Ruuhkamaksut pysäyttämään ilmastonmuutosta

21.02.2008 klo 10:44

Vihreiden ilmasto- ja ympäristöpoliittista saamattomuutta hallituksessa olen ihmetellyt monesti niin eduskunnan puhujapöntössä kuin tässä blogissanikin. Se että vihreät ovat vetäytyneet kokoomuksen reservijoukkueeksi, on entisestään nostanut Vasemmistoliiton tarvetta olla aktiivinen ilmasto- ja ympäristöasioissa.
 
Ei Vasemmistoliitollekaan voi täysiä ympäristöpisteitä antaa, mutta ainakin eilen eduskunnan käsittelyssä olleessa liikennepaketissa oli jo hyvää pyrkimystä. Olemme päättäneet, että eduskuntaryhmä tekee lakipaketteja, jotka toimivat päänavauksina paremman ilmasto- ja ympäristöpolitiikan suuntaan.
 
Eilen salissa oli käsittelyssä Vasemmistoliiton aloitteet, joissa esitettiin ruuhkamaksuja Pääkaupunkiseudulle ja tienkäyttömaksuja raskaalle liikenteelle, joukkoliikenteen käyttämälle polttoaineelle sekä matkalipuille verovapautta, diesel-autoihin hiukkassuodattimia sekä auton vapaaseen veroetuun puuttumista.
 
*
 
Keskustelu salissa kävi vilkkaana ja ainakin kokoomuksen ilmastopolitiikan todelliset kasvot paljastuivat. Kokoomuksen ympäristöasiantuntija Sanna Perkiö vastusti ruuhkamaksuja, koska ”Suomessa ei ole kunnollisia ruuhkia”. Saman puolueen Eero Akaan-Penttilä käytti puheensa saivarteluun siitä, mikä on ruuhka. Oleellinen kysymys ei kuitenkaan ole ruuhkan määrittäminen vaan turhasta yksityisautoilusta tulevien kasvihuonekaasupäästöjen hillitseminen.
 
Mielenkiintoista keskustelussa oli se, että kaksi loisti poissaolollaan. Kun eduskunnan suuressa salissa käytiin ilmasto- ja ympäristökeskustelua, ei paikalla ollut suurimman osan aikaa kuin yksi vihreiden edustaja. Erkki Pulliainen on salin aina päivystävä dosentti, tai pikemminkin professori, jolla on monesti hyviä näkemyksiä. Mutta eivät ne mitään kyllä vihreiden yleisestä linjasta kerro.
 
Toisaalta sosiaalidemokraatit ovat ilmoittautuneet ”uudeksi vihreäksi puolueeksi”. Ei se ainakaan eduskunnassa näy. Vain kaksi sosiaalidemokraattia käytti puheenvuoron ja heistäkin toinen vastustaakseen ruuhkamaksuja.
 
Aivan oma lukunsa on tietenkin perussuomalaisten Timo Soini. Soini on politiikan helppoheikki. Loogisen linjan sijaan Soini keskittyy viljelmään poliittisia vitsejä ja vastustamaan milloin mitäkin.
 
Tällä kertaa Soini oli mielestään köyhän puolella vastustaessaan länsimetroa ja ruuhkamaksuja. Joukkoliikenteen tukeminen on nimenomaan köyhien liikkumisen mahdollistamista. Mutta ei Soinia köyhät kiinnosta vaan metron vastustajien äänet.
 
Vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilä tiivistikin hyvin asian salissa:
 
”Arvoisa puhemies! Kun ed. Soini täällä jyrkästi vastustaa metroa Espooseen, niin minulla on se käsitys, että te olette joutunut nyt ihan väärään porukkaan siellä Espoossa. Sillähän yritetään, tällä metrovastaisuudella, estää köyhiä asumasta Espoossa. Miten se voi olla teidän köyhän kansan puolueenne etu edes, että te tämmöiseen linjaan olette päätynyt? Siinähän on ideana Espoon rikkailla, että tänne ei köyhät kurmuilemaan tule – ja te siinä porukassa. Kyllä olen ihmeissäni.”
 
*
 
Jostain syystä Helsingin Sanomain uutisoinnissa värikkäästä keskustelusta referoitiin ainoastaan ruuhkamaksujen vastustajien puheenvuoroja. Esimerkiksi minä lakialoitteen tekijänä en saanut uutisoinnissa puolustuksen puheenvuoroa.
 
Onneksi tämä, kuten kaikki muutkin suuressa salissa käydyt keskustelut, löytyy netistä. Ohessa linkki eiliseen liikennepoliittiseen keskusteluun:
 
 

Kommentit

 
  1. "ruuhkat"han on vain työhön menon ja sieltä paluun aikana, miksi työssä käyntiä pitäisi hankaloittaa. tulkaapa edustajat kokeilemaan kuinka lasten päivähoitoon vienti työmatkan yhteydessä ja tietysti myös sieltä palattaessa sujuu esim. laajan Kirkkonummen alueelta julkisilla liikennevälineillä. eikö ole tullut mieleen, että ruuhkamaksut olisivat yksi eriarvoistamis keino lisää.jospa lontoossa ja tukholmassa ajavat nyt vain ne joilla maksuilla ei ole merkitystä, työsuhde-ja virka-autoilla ajavat, ja muuten korkeatuloiset katumaastureiden omistajat. vihreiden julistuksessakin kerrottiin, että k.o. kaupungeissa on nyt paljon viihtysempää. Totta kai kun "rupusakki" on saatu pois jaloista, väljempäähän se on sitten ajella. vasemmisto tuntuu äärioikeistolta.

     
  2. Mielestäni ennen kuin puhutaan ruuhkamaksuista, pitäisi panostaa julkisen liikenteen kehittämiseen. Autoilua voidaan paremmin hillitä pitämällä polttoaine- ja päästöihin porrastettu autovero korkealla, ja tekemällä julkisesta liikenteestä houkuttelevampi vaihtoehto. Ruuhkamaksujen ongelma on se, että osa autoilijoista käyttää autoa kulkuvälineenä käytännön pakosta. Nämä ihmiset joutuvat kärsimään, kun rikkaat citymaasturin omistajat joille ruuhkamaksu ei kuitenkaan tunnu missään saavat jatkaa huviajelujaan.

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>