Tänään Helsingin Sanomissa kerrottiin, että yleisten töiden lautakunnassa kaupunginhallituksen edustajana ollut Tapio Laakso (vihr.) oli lähtenyt kokouksesta ovet paukkuen. Syy oli se, että vastausta tekemääni aloitteeseen oli käsitelty kiihkon vallassa ja ilmeisesti virkamiehet olivat katsoneet asiakseen arvioida minua ja 18 muuta valtuutettua henkilöinä.
Johtavilta virkamiehiltä voisi odottaa kiihkotonta ja asiallista esittelytekstiä. Vastaukset aloitteisiin pitäisi perustua faktoihin. Jokainen voi arvioida itse, onko tämä esittelyteksti kiihkoton ja asiallinen:
Kun asia tulee valtuuston käsittelyyn, tulen vaatimaan apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurilta (vihr.) vastausta, onko hänen alaisuudessaan toimivien virkamiesten esittely asianmukaista. Haluan myös tietää, ovatko Saurista virkamiesten perustelut loogisia.
Kyllähän tuossa aika selvästi todetaan, että nykyinen malli on aika hyvä. Arvio on asiallinen, kun muistetaan että kyseessä on yleisten töiden lautakunta, ei nuorisolautakunta. Mitä erityisen kiihkoisaa tuossa on?
VASTAUS: Kuten totesin, jokainen voi arvioida itse omilla silmillään.
08.09.2008 klo 10:03
Minunkin mielestäni esittelyteksti on asiallinen. Voisitko Paavo perustellen kaivaa tekstistä pari “kiihkeää ja asiatonta” kohtaa?
08.09.2008 klo 19:55
Oli kyllä aika epäammattimaista esittelytekstiä. Vähän vastaavaa näin viimeksi, kun joukkoliikennelautakunta antoi lausunnon kantoliina-aloitteeseeni. Siihen tekstiin oli suoraan laitettu joku mutu-pohjalta kirjoitettu sähköposti!
08.09.2008 klo 21:44
Pelkästään se, että nimenomaan graffitia vastustava liike käyttää systemaattisesti sanoja kuten "töhry" ja "töhriä" ilmaisee kiihkoa graffitin kriminalisoimista kohtaan. Tällaisilla termeillä graffitista riisutaan kaikki taiteeseen ja itseilmaisuun liittyvä. Olenpa nähnyt jopa puolueettomina esiintyvissä sanomalehdissä käytettävän näitä sanoja. Tätä Vuosaari-hankettakin nimitettiin "Lailliseksi töhrypaikaksi". Hassua on, että johtavien virkamiesten huolena on heidän välittämänsä viesti erityisesti nuorille, jos laillisia paikkoja perustettaisiin. Minkä viestin kaupunki haluaa antaa nuorille vangitsemalla ja kaatamalla heidän selkäänsä kymmenientuhansien velkataakan? Helsinki ei selvästikään halua nuoria tänne.
09.09.2008 klo 10:57
Tuo teksti on kyllä melkoista. Voisi huvikseen laskea kuinka monta kertaa esittelijä on saanut tekstiin mahtumaan termin "töhrijä" ja "töhrintä" viitaten ilmiöön, joka melko laajasti tunnustetaan omaksi taidemuodokseen vaikka sen harjoittaminen ei yleensä julkisilla paikoilla laillista olekaan. Tästä huolimatta täytyy kyllä sanoa, että kaupunginhallituksen edustaja voisi reagoida järkevämminkin esittelijän selkeään puolueellisuuteen ja ennakkoasenteeseen (joka tuskin tuli edes yllärinä) kuin ovia paukuttelemalla. Lähinnä tuntuu, että loppuvat varmaan ovet maailmasta kesken jos tuollaisesta vetää noin suuren herneen nokkaan. Selityksen vaatiminen Saurilta vaikuttaisi loogisemmalta toimintatavalta.
09.09.2008 klo 11:38
Ei se töhry taiteeksi muutu vaikka joku sitä sellaiseksi sanoisikin. Suurin osa väärässä paikassa olevista graffiteista on töhryjä katsoi asiaa miten päin tahansa.
09.09.2008 klo 20:06
"Viime aikoina ovat huolen aiheina olleet vallatut talot ja niiden lä- hiympäristöt, joista on muodostunut uusia puoliluvallisia grafffitigalle- rioita. Mikäli Helsingissä toimittaisiin Brüggen ja Norrköpingin tavoin, kaupunki maksaisi vallattujen talojen lähiympäristön yksityisten kiin- teistöjen ja mm. autojen puhdistuksen töhryistä. Mm. Rajasaaressa nuorisotoimi hallitsee vuokrasopimuksin kiinteistöä ja sen tulisi siten yhdessä poliisin kanssa valvoa sitä, että kiinteistöä ja sen lähiympä- ristöä ei töhritä ja saattaa töhrijät edesvastuuseen teoistaan. Nyt kiinteistön töhrintää ei valvo kukaan ja lähiympäristön kiinteistöjen töhryjen puhdistuksesta vastaavat yksityiset kiinteistön omistajat ja kaupunki taideteosten, yleisten alueiden ja luontokohteiden osalta. Nykytilanteessa Rajasaaren vallatun talon lähiympäristön töhrijät joutuvat kiinni ja he joutuvat vastaamaan vahingonteoistaan." Pitäisikö Arhiksen mielestä kaupungin alkaa maksaa ruotsalaiseen tapaan nämä sivuhaitat?
VASTAUS: Kun Hesarissa oli juttua, jossa virkamies väitti lähialueen olevan erityisen töhritty, kävin tsekkaamassa tilanteen. Ei siellä ole sen enempää tageja (ja monet niistäkin näytti olevan paljon ennen valtausta tehtyjä) kuin muuallakaan Helsingissä.
10.09.2008 klo 08:13
Onko siis taiteelle olemassa jotkin universaalit säännöt, joiden perusteella graffiti tai tagi voidaan tuomita töhertelyksi? Vai eikö laiton graffiti voi olla taidetta siksi, että se on laitonta?
10.09.2008 klo 09:04
Pitäsikö kaupungin maksaa sivuhaitat, vai menevätkö ne rakennusten omistajien piikkiin. Et oikein vastannut kysymykseen. Otettaisiinko rahat kouluruokailusta vai mistä.
VASTAUS: Jos töhryt eivät ole kerran lisääntyneet, mitkä ovat nämä sivuhaitat? Eiköhän tämä jankkaus jo riitä.
10.09.2008 klo 13:40
Vaikka itse en mikään graffititaitelija olekaan, on kyseessä mielestäni myös yksi taidemuoto. En ymmärrä miksei harmaita ja ankeita seiniä voisi piristää graffiteilla. Tietenkin pitää valita lailliset paikat näille ettei nyt joka seinää anneta tähän käyttöön. En minäkään ymmärrä abstraktia taidetta mutta en sitä ole kieltämässä.
11.09.2008 klo 16:14
Kaupungin tulisi poistaa ilmaiseksi graffitit tai tagit myös yksityisten omistamista rakennuksista. Täloyhtiöt ovat maksaneet vuosien mittaan suuret summat maalausten poistoista. Itse poistin tagit oman talomme seinältä ksyleenillä. (hirveetä myrkkyä)
17.09.2008 klo 08:30