Vihreät surffaavat Lex Nokiassa kahdella eri kaistalla

Kirjoitettu Paavon blogi
 
”Lex Nokia, täynnä mokia! Suomen Stasi, syypää Sasi!” huudettiin eilen eduskuntatalon edessä urkintalakia vastustavassa mielenosoituksessa. Myös eri ryhmien kansanedustajia oli saapunut paikalle kertomaan omia ja puolueittensa kantoja lakiehdotuksesta.
 
Vasemmistoliiton kannan laista lausui puolueemme puheenjohtaja Martti Korhonen. Se on yksiselitteinen: Vasemmistoliitto vastustaa kyseistä perustuslakia rikkovaa lakiehdotusta ja kannattaa sen hylkyä. (Tarkempia perusteluja siitä, miksi vastustamme Lex Nokiaa löytyy mm. aikaisemmasta blogimerkinnästäni.)
 
Mielenosoituksessa muut hallituspuolueiden edustajat saivat huutia, mutta vihreiden kansanedustajat, joista paikalla olivat Johanna Sumuvuori, Ville Niinistö sekä Jyrki Kasvi, paistattelivat suosiossa. He laskeutuivat eduskunnan rappusia kansan eteen aplodien saattelemana.
 
Vaikka Johanna Sumuvuori käytti vihreiden varapuheenjohtajana puheenvuoron, jossa lakiehdotusta vastustettiin jyrkästi, totuus on kuitenkin se, että hänen kannanottonsa ei edusta vihreiden yhtenäistä kantaa asiaan.
 
Vihreät surffaavat Lex Nokia -asiassa kahdella eri kaistalla. Puolueella on tässä asiassa ns. sankarikansanedustajansa, jotka vastustavat lakiesitystä, mutta lakiesityksen taustalta löytyy myös kovanluokan kannattajia. Mm. oikeusministeri Tuija Braxille sekä vihreiden johtoon pyrkivälle Anni Sinnemäelle Lex Nokia näyttäisi kelpaavan.
 
Teknovihreä kansanedustaja Jyrki Kasvi vetoaa blogissaan oppositioon Lex Nokian kaatamiseksi: ”On opposition yhtenäisyydestä kiinni, meneekö Lex Nokia läpi vai ei.” Nyt kun Vasemmistoliitto, SDP ja Perussuomalaiset ovat ilmoittaneet vastustavansa lakiehdotusta, niin eiköhän se kuitenkin ole pitkälti nimenomaan vihreiden yhtenäisyydestä kiinni, saadaanko lakiesitys kaadettua.
 
Veikkaan, että kahdelle tai maksimissaan kolmelle vihreälle kansanedustajalle annetaan lupa äänestää lakia vastaan. Samaan aikaan muut vihreät kuitenkin turvaavat lain läpimenon. Hallitusyhteistyötä ei kannata edes perustuslain nimissä horjuttaa, mutta taitavalla julkisuuspelillä voi kyllä saada sankarin aseman.
 
Tästä tilanteesta tulee väistämättä mieleen, kun viime vaalikaudella Lex Karpelassa eli tekijänoikeuslaissa päätettäessä suuri enemmistö vihreistä kansanedustajista äänesti lain puolesta (oppositiossa), mutta siitä huolimatta monelle jäi kuva, että nimenomaan vihreät olisivat vastustaneet lakia.
 
Toivon tietenkin olevani väärässä ja näkeväni vihreät vasemmiston yhteisrintamassa kaatamassa Lex Nokiaa.
Kommentteja (9)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *