Lex Soininvaara

08.12.2010 klo 09:17

Itsenäisyyspäivänä vihreät julkaisivat koko sivun ilmoituksen, jossa he kertoivat, minkälainen on vihreiden uusi Suomi. Pitkässä tekstissä oli oikeastaan vain yksi konkreettinen tavoite, perustulo.
 
Vihreät lupaavat ajaa perustuloa, aivan kuten lupasivat ennen viime vaaleja. Ilmeisesti vihreät toteuttavat tätä tavoitettaan periaatteella ”askel taaksepäin voi olla pari askelta eteenpäin”. Tämän marssijärjestyksen tahtia lyö Osmo Soininvaara.
 
Keskiviikkona vihreät ottavat askeleen kohti perustuloa äänestämällä 18-25 -vuotiaiden toimeentulotukeen jopa 40 prosentin leikkausta. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta nuorilta ollaan leikkaamassa minimiturvaa.
 
Nuorten toimeentulotuen leikkaaminen jopa 40 prosentilla kulkee nimillä Lex Soininvaara. Esitys leikkauksesta on tullut SATA-komitean perusturvajaostosta. Jaostoa johti Osmo Soininvaara ja tämä on soininvaaralaista kannustavaa politiikkaa.
 
Lex Soininvaaraa runnotaan läpi eduskunnassa vaikka kaikki kuullut asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että laki heikentää entisestään jo syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilannetta. Lex Soininvaaralla ollaan lyömässä jo valmiiksi lyötyjä.
 
Tiistaina eduskuntatalon edessä lakia vastaan osoittivat mieltään kaikki opiskelijajärjestöt ja kaikki poliittiset nuorisojärjestöt. Tai yksi puuttui. Kokoomusnuoret eivät halunneet mukaan kaikkien muiden opiskelijoiden ja nuorten muodostamaan rintamaan, jossa vastustettiin nuorten minimitoimeentulon leikkaamista.
 
Silloin kun leikataan minimitoimeentuloa, ollaan politiikan kaikkein herkimmillä alueilla. Tällaisia päätöksiä pitää tehdä syvän omantunnon pohdinnan kautta. Nyt perusturvan ja perustulon puolesta puhuneet keskusta ja vihreät ovat siirtäneet omantunnon syrjään ja alistuneet tässäkin asiassa kokoomuksen kovan politiikan puolustajiksi.
 
Lex Soininvaara on osoitus siitä, että politiikassa ja eduskunnassa tarvitaan rohkeaa muutosta.
 

Kommentit

 
  1. Siis en jaksa ymmärtää tätä koko juttua, nuoret ovat koko ajan vaatineet lisää rahaa elämiseen, ja näinkö siihen vastataan? Me tulemme juuri ja juuri toimeen sillä satasella joka jaa käteen vuokran ja muun jälkeen opintotuesta, ja toimeentulotuen hakeminen on jo sekin niin byrokratista kyykytystä, että moni nuori ei siihen halua edes ryhtyä. Miksi Vihreät haluavat pilata maineensa tälläisellä? Vihreät onkin piiloporvareita..

     
  2. Vihreät pilaavat kannatuksensa lopullisesti. Ensin ydinvoimala ja nt tämä nuorten kyykyttäminen. Mihin tämä maailma on menossa. Itsekkyydellä ja ahneudella ei ole mitään rajaa. Maapallo saastuu. Luonto ja ihmiset voivat huonosti. Ei nuoria auteta perusturvan pienentämisellä. Se vain lisää eristäytymistä. Kannatan Arhinmäkeä. Voimia hänelle.

     
  3. Kiitos uutisesta. Eipä tarvitse yhtään harkita äänestävänsä Vihreitä – viiminen niitti tuli tässä.

     
  4. Samaa politiikkaa toteutetaan myös vanhusten kohdalla. Yhteiskunnallinen näkemys ja ohjelma puuttuu kokonaan. Soininvaarahan on tilastotieteilijä. Puolue pitkälti kannattaa uusliberaalia politiikkaa

     
  5. Kyllä Vihreät varmaan saavat ääniä vielä tämän temppunsa jälkeenkin.Mutta se on todennäköisemmin porvareilta.Jos jostain nuoret tulevat muistamaan Vihreät niin se on juuri tästä! Hhaha ja Vihreillä vielä työministeri.aivan naurettavaa.Taitaa Vasemmisto olla se ainoa puolue minun silmissäni joka pysyy lupaustensa takana!

     
  6. Kun persut saa enemän ääniä kuin vihreät ja pääsevät hallitukseen niin kauden jälkeen ovat tehneet kuin vihreät, syöneet lupauksensa ja menettävät kannatuksensa ja vihreät keräävät kannatusta oppositiossa päästäkseen jälleen hallitukseen menettämään sen. Kierros alkaa alusta.
    Jos on rohkeutta mennä hallitukseen, on oltava myös rohkeutta pitää sielläkin kiinni lupauksistaan äänestäjille. Kun heitetään hallitusesta ulos kyllä sen äänestäjät muistavat rehellisyytenä, jos antaa periksi menettää kasvonsa ja äänestäjät kaikkoavat, paluumuutto on vaikeaa ja vaatii pirusti työtä. Vasemmistoliitto sen tietää jos myöntää.

     
  7. Vihreät ovat takkinsa kääntäneet jo niin monta kertaa hallitukseen päästäkseen, että alkuperäisestä ideologiasta on jäljellä ainoastaan nimi.
    Nuoriso on tärkeä vain hallituksen puheissa ei teoissa.
    Tämä seuraava ei suoraan kuulu kirjoittamaasi asiaan, mutta aikoinaan A-tuubi ohjelmassa kerrottiin erilaisista Venäjän vuosittaisista tuista. Miksi näitä rahoja ei kohdisteta nuorisolle?
    http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-2009175?page=3

     
  8. Kylla libertaarina kannatan perustuloa mielummin kuin kaiken maailman tukia valtiolta. Lukisitte enemmän taloustiedettä, niin ymmärtäisitte

     
  9. Aikuiskouluttajana tulee mieleen, että nuoria ajetaan väkisin työvoimapoliittisen koulutuksen piiriin, jotta hyväksyntä säilyy. Perustetaanko kursseja, joissa on vastan tahtoaan mukana olevia opiskelijoita?

     
  10. Voi hyvää päivää Liberaalinuori, mistä sinä kuvittelet sen perustulon tulevan, joulupukiltako?

     
  11. Lex Soininvaara ilmeisesti syrjintälaki

    Tämä laki on mitä ilmeisimmin ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslain pykälät 6 ja 19 viittaavat voimakkaasti siihen, että Lex Soininvaara romuttaa käytännössä sekä yhdenvertaisuuden lain edessä että oikeuden sosiaaliturvan perustoimeentuloon.

    “Perusoikeudet
    6 §
    Yhdenvertaisuus
    Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
    Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

    19 §
    Oikeus sosiaaliturvaan
    Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.
    Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.”

    Lex Soininvaara jakaa nuorten aikuisten perusoikeudet tavalla, joka viittaa a) ikäsyrjintään (6§) ja b) sosiaaliturvassa tapahtuvaan syrjintään (19§). Ikäperusteinen jako tapahtuu nyt 25 vuoden “vedenjakajalla”. Lailla alle 25 vuotiaat voidaan sanktioida Lex Soinivaaran avulla allennettuun perusturvaan, mutta ei 25 vuotiaat tai sitä vanhemmat.

    On varsin outoa, että eduskunnassa voidaan hyväksyä näin selkeästi ikäsyrjintään johtava laki ilman, että perustuslakivaliokuntakaan asiaan puuttuu tämän kummemmin. Otaksun oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen olevan edes hitusen kiinnostunut tällaisen lain täytäntöön panosta suhteessa perustuslakiin.

    Toivoisin Vasemmistoliiton nostavan eduskunnassa “kissan pöydälle” myös tämän syrjintäkysymyksen osalta.

     
  12. Suomen Perustuslakia on rikottu kaikkien suomalaisten kunnollisen perusturvan ja toimeentulon kohdalta. Siitä pitää seurata rangaistus, eli syytteet Valtakunnanoikeuteen.

     
  13. Lain takana on Terttu Huttu-Juntunen (vas). Soininvaara sanoi, että on ongelma, kun Vasemmistoliitto on säätänyt nuorilta pois oikeuden työmarkkinatukeen. Soininvaara osoitti tämän ongelman ja ehdotti ratkaisuksi vastaavan pykälän kumoamista työttömyysturvalaista, mutta se ratkaistiin päinvastoin alentamalla koulutuksesta kieltäytyvän toimeentulotukea 20 %. Vasemmistoliiton propaganda sitten nimeää tämän aiheuttamansa ongelman Lex Soininvaaraksi, koska Soininvaara huomasi ongelman. http://www.soininvaara.fi/2011/02/18/%E2%80%9Dlex-soininvaara%E2%80%9D/

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>