Teimme virheen

Kirjoitettu Paavon blogi
 
Viime tiistaina oli kymmenenvuotisen opetuslautakuntaurani lyhyin kokous. Nuijimme rutiiniasiat pikaisesti läpi. Yksi rutiiniasia muiden joukossa oli koulujen ensi vuoden lomista päättäminen. Pidin itsestään selvänä, että päätöstä valmisteltaessa oli kuultu johtokuntia kuten aikaisemminkin. Vanha vitsihän on se, että luottamushenkilöiden tehtävä on luottaa valmisteluun.
 
Olin todella hämmästynyt, kun loppuviikosta sain kuulla, että koulujen lomia valmisteltaessa ei ollut kuultu johtokuntia eikä oppilaskuntia. Useissa Helsingin lukioissa on paikallisesti järjestetty opettajien ja lukiolaisten yhteistyössä koulupäiviä niin, että syysloma on voitu pitää pitkän viikonlopun sijaan koko viikon mittaisena.
 
Muistan omilta lukioajoiltani, että syksy oli huomattavan raskas. Kevät on kevyempi, koska silloin on hiihtolomaa, pääsiäisvapaita, helatorstaita ja vappua. Viikon syysloma tuo hyvän huilin opiskeluun. Nyt meidän lautakunnassa tekemämme päätös kuitenkin estää tämän lukiolaisten viikon syysloman.
 
Lukiolaiset ovat syystäkin nousemassa barrikadeille puolustamaan kunnon syyslomaa, vaikka viimeisenä keinona lakkoilemalle. Viimeksi helsinkiläiset lukiolaiset taisivat olla lakossa 1990-luvun alussa, kun valtakunnallisesti taisteltiin lukukausimaksuja vastaan.
Nyt meidän päättäjien pitää kuunnella lukiolaisia ja korjata virheellinen päätös. Jos olisin ymmärtänyt, että opetuslautakuntaan tuotua lomapäätöstä valmisteltaessa ei ollut kuultu kouluja, en olisi hyväksynyt esitystä. Minusta päätös sotii sitä tärkeää periaatetta vastaan, että kouluja kuullaan niitä itseään koskevissa päätöksissä.
 
Päätös on myös nuorisolain hengen vastainen. Lain mukaan nuoria pitää kuulla heitä itseään koskevissa asioissa. Jotenkin on ironista, että samalla viikolla opetuslautakuntaan tuodaan päätösehdotus, jossa ei ole nuoria kuultu, kun opetusvirasto järjestää Hesan Nuorten Ääni -tapahtumia.
 
On tärkeää, että nuoret ovat itse aktivoituneet asiassa. Nyt mitataan se, kuunnellaanko heitä myös aidosti poliittisessa päätöksenteossa, kun aion vaatia lautakunnassa asian uudelleen käsittelemistä.
Kommentteja (2)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *