Pysyvien työtehtävien teettäminen vuokratyövoimalla on tuomittavaa. Kun vielä sataprosenttisesti valtionyhtiö Finnairin omistama tytäryhtiö Northport ulkoistaa yhdessä yössä noin 500 työntekijää vuokratyöfirma Baronalle, niin silloin valtio kyllä tekee taas pohjanoteerauksen työntekijöiden kohtelussa.
Poliittinen pihvi asiassa: Miten on mahdollista, että Suomen hallitus hyväksyy valtionyhtiöltä tällaisen toiminnan? Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) kehut ulkoistamiselle eivät varmasti yllätä, mutta miksi työministeri Anni Sinnemäki (vihr.) on hiljaa?
Ulkoistetut työntekijät ovat oikeutetusti sekä raivoissaan että huolissaan työpaikkojensa ja työturvallisuuden puolesta. Hallituksen ministerit korostivat torstain kyselytunnilla Finnairin huonoa taloudellista tilannetta ja säästötarpeita. Se viidensadan henkilön porukka, joka tässä ulkoistettiin, edusti noin 1,5 prosenttia Finnairin liikevaihdosta. Näinkö Finnair pelastetaan?
Ministeri Jyri Häkämiehen mukaan myöskään matkatavarat ja rahti eivät ole Finnairin ydinpalveluita. Luulenpa, että siitä kokoomuslaisesta toimitusjohtajasta, joka turhaan odotteli matkatavaroita kentällä, matkatavaroista huolehtiminen on ydinpalvelua eikä esimerkiksi lentokenttä-spa. Erityisesti, kun Helsinki-Vantaan matkatavaroiden käsittely valittiin vielä pari kuukautta sitten maailman parhaaksi.
*
Koska olin saanut lukuisia yhteydenottoja Northportilta Baronalle ulkoistetuilta työntekijöiltä, lähdin torstaiaamuna tapaamaan heitä lentokentän maakalustokeskukseen. Tapaamisesta oli edellisenä päivänä sovittu Northportin pääluottamusmies Pekka Kähkösen kanssa, ja hänen oli määrä hoitaa vierailulupa valmiiksi. Näin hän oli yrittänyt tehdäkin, normaalia käytäntöä noudattaen.
En kuitenkaan päässyt sisään. Aiemmin aamulla Baronan toimitusjohtaja Lassi Määttä oli soittanut Kähköselle, ja ilmoittanut, ettei Arhinmäki ole tervetullut heidän tiloihinsa. Myös Finnairin yritysturvallisuuspäällikkö Tuomas Lehmusmetsä oli ollut yhteydessä Kähköseen, ja sanonut että vierailulleni olisi pitänyt pyytää lupa viestintäpäällikkö Taneli Hassiselta. Finnairin näkökulmasta vierailuni siis liittyi yhteiskuntasuhteisiin ja viestintään. Barona taas ei ollut kiinnostunut muusta kuin vierailuni estämisestä.
Onneksi työntekijät pääsivät tiloistaan tapaamaan minua kentän yleiseen kahvilaan.
Ironisinta on, että samaan aikaan kun kansanedustajan pääsy kentälle estetään Baronan tahdosta, lentokentän luvanvaraisiin tiloihin pääsee melkein kuka tahansa, joka sanoo olevansa Baronan työntekijä. Tästä on minulle tullut kentältä kymmeniä yhteydenottoja.
Vanhat työntekijät ovat tavanneet kentällä niin sanotulla pikahuoltoluvalla tai vierasluvalla kulkevia uusia työntekijöitä, joilla ei ole mukanaan määräysten vaatimaa saattajaa tai isäntää. Luvissa heillä lukee isännän paikalla Northportin esimies. Kukaan ei tiedä, kuka tämä esimies mahtaa olla.
Vanhat työntekijät ovat tämän turvallisuusriskin johdosta ottaneet yhteyttä lentokentän poliisiin ja turvatarkastajiin. Vastauksena on ollut, että "ylemmältä taholta" on ohjeistettu katsomaan kulkulupa-asioita läpi sormien työtaistelun aikana.
Minuun eivät ole ottaneet yhteyttä vain ulkoistetut maapalveluiden työntekijät vaan mm. turvallisuuspuolen ihmiset, jotka työskentelevät aivan eri firmassa. Viime viikolla vartiohenkilökunnalle oli jaettu kopioitu A4-lappu, jossa oli kehotettu päästämään läpi ihmisiä kaikilla mahdollisilla kulkuluvilla.
*
Kysyin lentokentän turvallisuudesta ja lupakäytännöistä liikenneministeri Anu Vehviläiseltä torstain eduskunnan kyselytunnilla. Hän ei osannut vastata mitään, vaikka asia oli ollut näkyvästi esillä esimerkiksi edellisillan A-Studiossa.
Nopeasti ministeri Vehviläinen oli kuitenkin saanut täyden kuvan lentokentän tilanteesta, kun hän jo aamulla tiedotteessa pystyi leimaamaan tietoni höpöpuheiksi asiassa, josta hän ei ollut kuullutkaan edellisenä iltana.
Älä ole ministeri Vehviläinen niin naiivi! Suosittelen, että selvittäisit viime viikon tapahtumia myös itsenäisesti ja kävisit vaikka kuulemassa työntekijöitä. Lentokentän tilanne näyttäytyy silloin kovin toiselta kuin virallisissa ”selvityksissä”.
Luulen, että Barona ei sentään kehtaisi evätä ministeri Vehviläisen vierailua kentällä.
*
Yksi kuvaus tapahtumista löytyy mm. Voiman nettilehti Fifistä: http://fifi.voima.fi/artikkeli/Kaaos-lentoasemalla-laukkuapina-kertoo/3309
Sinnemäen vaitipysymiseen on vain yksi syy. Hän ei uskalla kertoa oikeaa mielipidettään. Näin ainakin toivon asian olevan.
Vihreät haluaa olla kaikkien kavereita. Ja se on sen puolueen suurin ongelma. Tällä menolla kaverit käyvät vähiin.
11.12.2009 klo 13:59
Kiitos Paavo että olet tosissasi mukana tässä meneillään olevassa farssissa. Tässä alkaa työntekijä pikkuhiljaa tuntemaan olonsa voimattomaksi, ja siitä seuraa turhautuneisuus, ja siitä seuraa…
Kaikille tukensa antaneille suurkiitos, toivottavasti nyt vastuunkiertäjät saadaan “tilille”.
Kiitos.
11.12.2009 klo 15:37
Kiitos Paavo että uskalsit ottaa kyselytunnilla esiin meidän “matkalaukkumiesten” asian. Mutta se mitä ministerit eivät ymmärrä on ne n.17 000 jälkeenjäänyttä matkalaukkua ja miljoonat rahtikilot jotka puhuvat meidän puolesta kun ammattilaiset olivat 4 päivää mielenilmauksessa. Kiitos
11.12.2009 klo 21:43
Hienosti toimittu. Hyvä että jollakin riittää voimia puolustaa hiljaiseksi peloteltuja ihmisiä. Tämä ei ole enään mitään leikkiä ja kaikki on totta mitä kirjoitit.
12.12.2009 klo 10:10
Hyvä Paavo, oikealla asialla olet. Itse lentokentällä työskentelevänä minun ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Fifi-verkkolehden artikkeli olisi todenmukainen. Aikamoista valhettelua on viime päivinä turvamääräysten rikkomisesta ja noudattamatta jättämisestä saanut kuulla Baronan, Northportin ja lentoaseman johtajien suusta.
12.12.2009 klo 12:11
Kuunetelen areenalta kyselytutuntia. Kiitos Paavo. Joku väitti maapallveluita tappiolliseksi koko 2000 luvun. Mikä vaikutus tilanteeseen on sillä että Finnairin 100% omistama Northport on tuottanut Finnairille palveluja Finnairin määrittelelmällä hinnalla. Kun tämä kerran on valtion tapa hoitaa asioita menenkin heti auto ostoksille.Ostankin 100.000 euron auton 800 eurolla.
12.12.2009 klo 13:27
Miksi ihmeessä valtion omistajaohjaus on keskitetty puolustusministerille, vaikka häntä kutsutaankin "valtion omistajaohjauksesta vastavaksi ministeriksi"? Luulisi elinkeinoministerin olevan oikeampi taho. Vihreiden toiminnasta toteaisin sen minkä aiemminkin, eli he katsovat saaneensa hallituksessa jonkinlaisen veto-oikeuden vesilain muutokseen, mutta tästä oikeudestaan he maksavat kovaa hintaa siten, että joutuvat vaikenemaan muutamista muista epäkohdista.
12.12.2009 klo 15:16
Kiitos Paavo Arhinmäelle ja voimia myydyille työntekijöille!!
13.12.2009 klo 12:55
Samaan aikaan Northportin ulkoistuksen kanssa Finnair Cargo Terminal Operations ulkoisti varastotoimintansa Suomen Transval Oy:lle. Liikkeenluovutuksessa 130:lle henkilölle kerrottiin että huomenna onkin sitten uusi palkanmaksaja. Ei mielestäni kovinkaan reilua. Onko tarkoitus että Finnair on 5 vuoden kuluttua pelkkä kyltti katolla ? Terveisin rahtilainen.
13.12.2009 klo 18:29
Hieno nähdä, että valtionyhtiö ulkoistaa.
Jos tarkastellaan Finnairin kannattavuutta, ja globaali kilpailua, kuten myös kokonaisuutta, tulisi kuluja karsia rankalla kädellä.
Miksei Arhinmäki puhu siitä kuinka ison osan tämä henkilökunta vie firman tuloksesta ?
Liikevaihto kun ei kerro tuloksesta vielä mitään.
Aivan, olennaiset asiat ovat unohtuneet.
Jos sensijaan Arhinmäen tarkoitus on ajaa työpaikat pois maasta, on Arhinmäen valittu suunta oikea.
19.11.2011 klo 18:23