Miksi äänestää kansanedustajaa?

Kirjoitettu Paavon blogi
Viimeisen vaaliviikon rutistus alkoi aamulla Herttoniemen metroasemalla, kun olin jakamassa esitteitäni töihin ja kouluihin kiiruhtaville. Tarkoitus on olla tällä viikolla aamuvirkkuna kello 7 jakamassa esitteitä eri metroasemilla.
 
Näissä kunnallisvaaleissa oma vaalityöni on ollut huomattavasti hajanaisempaa kuin aikaisemmin. Tähän ollut syynä se, että olen Helsingin lisäksi kiertänyt ympäri Suomea nostamassa vasemmistoa. Tänään suuntaan vielä Kainuuseen.
 
Olen kuitenkin pystynyt pitämään kiinni siitä, että olen lauantaisin tavattavissa eri lähiöissä juttuteltalla. Teltoilla tunnelma on ollut hyvä ja olen saanut paljon palautetta ja aloiteideoita eduskuntaan sekä valtuustoon.
 
Selvästi ihmisiä ovat askarruttaneet ehdokkuuteni osalta kaksi kysymystä: riittääkö aikani valtuustotyöhön ja kannattaako minua äänestää, kun tulen valituksi joka tapauksessa?
 
*
 
Kansanedustajan työ tukee hyvin valtuustossa työskentelyä. Päätettävät asiat menevät limittäin. Esimerkiksi valtuustossa tappelin 13 500 jääkaappia kaupungin vuokra-asuntoihin. Pelkkä jääkaapin valo ei kuitenkaan täytä vatsaa, joten eduskunnassa pitää taistella mm. työttömien peruspäivärahan korottamisen ja ruuan hinnan laskemisen puolesta.
 
Helsinkiläisen kansanedustajan pitää tuntea myös valtuustoasiat joka tapauksessa, oli valtuustossa tai ei. Ihmisten kysymykset ja toivomukset koskevat enemmän kunnallisia asioita kuin eduskuntatyötä. Ja tämä ei ole ollenkaan ihme, sillä kunnissa päätetään valtaosasta meidän arkipäivään vaikuttavista asioista. En halua vain opetella asioita vaan haluaisin olla perusstadilaisena valtuutettuna vaikuttamassa suoraan asuntopolitiikkaan, kaavoitukseen ja palveluihin.
 
*
 
Kunnallisvaaleissa vasemmiston listalla on paljon hyviä ehdokkaita. Ei ole ollenkaan huono valinta valita jotain toista vasemmistoliittolaista. Mutta kannattaa kuitenkin äänestää sitä ehdokasta, joka tuntuu parhaalta.
 
On vaarallista tuudittautua ajatukseen, että joku valitaan varmasti. Ei kukaan tule valituksi ilman ääniä. SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen putosi yhden kerran eduskunnasta, kun kaikki ajattelivat, ettei Saarista tarvitse äänestää. Se menee läpi muutenkin. Samalla tavalla kävi myös kerran Johannes Virolaiselle.
 
Toisaalta me poliitikot elämme tietyllä tavalla äänistä. Ne ovat merkki siitä, ovatko ihmiset tyytyväisiä siihen duuniin, jota olemme tehneet. Vaikka kaikki valtuutetut ovat tasa-arvoisia vaalien jälkeen, toki iso äänimäärä antaa myös enemmän painoarvoa valtuustotyössä.
 
*
 
Viime keväänä vaalirahoitus puhutti kovasti, kun keskustan (ja vähän kokoomuksenkin) salaiset rahoituslähteet paljastuivat. Kunnallisvaalien alla keskustelu on kuitenkin ollut vähäistä. Jokainen Helsingin katukuvaa tai lehtiä seuraava voi kuitenkin huomata, että porvarit jyräävät jälleen rahalla.
 
Kokoomuksen ehdokkaat näyttävät käyttävän kymmeniä tuhansia euroja vaalikampanjoihin. Ne ovat käsittämättömiä summia kunnallisvaaleissa, mutta tuottavat varmasti myös tulosta. Vaikka ketään ei valita valtuustoon pelkillä mainoksilla, kyllä maksetut palstamillimetritkin ohjaavat äänestämistä.
 
Vasemmistoliiton varavaltuutettu Reko Ravela on tehnyt mielenkiintoisen yhteenvedon viime kunnallisvaalien kampanjabudjeteista. Se varmasti antaa osviittaa, miksi kokoomuksella on niin suuri valtuustoryhmä Helsingissä. Kokoomus käytti enemmän rahaa kuin kaikki muut puolueet yhteensä! Valitettavasti Ravelan erinomainen yhteenveto ei ole herättänyt julkista keskustelua.
 
Rekon selvitys löytyy täältä: http://www.rekoravela.fi/vaalirahoitus.html
 
*
 
Avoimuuden ja demokratian vuoksi minusta jokaisen ehdokkaan pitäisi tehdä yksinkertainen kirjanpito, josta selviää selvästi vaalien jälkeen, kuinka paljon kampanja on maksanut, mistä rahat on kerätty ja mihin ne on käytetty. Näin halutessaan voisi kansalaiset verrata myös ostettuja palstamillimetrejä ja ilmoitettua rahankäyttöä.
 
Minusta olisi myös tärkeää, että ehdokkaat jo etukäteen ennen vaaleja ilmoittaisivat tärkeimmät rahoittajansa ja budjettinsa. Näin äänestäjät voisivat arvioida ehdokkaan vaalirahoitusta jo ennen äänestämistä.
 
Tässä vaiheessa näyttää siltä, että kampanjani tulee maksamaan noin 5100 euroa. Kulut muodostuvat seuraavasti:
 
Esitteen paino 1232 euroa
Esitteen suorajakelu 1423 euroa
Nettisivujen päivitykset 836 euroa
Yhteismainos metrossa ja spårassa 270 euroa
Lehti-ilmoitukset (Voima, 3xVartti, 3xMetro) 1200 euroa.
 
Olen saanut kampanjaani ammattijärjestöiltä tukea 800 euroa ja loput 4300 euroa maksan omasta pussistani. Aika kallista lystiä.
Kommentteja (14)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *