Persut EU:n tähtilipun alla

14.12.2010 klo 09:46

Suomi asettaa ensi vuoden alusta sotilasosaston EU:n nopean toiminnan taistelujoukkojen käyttöön. Nopean toiminnan taistelujoukot ovat EU:n sotilasnyrkki, joka voi toimia 6000 kilometrin säteellä Brysselistä. Sotilasnyrkki on kerätty sitä varten, että EU-maat voivat osallistua yhteisen tähtilipun alla sotatoimiin.

Suomen vahvuus ei ole sotilaallinen kriisinhallinta ja taistelujoukoissa toimiminen. Suomen vahvuus on siviilikriisinhallinta ja perinteinen rauhanturvaaminen. Jälkimmäiseen ei ole riittävästi resursseja, kun ensimmäinen vie voimavarat.

Suomi on juuttunut Afganistaniin ja osallistuu osapuolena maan pohjoisosissa kiihtyvään sisällissotaan. Vasemmisto on vaatinut Suomea vetämään omat sotilaat pois Afganistanista.

EU:n taistelujoukot ovat mekanismi, jolla Suomi halutaan jatkossa kytkeä entistä enemmän Afganistanin tapaisiin sotiin.

Siksi Vasemmisto ei hyväksy Suomen osallistumista EU:n nopeantoiminnan taistelujoukkoihin. Haluamme, että Suomi panostaa voimavarat YK:n alaiseen rauhanturvaamiseen ja siviilikriisinhallintaan.

Eduskunnassa äänestettiin sotilasosaston asettamisesta EU:n nopeantoiminnan taistelujoukkoihin. Kaikki muut puolueet hyväksyivät EU:n sotanyrkin Vasemmistoa lukuun ottamatta. Vain demareiden Esa Lahtela oli vasemmistorintamassa rauhan puolesta.

Mielenkiintoista on se, että EU näyttää kelpaavan myös perussuomalaisille, kunhan päästään taistelemaan EU:n tähtilipun alla. Toisaalta tämä on loogista jatkoa sille, että perussuomalaiset tukevat muutenkin hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa esimerkiksi miljardien asehankinnoissa.

Ja vieläkään Timo Soini ei ole suostunut vastamaan kysymykseen, mikä on hänen yksiselitteinen kantansa Suomen Nato-jäsenyyteen.

 

Kommentit

 
  1. Paavo se elee viellä 70 luvulla. Jokohan olisi “vhreiden” ja sossujen yhdistyä, ajaisitte yhdessä samaan miinaan. Eikai Soini niin pöljä ole että ilmasis kaikki vaaliaseensa tässävaiheessa. Kuten talouspoliitikkaohelman tai mitä hän on mieltä mistäkin.Niiden aika tulee kunhan muutkin puolueet kuin PeruS rupee aukaileen sälekaihtimiaan. Muuthan vain ratsaistaivat persujen ideolla, niinkuin tähänkin asti.

     
  2. Porukan kannattaisi huomioida se, että terrori-iskujen mahdollisuus lisääntyy heti, jos Suomi sotkeutuu yhä syvemmälle lähi-idän selkkauksiin aseellisesti.
    Suomi on ollut melko turvallinen maa asua pitkään juuri sen aseellisen puolueettomuuden takia.
    Olisi kansaa kohtaan väärin olla vetäytymättä Afganistanista. Liittymällä NATO:on varmistetaan terrori-iskut myös Suomen sisällä.

     
  3. Tämän päivän 15.12. uutinen:
    “Ainakin 15 kuoli moskeijaiskussa Iranissa
    STT

    Iranissa on tehty verinen itsemurhaisku moskeijaan. Punaisen Puolikuun mukaan iskussa on kuollut ainakin 15 ihmistä.
    Lisäksi kymmeniä ihmisiä on haavoittunut. Uutistoimisto Irnan mukaan haavoittuneita on ainakin 50.
    Pommi räjähti moskeijassa Chabahrin kaupungissa Kaakkois-Iranissa. Moskeija oli täynnä ihmisiä, koska shiiamuslimit viettävät ashura-juhlaa.”

    Islamin uskonnon ja politiikan nimissä on tehty jälleen terroritekoja, joiden mielettömyys kuvastaa jollain tavalla myös koko tuon islamin uskonnon ja elämäntavan sekä kulttuurin suurta kriisiä. Noin 600 luvulla juutalaisuuteen pohjautuvan, mutta sen kanssa käytännössä välittömästi ristiriidassa syntynyt tai paremminkin synnytetty uskonto tukeutuu silloisen maailmantilan ja -käsityksen mukaiseen näkemykseen ihmisistä, elämästä ja olemisesta yleensä.

    Juutalaisen uskonnon Tooran lain pohjalta ja ristiriidasta on ilmeisesti siennyt myös tuo Sharia-laki, jota sovelletaan jossain muodossa näissä terroritekojen käytännöissäkin.

    Kuten kaikki uskonnot, ovat myös islam ja juutalaisuuskin mitä ilmeisimmin valtaan ja alistamiseen perustuvia yhteiskuntapoliittisia järjestelmiä. Kuitenkin islamilaisuus on “onnistunut” tärvelemään itseään pahimmin näillä joidenkin heikkopäisten yksilöiden ja ryhmien mielettömillä veriteoilla.

    Puhutaan yleensä fundamentalisteista, kun puhutaan islamistien terrorista ja suhtautumisesta tasa-arvoasioihin ja demokratiaan erityisesti naissukupuolta alistavasti. Toisaalta näitä samoja syntejä kantavat kontollaan myös muutkin uskonnot, juutalaisuus ja kristinusko tässä nyt erikseen mainittuina.

    On mitä ilmeisintä, että uskontoihin liittyy niiden historiallisista juuristaankin johtuen ihmisoikeuksia rikkovia elementtejä, joissa erityisesti miessukupuolen valta- ja väkivaltaominaisuudet nousevat päällimmäisiksi. Uskontojen kulttuurit on voitava näin ollen peilata avoimesti yleisiin nykyisiin ihmisoikeuksiin ja kritikoitava uskontoja voimakkaasti muuttamaan näiltä osin kulttuurisia käytäntöjään.

    Vasemmiston pitäisi voida olla näkyvästi esillä näissä demokratian ja tasa-arvon sekä kaikkien muidenkin ihmisoikeuksien kysymyksissä, sen tulee olla eturivissä vaatimassa uskontoja muuttamaan kulttuurejaan ihmisoikeuksien täysimääräisen kunnioittamisen tielle. Islam on juuri nyt tässä vaatimusten keskiössä.

    Vasemmiston on ehdottomasti vaadittava uskonnoilta myös sitä, että kaikki uskonnot tuomitsevat selkeästi niiden itsensäkin nimissä tehdyt rikokset ihmisyyttä vastaan, mikään terroriteko ei ole millään tavoin puolustettavissa. Islamin ei pidä perustua alistamiseen (vaikka nimi toisaalta sitä kuvaakin), eikä sitä saa sallia muiltakaan uskonnoilta.
    Nato ei kuitenkaan ole se väline, jolla nämä uskontojen luomat ongelmat ratkaistaan.

     
  4. Sallitko uskontojen loukkaamisen nykyään? Muistelisin, että pidit Haala-ahon saamaa tuomiota varsin oikeana. Saako nyt mielestäsi uskontoja loukata ja kritsoida tyyliin sisulaiset tai joku Homma foorumi

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>