Vastaukseni Sauli Niinistölle

Kirjoitettu Paavon blogi

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö osoitti seuraavan avoimen kirjeen minulle ja kansanedustaja ja Palloliiton varapuheenjohtaja Kari Uotilalle.

AVOIN KIRJE 28.5.2009

Arvoisat kansanedustajat Kari Uotila ja Paavo Arhinmäki,

Olette esittäneet kovanpuolesta kritiikkiä toimimattomuuteeni jalkapalloyhteisössä.  Olette varmasti tarkoin ottaneet taustastani selvää, mutta ehkä jokin kommentti on paikallaan:

Totta on, etten juurikaan ole esiintynyt valokuvattavana kunniavieraskatsomoissa ja ettei minulla ole Englannin valioliigassa nimikkosuosikkia.

Mutta olen hivenen pettynyt, että nollaatte vapaaehtoistoiminnan, joka minun mielestäni taas on kaikkein tärkeintä niin jalkapallossa kuin muussakin kolmannen sektorin toiminnassa.

Kerron pari tarinaa kahdelta vuosikymmeneltä, jolloin toimin Salon Palloilijoissa eri tehtävissä, mm. sihteerinä ja erityisesti juristina talkootyössä.  Niitä olikin:

Perustimme seuran puitteissa Vartiosalpa Oy –nimisen vartiointiliikkeen, joka runsaan 15 vuoden toiminnan jälkeen myytiin kansainväliselle ketjulle kovalla kauppahinnalla.  Liiketoiminnan vuositulos ja sittemmin kauppahinta olivat suuri helpotus seuran taloudelle.

Olin myös perustamassa myös junioritoimintaa tukevaa Salon Palloilun Tuki ry:tä, joka osti kaupungin liepeiltä maa-alueen, jolle rakennettiin täysimittainen jalkapallokenttä ja muutaman sadan neliön suuruinen päärakennus, jonka vuokraamisesta saaduilla tuloilla hommaa pyöritettiin.  Sanomattakin kait on selvää, että puuhamiehinä takasimme rakentamiseen tarvittavat lainat, jotka eivät olleet vähäisiä. Kun päärakennus sittemmin hyvällä hinnalla myytiin, varat jäivät käytettäväksi jalkapallon junioritoimintaan.  Salossa on tällä hetkellä noin 1000 jalkapallojunioria.

Näissä tarinoissa minun osuuteni oli kyllä vaatimatonta verrattuna moniin muihin, mutta periaatteena oli, että kukin teki mitä osasi. Minä paperihommia.

Arvostuksemme taitavat olla kovin erilaisia.  Noissa talkoopuuhissa olen nähnyt lukemattomia äitejä ja isiä, naisia ja miehiä, jotka antaumuksella tekevät tuollaista hiljaista taustatyötä ja monet heistä ottavat lisäksi melkoisia henkilökohtaisia taloudellisia riskejä.  Se on nuoriso- ja liikuntakasvatusta parhaimmillaan.  Kunnianosoitus heille!  – Toivon, että sieltä VIP-katsomostakin voidaan  tähän yhtyä.

Ystävällisin jalkapalloterveisin,

Sauli Niinistö

Tässä taas minun vastaukseni puhemiehelle:

Hei Sauli,

Kiitos kirjeestäsi. On mielestäni arvokasta, että olet ollut mukana järjestötoiminnassa hankkimassa taloudellisia mahdollisuuksia juniorijalkapallolle. Arvostan sitä – jokainen meistä, joka tekee erilaisia talkootöitä, tekee oman tärkeän osansa seurojen toimintamahdollisuuksien eteen. Taas kesällä tulen itsekin auttamaan vanhoja junioriseurojani vapaaehtoistyössä.

Itse olen pelannut jalkapalloa yli 20 vuotta korkeimmillaan nuorten mestaruussarjassa ja miesten 2. divisioonassa. Olen lisäksi auttanut jonkin verran junnujen valmentamisessa, kun minulla oli vielä aikaa siihen. Edelleen käytän suurimman osan vapaa-ajastani jalkapallon pelaamiseen ja seuraamiseen.

Kovana jalkapalloihmisenä koen, että minulla on oikeus kertoa, mitä itse odotan Palloliiton puheenjohtajalta. Minusta on itsestään selvää, että uuden puheenjohtajan pitää olla intohimoinen jalkapalloihminen ja hänellä tulee olla hyvä jalkapallon tuntemus. Ennen muuta odotan kaikilta puheenjohtajaehdokkailta ohjelmaa tai visiota siitä, miten suomalaista jalkapalloa pitää kehittää, erityisesti junnufudista.

Olen toki huomannut, että joillakin on haluja saada liitolle pikemminkin mahdollisimman näkyvä keulakuva kuin varsinainen jalkapalloihminen. Minusta tämä ei ole tarpeellista, mutta meillähän on tietenkin aina oikeus erilaisiin näkemyksiin.

Kun istuntotauko alkaa parin viikon päästä, toivottavasti sinulla on aikaa tulla katsomaan alasarjojen ja junnujen pelejä. Kierrän niissä kesällä polkupyörällä, sinä voisit toki tulla vaikka rullaluistimilla. Niissä ei ole kyllä vip-katsomoita, usein katsomoita ei ole ollenkaan. Lupaan tarjota kahvit ja munkin, jos tapaamme suomalaisen suosikkiseurani Käpylän Pallon 2. divisioonan pelissä.

Jalkapalloterveisin,

Paavo Arhinmäki

Kommentteja (4)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *