Tänään Finlandia-talolla on järjestetty Stop töhryille 10-vuotisjuhlaseminaari. Tilaisuutta valvovat ulkopuolisen turvallisuusyrityksen järjestyksenvalvojat ja lukuisat poliisit. Jos kaupungin projektia juhlitaan poliisin suojassa, eikö se kerro karua kieltä vuoropuhelun epäonnistumisesta?
Samaan aikaan Kiasmalle on kerääntynyt satoja nuoria projektin vastatapahtumaan. Nuoria on haukuttu passiivisiksi. Jotain projektista kertoo, että sadat "passiiviset" nuoret ovat valmiita osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan, jossa kritisoidaan töhry-projektia.
Kun kaupungin eri virastot järjestävät juhlaseminaareja, valtuutetut ja media kutsutaan aina paikalle. On viraston kannalta kunnia, että heidän toiminnastaan ollaan kiinnostuneita. Toisin on kuitenkin Stop töhryille -projektin osalta.
Tilaisuuteen jätettiin kutsumatta kaikki tahot, poliittiset päättäjät ja korkeat virkamiehet, jotka ovat kritisoineet projektia.
Juhlaseminaarin ohjelmassa oli kohta Stop töhryille -projektin tilannekuvaus ja tulevaisuuden haasteet. Näistä kuuleminen olisi kaiken järjen mukaan ollut tärkeää Helsingin valtuutetuille. Olimmekin menossa Kimmo Helistön kanssa kuuntelemaan seminaarin tätä osuutta.
Ovella kuitenkin meidät käännytettiin takaisin. Ohje tuli projektin johtokaksikolta. On täysin ennenkuulumatonta että kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu sekä kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varajäsen käännytetään ovella ja heille ei anneta mahdollisuutta tutustua kaupungin viraston toimintaan.
Myös lehdistön edustajia oli käännytetty seminaarin ovelta. Oveen kiinnitetty lappu kielsi tilaisuuden kuvaamisen ja nauhoittamisen.
Totalitaarisissa valtioissa toisinajattelijat pyritään hiljentämään. Nyt myös Helsingissä Stop töhryille -projekti on ottanut mallia totalitarismista.
Projektista poliittista vastuuta kantaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.). Haluan kuulla häneltä julkisesti, hyväksyykö Sauri tällaisen totalitarismin ja päättäjiltä kaupungin asioiden avoimen pimittämisen.
word.
17.09.2008 klo 01:35
Tilaisuuden nauhoittaminen oli varmaan kielletty siitä syystä koska useita projektiin osallistuneiden ihmisten henkeä on uhattu.. Niin nämä 25-40v "nuoret" ovat sitä tehneet.
VASTAUS: On syytä tehdä rikosilmoitus poliisille uhkailusta, jos tällaista kokee ja vielä tietää, ketkä ovat asialla.
17.09.2008 klo 04:02
"Jos kaupungin projektia juhlitaan poliisin suojassa, eikö se kerro karua kieltä vuoropuhelun epäonnistumisesta?" Sopii katsoa peiliin
17.09.2008 klo 07:51
Sähän olit puhumassa törhyfestillä eikö ? Miksi ? Mikä töhrimisessä on sellaista, että sen puolesta kannattaa puhua ? Tuskin kuitenkaan kritisoit sitä puheessasi ?
VASTAUS: En minä ainakaan puhunut töhrimisen puolesta, päinvastoin sanoin etten hyväksy mitä tahansa tageja tai graffiteja mihin tahansa paikkaan. Puheessani esitin kritiittisiä näkemyksiä Stop töhryille -projektista (joita esittää myös rikostorjunnan ulkopuolinen ammattilainen tänään Hesarissa) ja esittelin aloitettani laillisesta graffiti-paikasta Vuosaareen.
17.09.2008 klo 10:18
Kuules sinä veronmaksajien rahoilla eduskunnassa lorviva punajuurikommarihippi, luin sen p***aläsysi jossa kerroit miten ässien kanssa kisailu oli hauskaa niin kauan kun teitä jahdattiin. Tosi angstii, hei. Ja graffat on makeita, joo. Pasilan galleria oli kohtuullisen jees maalaamiseen, mutta eiköhän jätetä toi graffakulttuuri sinne minne se kuuluukin, eli 80-90-luvulle. 21st Century, mään.
17.09.2008 klo 11:07
Miksi tässä keskustelussa koko ajan puhutaan töhrimisestä? Toivottavasti tässä nyt pyritään laillisiin graffiteihin, ei kait kukaan ole tägejä laillistamassa?
VASTAUS: Sitä minäkin ihmettelen ja toivon.
17.09.2008 klo 11:15
Töhrimistä ei varmaan kukaan kannata. Kuitenkin katutaide, sisältäen graffitit, tarrat, julisteet, on niin iso ja hieno osa kulttuuria, että sen puolesta kannattaakin puhua ja marssia.
17.09.2008 klo 12:35
Tuollahan oli TÖHRYfest joka oli vastaisku….
Stop töhryille -projektille.
17.09.2008 klo 13:14
Säälittävää että 31v vielä on näin lapsellinen ja puolustaa töhrimistä.
VASTAUS: En tiedä kenestä kirjoitat, mutta ainakin minä haluan puolustaa mahdollisuutta tehdä myös laillista graffiti-taidetta.
17.09.2008 klo 13:46
Mihin tämä oletus "Töhrimistä ei varmaan kukaan kannata" perustuu. Epäilemättä töhrijät kannattavat ja olisivat aidosti mielissään jos eivät saisi rangaistusta teoistaan. Eilisessäkin mielenosoituksessa näytti olleen muutama töhrimisen kannattaja?
17.09.2008 klo 13:48
Arhiksen näkemyksen mukaan graffitit ovat parhaimmillan niin hieno taidemuoto, että sille on annettava mahdollisuus näkyä tarkkaan valikoiduilla paikoilla. Jos tämä mahdollisuus lisää töhryjä ovat ne hienosta taiteesta maksettava lisäkustannus. Luonnollisesti tämä yhteys kielletään ja sen olemassaolosta on turha väitellä. Stop Töhryille kanta on että laillisille teoksille ei ole varaa antaa tilaa koska ne lisäävät töhryjä. Lisäksi tämä puoli kiistää lailliset paikat korkeatasoisen katutaiteen edellytyksenä. Olenko ymmärtänyt oikein?
17.09.2008 klo 15:46
Hassua miten ihmiset ovat niin mustavalkoisia. Eivätkö suomalaiset osaa enää edes lukea? Miksi tuomioita jaetaan jo ennen kuin on edes luettu mitä asiassa ajetaan takaa? Olet Paavo hyvällä asialla. Kiasmaan upotettiin kymmeniä miljoonia eikä sitä kait kukaan edes kummemmin käytä. Eipä tunnu ketään moinen asia vaivaavan. Sen sijaan jaksetaan kitistä siitä että jostain annettaisiin muutamia metrejä seinää graffittitaiteilijoille. Suomalaiset ovat keskimäärin hemmetin tyhmä kansa.
17.09.2008 klo 16:12
Kiitos Paavo, että jaksat. Olet hyvällä asialla. :)
17.09.2008 klo 19:23
Paavo presidentiks.
17.09.2008 klo 22:04
Minulle sinusta on jäänyt kuva rohkeana ja sanavalmiina miehenä joka uskaltaa esittää kantansa, varmasti olet hieno lisä vasemmalle laidalle eduskuntaan. Mieleeni tulee kuitenkin aina sinusta puhuttaessa pätkä jossa ilkut mellakkapoliisirivistölle, kuvaten heitä kameralla ja antaen heidän ymmärtää että et heitä kunnioita. Kehoituksesta huolimatta jatkat hölmöilyä ja kaiken päälle vielä kiinni otettaessa protestoit? Itse lähinnä hymistelin kun poliisit taltuttivat perseilijän. Mikset kunnioita virkavaltaa?
VASTAUS: Noinko se meni? Ei ainakaan oikeuden mielestä.
17.09.2008 klo 22:40
Onnittelut Paavolle. Töhry-projekti on lopetettu eli yksi tärkeimmistä tavoitteistasi on saavutettu.
18.09.2008 klo 09:37
Voimia Paavo.
18.09.2008 klo 10:50
Hei, Paavo! Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteesi väkivaltaiseksi yltymisestä mielenosoituksesta. Eiköhän sovita, ettei niitä pulloja kannata viskata eikä naamioita käyttää, vaan ilmaista mielipiteensä rauhanomaisesti? Terv. Husein Muhammed vihreiden kunnallisvaaliehdokas Helsingissä http://www.huseinm.blogspot.com/
VASTAUS: Pullojen heittely teki vain hallaa itse asialle. Mutta kertoo se myös siitä, miten tulehtunut tällä hetkellä tilanne on Helsingissä. Olen aina korostanut, ettei mielestäni mielenosoituksissa saa loukata kenenkään fyysistä koskemattomuutta tai turmella omaisuutta.
18.09.2008 klo 11:05
Nollatoleranssi edustaa mielestäni fundamentalismia, ja tämä näkyy selkeästi monissa yllä olevissa kommenteissa, joiden kirjoittajat ovat (kenties kampanjan vaikutuksesta?) omaksuneet täysin mustavalkoisen ajattelun. Tämä ei ole koskaan hyväksi ja kauhuesimerkkejä löytyy mielin määrin. Onneksi jopa päättäjien joukossa löytyy sellaisia, jotka näkevät maailman useammassa kuin kahdessa sävyssä.
18.09.2008 klo 14:59
Tiedätkös onko Stop Töhryille projektia kilpailutettu, kuten lain mukaan julkiset hankinnat pitää? Jos on, mikä osasto hankinnan on tehnyt, ja mistä löytäisi tähän liittyvät paperit. Jos kilpailutusta ei ole tehty, niin silloinhan tässä pitäisi alkaa vaatimaan päitä vadille. Sen verran pimennetyin verhoin tunnutaan hommaa tehtävän.
VASTAUS: Projekti on kilpailutettu, mutta papereita on vaikea saada. Ne paperit, joita olen saanut käsiini osoittavat, että vartiointipalveluiden kilpailutusehdot (600 000 euroa/vuosi) ovat sellaiset, että vain yksi yritys voi ne voittaa.
23.09.2008 klo 13:14
Olisi saanut Pekka Sauri pysyä radiossa viihdyttämässä IRC-väkeä maanantai-öisin. Ei näemmä kaupunginjohtajan hommasta tule mitään. Lieneekö vastannut, tuskin?
26.09.2008 klo 19:49