Lisää uusia spårakiskoja!

Kirjoitettu Paavon blogi
Kesällä en ole juurikaan käyttänyt metroa. Kun ei tarvitse mennä puku päällä töihin, mielellään polkee fillarilla joka paikkaan. Sen verran sokerista olen kuitenkin, etten tieten tahtoen viitsi lähteä sateella polkemaan.
 
Sateisena päivänä yllätyin metrossa positiivisesti. Sörnäisistä hyppäsi kyytiin kaksi romanimuusikkoa, jotka soittivat Kulosaareen asti ja laittoivat hatun kiertämään. Ei kai se ihan sallittua ole, mutta tuskin ketään häiritseekään.
 
Metrossa viihdyttävät taitavat muusikot ovat taas yksi askel kohti kansainvälisempää katukulttuuria Helsingissä. Muusikoista tuli heti mieleen vuosi 1998.
 
Olin Pariisissa katsomassa jalkapallon MM-kisoja ja asuin kesätöissä siellä olleen Samin luona. Metrossa katusoittaja veti Pink Floydin Wish You Were Here -biisin. Pienestä koti-ikävästä kärsinyt Sami liikuttui kappaleesta kovasti.
 
*
 
Eilinen oli suuri päivä meille helsinkiläisen joukkoliikenteen, ja erityisesti spåraliikenteen, ystäville. Spåralinja ysi aloitti liikennöinnin. Se on ensimmäinen kokonaan uusi linja Helsingissä yli 20 vuoteen. Edellinen kokonaan uusi linja saatiin, kun seiska alkoi kulkea Pasilaan.
 
Mielestäni virheellisesti ysiä on lehdissä sanottu ensimmäiseksi uudeksi linjaksi 17 vuoteen. Tällä viitataan ilmeisesti kymppiin ja Pikku-Huopalahteen. Kysymys ei ollut kuitenkaan silloin uudesta linjasta vaan kymppiä jatkettiin Ruskeasuon kääntöpaikalta pidemmälle uuteen kaupunginosaan.
 
Tällä vuosikymmenellä on tullut uusia kiskoja myös Arabiaan, kun kutonen jatkettiin Arabianrantaan. Kummassakaan tapauksessa ei ole kuitenkaan kysymys kokonaan uudesta linjasta.
 
Uusia kiskoja on rakennettu viime viikkoina myös Kampin ympärille. Valitettavasti sinne ei tule kuitenkaan uutta spåralinjaa. Kolmoset laitetaan koukkaamaan sitä kautta. Me Vasemmistoliitossa olisimme halunneet uusille kiskoille uuden linjan, vitosen, joka olisi kulkenut Töölöntorilta Kampin kautta Toiselle Linjalle.
 
Vaikka ysin alkaminen on iloinen asia, ei linjaan voi olla kuitenkaan täysin tyytyväinen. Ysi jää tyngäksi Etelä-Helsingin osalta. Spåralinjan olisi pitänyt jatkua aina Merisatamaan asti. Tämä kuitenkin kaatui paikallisten asukkaiden vastustukseen, olisi tullut kolinaa ja parkkipaikkoja olisi menetetty.
 
Päätettäessä ysin perustamisesta valtuustossa, jäi ponteni linjan jatkamisesta muutaman äänen päähän läpimenosta. Ysin pitäisi tulevaisuudessa mennä Korkeavuorenkatua alas rantaan ja tulla esimerkiksi Neitsytpolkua takaisin ylös. Tämän puolesta teen jatkossakin duunia.
 
Yksi muutos ysin reitille pitäisi tehdä pikimmiten. Kokoomuksen ja joukkoliikennelautakunnan vihreän puheenjohtajan äänillä päätettiin, että ysin päättäri on Dianapuistossa eikä nykyisellä kympin päättärillä Tarkk´ampujankadulla. Näin Etelä-Helsingin joukkoliikenneyhteyksiä heikennettiin merkittävästi, koska linja ei korvaa enää millään tavalla bussia numero 17.
Emme muutenkaan saa tyytyä siihen, että nyt investoinnit spåraliikenteeseen on tehty vuosiksi. Päinvastoin ysin pitää olla lähtölaukaus raitivaunuverkon laajentamiselle.
 
*
 
Huomenna lähdemme Tukholmaan pyöräilemään muutamaksi päiväksi. Pitää antaa suuri kiitos Tukholman kaupungin esimerkilliselle toiminnalle. Myöhässä aloin netistä selvittelemään Tukholman fillarikarttoja. Selvisi, että Tukholman kaupunki on painanut juuri uuden erinomaisen kartan.
 
Lähetin perjantaina sähköpostia ja kysyin, onko mitenkään mahdollista lähettää karttaa minulle Suomeen vielä samana päivänä. Tänään postiluukku kolahti ja Tukholman kaupungin pyöräilyosastolta tuli kartta kotiin pikakirjeenä.
 
Ruotsi on kansankoti myös suomalaisille!
Kommentteja (5)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *