työharjoittelu paikka.Opiskelu pitää lopettaa kun ei löydy kyseistä harjoittelu paikkaa.
    Suomessa on IKÄRASISMI työnantajilla valetta jos toisin sanovat.EK pitää saada yrittäjät aisoihin.Ehdotukseni olisi yirtyksiltä poistetaan kaikenlaiset tuet.Kovat otteet ovathan hekin kovia.
    Kyseinen mies on 3 ammatin omaava.!
    1.ammatti vei terveyden kädestä joten opiskeli uuden 2.ja 3. ammatin ja hyvillä arvosanoilla.
    Tämäkään ei riitä.
    Hän on ollut monessa työpaikassa ja kaikissa on laitettu henkilökunta mukamas tuotannollisista ja taloudellisista pihalle.Otettu heti virolaisia töihin erääseekin työpaikkaan.
    SUOMI EI OLE ENÄÄ SUOMI VAAN ????
    Tälläiseen elämäntilanteeseen sairastuu aivan varmasti.
    -väsynyt kaikkeen ja pettynyt EDUSKUNTAAN ja kansanedustajiin jotka vain riitelevät……

     
  5. Keskustalaisella oli ihan hyvä tausta-ajatus, mutta tuo ydinvoiman tukeminen ei ole kyllä oikea ratkaisu. Nyt on jo selvää, että esim. Ruotsin mallin mukainen tuulienergian käyttö olisi lähes samanhintainen ja lähes yhtä tehokas kuin ydinvoimalat. Sitten kun otetaan hieman kaukonäköisyyttä mukaan, niin ei PITÄISI olla vaikea valinta kumpaanko satsaaminen näistä kannattaisi aloittaa tulevaisuutemme ja tulevien sukupolvienkin kannalta. Tietysti porvareillehan tuppaa olemaan nyt-ja-tässä tehokkuus kaiken a ja o, niinpä.

    Tuo isänmaallisten yritysten tarvitsema halpa energia on totta, mutta voisi herättää myös kysymykseen maailmankatsomuksesta. Se kun ei liene epä-selvää, että jos Suomi haluaa oikeasti auttaa edistämään maailmanlaajuista tasa-arvoa, niin se tarkoittaa myönnytyksiä materialistisestamme elintasosta. Ja tämä on käsittääkseni vasemmiston tavoite ja jotain mitä oikeston tukema vapaa markkinatalous ei salli tapahtuvan. Ja tähän pitäisi meillä olla kyllä varaa. Okei yritykset voivat muuttaa pois ja sehän on yhteiskuntamme taloudelle kolaus jne., mutta edelleen maailmassa tulisi olla paljon tärkeämpiäkin arvoja kuin taloudellinen kannettavuus. Jonkun täytyy näyttää suunta jota muut seuraavat. Valitettavasti kuitenkin kapitalismi on saanut aikaan yhteiskunnassamme yksilökeskeisyyden sairaalloista korostamista, kilpailuyhteiskunnan vääristyneitä arvoja sekä yhteisöllisyyden rappiota.

     
  6. @degrowth: Minua ei teorian tasolla haittaisi, vaikka yhteiskunnassamme otettaisiinkin irtautumisaskelia materialistisesta mallista, jota pidän monessa mielessä arvoiltaan vääristyneenä. Se on silti silkka fakta, että talouskasvun loppuminen aiheuttaisi valtavia seurauksia yhteiskunnallemme, niistä mainittakoon käsiin ilotulitusrakettien lailla räjähtävä työttömyysaalto ja julkisen hyvinvointirakennelman romahtaminen. Ja jos tämä tapahtuisi, luulisitko että Arhinmäki ja kumppanit toteaisivat suunnan olevan oikea? Vai julistaisivatko he kuitenkin, että hallitus on jättämässä työmiehen yksin?

     
  7. Tarkoittaako keskustalainen halvalla energialla halpaa työvoimaa, sekä raakaaineiden kuljetuskustannusten minimointia, jos niitä ei kilpailukykyiseen hintaa suomesta saada.
    “Ydinvoimalavastaisuudellaan” Ahrinmäki tarkoittanee, että katseen pitäisi olla kohti tulevaisuutta, tuulienergia, aaltoenergia (esim. googlen hanke), biopoltoaineet yms. Sekä muulla ideoinnilla jolla pieni suomi sadaan pidettyä maailmankartalla, eli hyvinvointivaltiona niinkin kilpailuhenkisessä vallitsevassa talousjärjestelmässä.

    Voinen jo sanoa globalisaatiosta johtuen, että ongelmamme eivät ole maailman, mutta maailman ongelmat ovat meidän. Kun pienenä luonnonvarattomana maana kilpailemme maailmanlaajuisesti tällaisessa järjestelmässä joudumme tulevaisuudessa keskittämään suuria voimavaroja ns.pineen yritykseen/ideaan, jos aijomme pysyä mukana kilpailussa. Kun yrityksen/idean teollistuminen alkaa ja sen tuottaminen siirtyy pois suomesta–> On löydettävä taas uusi idea. Siten kun inhimillisyys on kadotettu ja luovuus tapettu ja pankit räjähtää. Mitä me syömme? Puutako, mikä on hinnoiteltu ulos maailman markkinoilta? Kun tähän kelkkaan ollaan lähdetty on EU:n kehittäminen oikea suunta. Toisaalta on haasteellista taata kestävää kehitystä kestämättömässä ainaiseen voitoon pyrkivässä talousjärjestelmässä. “But i have said every chiken will lay an egg”

    “Olipa kerran lautapoika, joka kantoi laudan pätkiä työnantajalleen. Poika jaksoi kantaa kaksi lautaa kerrallaan ja piti työstään. Talot valmistuivat ja poika saapui hymyillen töihin joka aamu. Eräänä päivänä poika tuli töihin ja työn antaja kertoi pojalle, että hänen on kannettava enemmän lautoja, koska olemme jäljessä aikataulusta. Poika nosti neljä lautaa olalle ja jatkoi työskentelyään. Neljän kuukauden kuluttua työnantaja kertoi taas olevan jäljessä aikataulusta. Poika nosti kuusi lautaa olalle ja jatkoi työskentelyä. Neljä kuukautta taas kului ja arvata saattaa mitä tapahtui… poika nosti kahdeksan lautaa olalle ja jatkoi työtään. Joka neljännes kuukausi sama toistui. Poika rupesi inhoamaan työ tekoa, koska se oli raastanut hänet loppuun. Kahden vuoden kuluttua poika nosti kahtatoista lautaa olalleen ja kuinka ollakkaan kaksi virolaista sattui näkemään tapahtuman. Virolaiset menivät auttaamaan poikaa. He saivat laudat kannettua yhteisvoimin. Seuraavana aamuna työantaja soitti, että pojan ei tarvitse tulla töihin enää. Poika kuitenkin meni työpaikalleen ja siellä kaksi virolaista kantoi 20:tä lautaa hymyssä suin, eikä työnantaja heille maksanut kuin puolet siitä palkasta mitä oli maksanut poijalle koska virolaiset ei kuuluneet rakennusliitoon. Poika oli juuri perustanut perheen ja varaa ei ollut olla työttömänä. Poika keksi että kottikäryillä hän saisi vietyä enemmän lautoja. Niimpä hän meni haki töitä ideansa kanssa. Ja joku muu onnellinen laudankantaja sai potkut. Toivoittavasti he olivat virolaisia sanoi poika ja rupesi rasistiksi.”

    Ehdottaisin: On pakko kuulua ammattiliittoon aina! Näin ei ainakaan 10 kiinalaista, eikä 2 virolaista paikkaanne vie. Tätäkin tärkeämpänä pidän erityisesti kottikärryä vastaavien ideoien keksimistä.

     
  8. degrowth kirjoitti: “jos Suomi haluaa oikeasti auttaa edistämään maailmanlaajuista tasa-arvoa, niin se tarkoittaa myönnytyksiä materialistisestamme elintasosta. Ja tämä on käsittääkseni vasemmiston tavoite ja jotain mitä oikeston tukema vapaa markkinatalous ei salli tapahtuvan. Ja tähän pitäisi meillä olla kyllä varaa. Okei yritykset voivat muuttaa pois ja sehän on yhteiskuntamme taloudelle kolaus jne., mutta edelleen maailmassa tulisi olla paljon tärkeämpiäkin arvoja kuin taloudellinen kannettavuus.” Onneksi olkoon! Paratiisisi on jo olemassa. Kutsutaan tänäpäivänä nimellä Venäjä.

     
  9. Olisiko ratkaisu euroopan laajuiset ammatiliitot, jopa maailmanlaajuinen työläisten järjestäytyminen. Kiinailmiötä ei pääsisi tapahtuman. Ainainen kilpailu ns. persnahasta repiminen loppuisi ja kenenkään ei tarvitsisi nähdä nälkää. Näin pystyttäisiin laittaman heroille hanttiin. Viimeinen oljenkorsihan oli satamalakossakin pieni vihjaus, että “mihinhän me teitä tarvitsemme kun on muitakin mahdollisuuksia kuljettaa tavaraa”…. Kertokaa työläiset. onko kannatusta?

     
  10. Olen pitkäaikaistyötön. Tällä hetkellä suunnittelen ja teen erään kaupungin ykköstapahtumaa, ilman palkkaa ja muitakin etuuksia. Jos kieltäydyn tästä työstä, menetän menetän oikeuteni peruspäivärahaan. Tälläiseksi tämä elämä on tehty. Tuli vielä mieleen yksi asia. Menetän kohta perhe-eläkkeen. Vaimoni kuoli vuonna 2003. Kun olet pitkä-aikaistyötön, menetät tuonkin etuuden.

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>