Porvareiden rahoitusskandaali

Pääministeri Matti Vanhanen ensin vähätteli vaalirahoitusongelmia ja sen jälkeen hän ei ole suostunut myöntämään, että kysymyksessä on ennen muuta hallituksen ongelma. Nyt vastuu skandaalista on yritetty vierittää porvaripuolelta yhtälailla vasemmiston niskaan.

 

Julkisessa keskustelussa on annettu ymmärtää, että työväenpuolueiden ehdokkaiden työväenyhdistyksiltä saama rahoitus olisi jotenkin hämärää. Minusta tämä on erikoinen väite.

 

Työväenyhdistykset ja ammattiliittojen puolueryhmät on perustettu tekemään aatteellista puoluetyötä. On aivan luonnollista, että niitä ehdokkaita tuetaan, joilla on samanlainen arvomaailma kuin arvopohjaisilla yhdistyksillä.

 

Esimerkiksi itselläni ei ole mitään hävettävää siinä, että Rakennusliiton vasemmistolaiset tukivat kampanjaani 7000 eurolla. Päinvastoin olen pikemminkin ylpeä siitä, että arvostamassani ammattiliitossa vastavuoroisesti arvostettiin niin paljon poliittista työtäni, että haluttiin tukea kampanjaani summalla, joka vastaa noin viidettä osaa vaalibudjetistani.

 

Mokani oli se, että en ollut kirjoittanut kohtaan valtakunnalliset työväenyhdistykset auki isoimman tuen antanutta yhdistystä.

 

Tämän kriisin oleellinen asia on se, että muutama ökyliikemies on jakanut systemaattisesti rahaa ”isänmaallisille ehdokkaille” (jotka ovat nyt hallituksessa poistamassa rahoittajiinkin lukeutuvien perheyritysten perintöveron) saadakseen haluamansa eduskunnan. Ja näistä rahoista on vaiettu lähes yhtä systemaattisesti, erityisesti nykyisten ministerien vaalirahailmoituksissa.

 

*

 

Myös lukuja läpikäymällä voidaan nähdä, että kysymyksessä on nimenomaan porvaripuolueiden kriisistä. Kun katsoo listaa suurimmista läpimenneiden kansanedustajien kampanjoista, vaalirahoituksen todellinen jakauma tulee todella selvästi esille.

 

Nopealla laskutoimituksella voi todeta, että 30 kalleimman vaalikampanjan joukossa oli YKSI kampanja, joka ei ollut keskustan tai kokoomuksen ehdokkaan. Eero Heinäluoma käytti kansanedustajista kuudenneksi eniten rahaa kampanjaansa.

 

Sadasta kalleimmasta vaalikampanjasta peräti 78 oli keskustan tai kokoomuksen ehdokkaan tekemiä! Vasemmistoliiton kallein kampanja oli Pentti Tiusaselle, jonka kampanja maksoi valtakunnallisesti 76. eniten. Hän käytti lähes yksinomaan henkilökohtaisia varojaan.

 

Näitä lukuja vasten on helppo ymmärtää, miksi porvarit ovat olleet haluttomia nopeisiin ja suuriin uudistuksiin vaalirahoituslainsäädännössä. Jos kampanjan suuruudelle tai edes yksittäisien lahjoitusten koolle asetettaisiin raja, hyötyisivät siitä kaikkien muiden puolueiden ehdokkaat paitsi keskustan ja kokoomuksen.

 

*

 

Tänään Säätytalolla puoluejohtajat sopivat yhdestä uudistuksesta, jota itse olen ajanut ja jota omalta osaltani tehdessäni huomasin myös vaalirahailmoituksen täydentämistarpeen. Nimittäin jatkossa ei riitä pelkkien tulojen erittely vaan menotkin pitää eritellä.

 

Menoerittelyllä päästään toivon mukaan kiinni myös siihen vaalirahailmoituksissa näkymättömään tukeen (joka toki pitäisi ilmoittaa), jossa yritykset esimerkiksi ostavat ehdokkaiden puolesta mainostilaa.

 

Nyt sovitut uudistukset eivät kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös taloudellinen kampanjakatto ja olisi hyvä ajaa myös läpi se, että jatkossa ehdokkaiden pitäisi ilmoittaa kampanjansa keskeiset rahoittajat jo ennen vaaleja.

 

*

 

Säätytalon edustalla oli myös ollut ilmeisen huvittava episodi, kun pikkuveljeni oli kesken vaalirahoituslainsäädännön tiukentamisesta käytyjen neuvottelujen tullut omalla tavallaan vaatimaan, että kaikki on paljastettava vaalirahoituksen osalta.

 

Ohessa video tapahtumiin:

 

Toimittajat soittivat heti tuoreeltaan kommentteja tapahtumasta, jota en tuntenut. Näin jälkikäteen olen alkanut pohtia periaatteellisella tasolla, olisiko pitänyt kieltäytyä kommentoimasta mitään.

Ensinnäkään ihminen ei ole mielestäni julkisuuden henkilö sillä perusteella, että hänen sukulaisensa sellaista sattuisi olemaankin. Toisaalta miten voi olla mitenkään kommentointivelvollisuudessa täysi-ikäisen sukulaisensa suhteen.