Suomen Sarah Palin?

07.11.2008 klo 17:47

 
Alkuviikosta julkistettiin viime vuoden verotiedot. Ne osoittavat, miten epäoikeudenmukaisesti veroja maksetaan Suomessa. Suhteessa kaikkein kirein verotus on sairailla, työttömillä ja omaishoitajilla. Sitten tulevat eläkeläiset ja työssäkäyvät. Suhteellisesti kaikkein kevein verotus on pääomatuloilla.
 
Tämä näkyy selvästi, kun katsoo listaa viime vuoden suurituloisimmista suomalaisista. Kymmenen suurituloisemman joukossa ei ole yhtään, joka olisi maksanut enemmän kuin 29 prosenttia veroja. Kahdenkymmenen joukossa on yksi. Björn Wahlroos maksoi reilun 12 miljoonan euron tuloistaan "huimat" 34 prosenttia veroa.
 
Kaikkia tuloja pitäisi verottaa progressiivisesti niiden suuruuden mukaan, ei sen mukaan mistä tulot tulevat. Se olisi reilua ja oikeudenmukaista. Vasemmistoliitto on vaatinut tätä pitkään.
 
*
 
Nostin vaatimuksen esille eilen eduskunnan kyselytunnilla. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen vastaus oli oikeudenmukaisuuden kannalta tyly. Hänen mukaansa progressiota ei edes harkita eikä pääomatuloveroja tulla nostamaan tällä vaalikaudella.
 
Illalla A-talkissa kävimme aika erikoisen keskustelun veroista. On hyvä, että kokoomuksessa on Hanna-Leena Hemmingin tapaisia kansanedustajia, jotka kertovat, mitä mieltä kokoomuksessa todella ollaan. Jotkut ovat verranneet Hemmingiä varsin osuvasti jopa Sarah Paliniin. Pääomatulojen verotuksen epäoikeudenmukaisuutta ei haluta korjata ja suurituloisten ansiotuloverotusta on laskettava kohti matalaa pääomaverotusta.
 
*
 
Käymämme keskustelu on herättänyt paljon tunteita. En ole saanut koskaan televisioesiintymisestäni yhtä paljon palautetta. Ja se oli lähes järjestään positiivista.
 
Tähän nimenomaan vahvaa vasemmistoa tarvitaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Vasemmiston pitää esittää aitoa ja faktoihin perustuvaa vaihtoehtoa uusliberalistisella politiikalle.

Lisäys: A-Talk Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/toista?id=1637424

 

Kommentit

 
  1. Katsoin tuon ohjelman, ja en voi muuta sanoa kuin että jatka hyvää työtä.

     
  2. Johtajien palkkoja jaksetaan aina puolustaa sillä, että muuten ei saada asiansa osaavia henkilöitä johtotehtäviin, mutta kun tavalliselle työntekijälle pitäisi maksaa kunnon palkka, se leimataan välittömästi menoeräksi ja sitä yritetään leikata sikäli kuin niin ei ole jo tehty. Kun työntekijä jää työttömäksi, hänet leimataan heti työtä vieroksuvaksi ja työttömyyskorvauksen väitetään olevan ilmaista rahaa.

    Osakkeenomistajien ja johtajien optiotulot puolestaan ovat muka korvaus yrittäjäriskin ottamisesta. Liian usein puhutaan siitä, että työvoimakustannukset ovat liian korkeat, mutta miksi koskaan ei puhuta siitä, että yrityksillä on liian kalliiksi tulevat omistajat? Usein myös sanotaan, että työnteon on oltava kannattavampaa kuin työttömyys, mutta minusta työnteon on oltava kannattavampaa kuin omistaminen.

     
  3. "Pääomatulojen verotuksen epäoikeudenmukaisuutta ei haluta korjata" Ohjelman kohta 18 minuuttia, 19 sekunttia. Sarah Paliniksi haukkumasi nainen toteaa että pääomaverotuksen kiristäminen mm. passiivista tuloa osakkeista saavien osalta on hyvä idea. Päätös vain pitää tehdä tarkasti jotta pääomaveron muutos ei tyrehdytä elinkeinoelämän riskinottoa. "vasemmiston pitää esittää aitoa ja faktoihin perustuvaa vaihtoehtoa " – niin.

    VASTAUS: Jyrki Katainen eduskunnan kyselytunnilla 6.11.:  Tämä hallitus ei tule nostamaan pääomatuloveroprosenttia, kuten ed. Arhinmäki esitti, palkkatuloveron tasolle.

     
  4. Tällaisissa keskusteluissa menestyneet ihmiset useimmiten vetoavat kahteen asiaan, kateuteen ja siihen ettei jonkun rikastuminen ole keltään pois, vaan kaikkien etu.Tätä jälkimmäistä haluaisin vähän kommentoida.Filosofi Maija-Riitta Ollila on sanonut, että jos ajattelemme köyhiä kehitysmaissa, ihmisiä joilla ei muuta ole kuin nälkä, niin vaikka joku kuinka rikastuu niin ei se heiltä ole pois. Heillä ei edelleenkään ole muuta kuin nälkä, eivät he ole mitään menettäneet.

    Jo ajattelemme Jari sarasvuon vaurastumista (täytyy sanoa, etten kyllä yhtään tunne hänen toimintaansa, on vain joku mielikuva, niin että tämä on enemmän esimerkkiluontoinen)Tavalliset ihmiset haluavat mielellään nähdä ja kuulla tunnettuja henkilöitä ja firman johtaja tuntee Sarasvuon mielipiteet, hän palkkaa Sarasvuon esittämään työnantajan propagandaa. Kulut ovat pois firman tuloista, palkanmaksukyvystä ja firman maksamista veroista. Tuottavatko ne sitten jotain on hyvä kysymys. Elleivät, on se pois henkilökunnan tilipussista.

     
  5. Yllä lukija puhuu yrittäjäriskistä. Monella pienyrittäjällä, joka panttaa esimerkiksi asuntonsa we on todellinen. Mutta kuinka monella juuri nimeomaan menestyneellä yrittäjällä se riski on ollut, että tyhjästä aloittaneena hän pitää voitot, mutta eponnisenatai huonona yrittäjänä hän on taas tyhjänä. Tappiot maksavat säästäjät. Mitä hän on menettänyt, mikä hänen riskinsä on ollut.

    Jos yrittäjä satsaa esimerkiksi suuren perinnön hän muodostaa osakeyhtiön ja yhtiö ottaa lainaa. Käytännössä ja varsinkin mikäli on suhteita rahamaailmaan voi saada lainaa huomattavasti ylikin sijoitetun omaisuuden. Senjälkeen voi ruveta siirtämään omaisuutta omiin nimiin. Taas voitot saa pitää , tappion maksavat muut. Sen perinnön voi hävitä vain olemalla liian ahne ja pitämällä velat aina maksimissa.

     
  6. Tämä Hanna-Leena Hemming sai itsessäni aikaan lähinnä huvittuneen reaktion. Varmaan kokoomuksen riveissäkin yleisesti hävetään tuollaista puhetta. Hänhän antoi yksinkertaisesti ymmärtää, että köyhyys on aina seuraus laiskuudesta, eikä ihmisen henkisillä ja fyysisillä voimavaroilla ole “menestyksen” kanssa mitään tekemistä. Kaikkihan me voisimme olla Jorma Olliloita!

    Kyllä sen näkee kun ihmisellä ei ole mitään perspektiiviä kadunmiehen elämään. Tuli sellainen olo, että joko hänen elämässään ei ole koskaan sattunut rankkoja vastoikäymisiä, tai sitten hän on vain harvinaislaatuisen kylmä ihminen.

     
  7. http://www.hemming.ws/?option=com_content&task=blogcategory&id=7&Itemid=12 Lievää selittelyn makua. Sivistymätön ja moukkamainen porvari.

     
  8. Hemmingin näkemykset ja mielipiteet eivät ole mitenkään uusia tai hänen itsensä keksimiä, samaa asennetta löytyy Kokoomuksesta ja yleensäkin porvarillisen arvomaailman omaavilta paljonkin. Erona on vain se, että Hemming oli kyllin typerä ja sanoi sen ääneen – mikä oli tietysti upea juttu!

    Alkoikin jo rassata tuo kokoomuslaisten kummallinen ja perusteeton palvonta, toivottavasti ohjelma herättää edes joitakin näkemään asiat niin kuin ne kaikesta huolimatta ovat. Hemming lienee itse tasaisen ja helpon elämän elänyt nainen, joka ei ole tynnyrin pohjalle kurkistanut saatika siellä itse käynyt.

    Vastaavanlaisia lausuntoja on helppo tietysti jaella, varsinkin kun oma elämä on mennyt suunnitelmien mukaan ja ilman suurempia vastuksia. Suoraan sanottuna naisella ei taida olla mitään käsitystä elämän realiteeteista.

    Loppuun täytyy vielä ihmetellä sitä, miten kokoomuslaisilta pääsee noita sammakoita jatkuvasti suusta. Eihän tästä ole pitkäkään aika, kun eräs kokoomuslainen antoi vähemmän inhimillisen kommentin tulipalossa Helsingissä menehtyneistä laitapuolen kulkijoista..

     
  9. Ei Paavo kannata tulevissa mahdollisissa keskusteluissa paljon tarttua Hemmingin puheisiin. Ne toimivat paremmin vasemmistoliiton hyväksi aivan sellaisinaan. Tosin tuossa keskustelussa hän kirkui sinun puheesi päälle, niin että minulta ainakin jäi paljon kuulematta.

     
  10. Hei,

    Osingot verotetaan kahteen kertaan. Palkkatuloja verotetaan vain kerran. Esittämäsi väite Wahlroosin veroprosentista ei siten ole vertailukelpoinen pelkkää palkkatuloa nauttivan henkilön veroprosenttiin.

    Yksinkertaistettuna: Yritys maksaa ensin palkat (+muut kulut), joista saaja maksaa verot, tämän jälkeen on koossa yrityksen bruttovoitto, josta vähennetään verot. Vasta tämän jälkeen voidaan maksaa osinkoa, ja kun osinko on jaettu, se verotetaan vielä kertaalleen. Kymmenisen vuotta sitten tätä toiseen kertaan verottamista ei tehty, vaan yrityksen jo maksama vero hyvitettiin osingon saajalle.

    Mielestäni 50%:n kokonaisvero on ehdoton katto sekä pääoma- että tuloverossa.

     
  11. Tämä on minusta outoa puhetta tämä kokoomuslaisten väite kahteen kertaan verottamisesta. Ainahan kaikki raha on kiertänyt jonkun käsien kautta. Takana lieneekin kai se, että suurituloisimmat eivät aina haluaisi kantaa vastuutaan ja olla täysipainoisesti mukana kasvattamassa yhteistä kakkua.

     
  12. Kokoomuksen rivijäsen taitaa tahallaan unohtaa pari seikkaa:
    1.Yrittäjävetoisessa osakeyhtiössä täysin verotonta tuloa voi osakas nostaa 9% sijoittamastaan pääomasta, maksimissaan 90k€. Tämä varmistaa sen, että “yrittäjä” ei milloinkaan maksa 28%:ia veroa saamistaan osinkotuloista, vaan aina vähemmän.

    2. Pörssiyhtiöiden osakkeita ostavalta tuskin kansainvälisissä pörsseissä juurikaan kysellään onki hän maksanut sijoittamastaan rahasta veroja jonnekkin. Pääsääntöisesti taitaa nykyisessä “pelikapitalismissa” vastaus olla,tuskin.

    Jos mietitään Suomalaisten yritysten maksamia osinkoja, veikkaan että valtaosa osingoista menee tuolle jälkimmäiselle porukalle, vai tietääkö joku onko kyseinen valopää vielä Nokian osakas,ja jos on niin millä omistusosuudella, joka NMT-puhelimen keksi?

     
  13. Kokoomuksen rivijäsenelle:Muutetaan vähän järjestystä. Vähennetään firman bruttotulosta muut kulut paitsi palkat. Sitten peritään vero. Senjälkeen ei kenenkään tarvitse enää maksaa veroa.

     
  14. Kas, Wahlroos maksoi siis veroja noin 4 000 000 euroa. Kiitos nalle, noilla rahoilla maksetaan monen sairaanhoitajan, opettajan ja vaikka kansanedustajankin palkka. Suomen kansa on vauraampaa kuin koskaan, mutta vasemmoston mielestä rikastuminen on näköjään edelleenkin moraalisesti väärin. Haluatte ilmeisesti takaisin tilanteeseen, jossa yritysverotus on niin korkea, että verotettavaa tulosta ei haluta näyttää, ja omistuksia siirretään erilaisiin holding-yhtiöihin. Taisi ola Seppäsen Esko kun kirjoitti aiheesta 80-luvulla kirjankin. 77 miljardia verotuloja, eikö se riitä?

    VASTAUS: Ja nykyään ei siirretä Holding-yhtiöihin?

     
  15. Ei taida tänäpäivänä olla tarpeen piilotella mahdollisia pääomatuloja holding-yhtiöihin, koska niiden verotus on asiallisella tasolla.

     
  16. Höpö höpö. Taas kerran ja yhä edelleenkin jotkut viitsivät esittää väitteitä siitä, kuinka suurituloiset maksavat veroillaan yhteisen kotomme ylläpidon.

    Ensimmäiseksi, se kymmenien tai satojen miljoonien vuositulo ei kerry kenenkään omasta työstä.Eikä ole mitään kohtuullista yrittäjävoittoa, vaan täydellistä toisten työn tuloksen siirtoa omaan taskuun. Toiseksi, on aivan turha puhua maksetuista summista kun verotus on (tai sen ainakin virallisesti tulisi olla) progressiivista ja tietty prosentti tuloista. Jos 50.000 euroa vuodessa ansaitseva työntekijä maksaa tuloistaan (palkka) veroa noin 50 % ja muutaman miljoonan ilmaista eli ansaitsematonta pääomatuloa saava maksaa 20-30 %, ei kaikki ole aivan kohdallaan. Saati sitten työttömät, eläkeläiset yms. jotka maksavat saman prosentin muutaman tuhannen tuloistaan.

    Lähtökohta kuitenkin on se, että kaikkien meidän on sillä jäljelle jäävällä rahalla elettävä, ja mitä ilmeisimmin se elo on niillä muutamalla miljoonalla paljon helpompaa kuin muutamalla satasella. Kolmanneksi, verotuksen ajatuksena on ollut se että jokainen osallistuu yhteiskunnan rahoitukseen edellytystensä mukaan – ei jollakin summalla, jonka jälkeen toiselle jää vielä muutama miljoona ylimääräistä ja toiselle saman verran verovelkaa.

    Lyhyt yhteenveto: kun ihminen kerran on peto ihmiselle, tarvitaan vahvaa puolustajaa myös eimiljonääreille – miljonääreillä kyllä hännystelijöitä riittää. Siinä inhimillisyyden ja totuuden puolustamisessa riittää työsarkaa jatkossakin Paavolle ja koko Vasemmistoliitolle.

     
  17. Kysymys Paavolle. Katselin ohjelman, ja olen samaa mieltä siitä, että pääomatulojen kevyempi ja litteämpi verotus työnverotukseen verrattuna on epäoikeudenmukainen, varsinkin kun kyseessä on passiivinen osakkeenomistajan tulo. Mutta jos pääomatuloja kiristetään, se uhka on todellinen, että sijoittajat karkaavat Suomesta ja muuttavat veroparatiiseihin. Tätä Hemmingkin hehkutti suorastaan ilkkuen.

    Vaikka suurpääomien luojat ovat yhteiskunnalle kiitollisuuden velassa saatuaan mm. ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon, ihmistä, varsinkaan sijoittajaa on hyvin vaikea saada toimimaan omien etujensa vastaisesti. Jos sijoittajalle tulee mahdollisuus tienata yhä enemmän ja yhä pienemmin rajoituksin ja verotuksin, hän yleensä tarttuu siihen, vaikka se merkitsisi muuttoa ulkomaille.

    Miten siis pidetään huolta siitä, että Suomi on kannattava maa sijoittaa silloinkin, jos pääomatulojen verotus on kireämpi? Käsittääkseni Schengenin aikana on mahdotonta väkipakolla estää pääomaa muuttamasta, tai rankaista poismuuttajia millään sanktioilla. Mitä muuta on tehtävissä, kuin vedota suursijoittajien isänmaallisuuteen tai omatuntoon? Mistä saadaan suurpääomasijoittajille sitä kuuluisaa "talkoohenkeä", silloin jos pääomatulojen verotusta kiristetään ja progressivoidaan?

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>