Suvi-Anne Kuronen

19.02.2007 klo 09:20

Viime viikon lopulla en voinut sitä tunnetta mitenkään välttää. Vaikka toinen on tehnyt mittavan poliittisen uran ja toinen vain jättänyt treffi-ilmoituksen nettiin, en silti voinut olla ajattelematta yhtäläisyyttä. Suvi-Anne Siimeksen avautumisista nousi väkisin mieleen Susan Kuronen.
 
Perjantaista lähtien ovat ihmiset kysyneet mielipidettäni Siimeksen kirjasta. En ole kirjaa vielä lukenut, joten en voi suoraan sitä kommentoida. Suvi-Anne lupasi lähettää kirjansa minulle perjantai-iltana, joten saan sen luettavaksi tänään tai huomenna. Sitten voisin paremmin kommentoida itse kirjaa.
 
Lehtijuttujen perusteella olen kuitenkin saanut uskoakseni varsin kattavan kuvan siitä, mitä kirjassa on odotettavissa. Selasin Politiikan julkisivu -kirjaa Akateemisessa kirjakaupassa poliittisten kirjojen illassa, jossa sekä minä että Suvi-Anne olimme puhumassa omista kirjoistamme. Lyhyt selaus vahvisti lehdistä saamaani kuvaa.
 
Vaikuttaa siltä, että Suvi-Anne on rakentanut puoluejohtajan paikalta erottuaan aivan uuden tarinan koko viime vuosien Vasemmistoliitosta. Ihmiset rakentavat jälkikäteen tapahtumista loogista kertomusta, se on aivan luonnollista. Silloin asiat alkavat näyttää aivan toiselta kuin mitä ne ovat olleet. Mutta miten parissa vuodessa kaikki voi muuttua täysin toiseksi?
 
Se millä tavalla Siimes käsittelee vanhoja tovereitaan, on kovin vastenmielistä. Hän nostaa vielä kerran itsensä kaikkien muiden yläpuolelle. Siimes kirjoittaa demokratiasta ja kritisoi poliittista peliä. Hän ei ilmeisesti itse huomaa, että itse asiassa hänen oma toimintansa on ollut kaikkea muuta kuin demokraattista. Viimeistään nyt Siimeksen lausunnot osoittavat, hän pelasi todella kovaa poliittista peliä, josta Suvi-Anne niin kovasti syyttää muita.
 
Itsekin olen saanut oman osani. Seuran haastattelussa Siimes niputtaa minut Jaakko Laason kanssa yhteen. Minä kuulemma kuulun siihen porukkaan, joka näkee Suomen vain idän etuvartiona. Olin todella hämmästynyt väitteestä. Putinia ja Venäjän ihmisoikeustilannetta kritisoinut ihminen onkin yhtäkkiä idän kätyri.
 
Kysyin eduskuntatalon hississä Suvi-Annelta, mitä ihmettä hän tarkoittaa. Vastaus oli vain: "No, minä näen niin." Onpa vahva argumentti. Ilmeisesti Siimeksen mielestä jokainen Suomen Nato-jäsenyyttä vastustava on jonkinlainen Venäjän salainen agentti.
 
Yhdeltä osin kuitenkin myönnän avoimesti olevani Idän etuvartio, nimittäin Itä-Helsingin etuvartio.
 

Kommentit

 
  1. Jätetään Suvi-Annen kirjoitukset omaan arvoonsa. Siimes petti puoluetoverinsa ja Vasemmistoliiton äänestäjät katkeralla tilityksellään. Oikeistolainen media sai hetkeksi aseita Vasemmistoliiton mollaamiseen, mutta nousussa ollaan taas. "Kriisi" taisi lopulta kääntyä voitoksi. Nyt vaan on muodikasta purkaa omia ongelmiaan median kautta…

     
  2. Kylmän sodan aikana sosialistit sanoivat ei Washington, eikä Moskova, vaan kansainvälinen sosialismi. Tuntuu, että osalle porukasta (Suvi-Anne mukaaan lukien) on vaikea ymmärtää, että voi olla läntistä kapitalismia vastaan kannattamatta kuitenkaan Venäjän mallia. Se, että vastustaa Suomen osallistumista kaikenmaailman hyökkäyssotiin tuskin on mitään Putinin kumartelua, vaan tervettä järkeä.

     
  3. Se miten asioista keskustellaan on usein ihan yhtä merkittävää kuin itse asia. Kirjassa on erittäin mielenkiintoisia, ettenkö sanoisi huolestuttavia, huomioita puolueen kokouskulttuurista.

     
  4. Mieleni pohjilta nousi aamuyöstä ajatus: Aika kultaa muistot. Näin myös SAS kultaa itseään.

     
  5. Tuskin te niitä Siimeksen kirjoituksia voitte vain ignoroida. Vasemmistoliitto ei varmasti kampanjoi ensisijaisesti entisten kannattajiensa suhteen, vaan yrittää voittaa promilleja muilta. Paavon oman kirjan mukaan vihreiltä, ja varmaan myös SDP:ltä. Näihin ihmisiin iltapäivälehtien julkisuudella saattaa olla isokin merkitys. He eivät ole insidereita, vaan etsivät uusia houkuttelevampia viestejä. Siksi Siimeksen julkisuutta vastaan olisi ehkä parempi hyökätä jotenkin muuten kuin pelkän kieltämisen kautta.

     
  6. kirjoituksesta puuttuu syy, miksi Siimes on eniten kiroamani poliitikko: Ns. roskalainojen myyntisopimuksen allekirjoittaja!

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>