Smash Asem

24.05.2007 klo 13:20

Eilen tuli kuluneeksi tasan sata vuotta eduskunnan ensimmäisestä istunnosta. Sen kunniaksi vedin päälleni tumman puvun ja kaulaan punaisen kravatin. Hienoon juhlaan keskittymistä häiritsi tosin se, että puhelimeni välkkyi taukoamatta taskussani.
 
Toimittajat alkoivat pommittaa puheluilla ja tekstiviesteillä, kun kävi ilmi, että syyttäjä on päättänyt nostaa syytteen KAIKKIA niitä 86:ta vastaan, joiden tapaus meni poliisilta syyteharkintaan Smash Asemin osalta. Olen edelleen lähinnä toimittajilta saamieni tietojen varassa, mutta ilmeisesti jossain vaiheessa haastemies tuo minulle kutsun käräjille syytettynä niskoittelusta.
 
Olen edelleen täysin vakuuttunut siitä, että olen syytön. Jokainen voi punnita itse asiaa katsomalla linkkilistan kärjessä olevan Smash Asem -videon viimeisen minuutin, jossa näkyy kiinniottoni. Pidän uskomattomana, että olen saamassa tästä tapahtumasta haasteen käräjille syytettynä niskoittelusta.
 
Se, että jokainen syyttäjälle syyteharkintaan mennyt tapaus poiki myös syytteen, kertonee siitä, ettei mitään todellista syyteharkintaa ole edes suoritettu. Kysymys lienee enemmänkin poliittisesta näytöksestä, joka halutaan järjestää.
 
Olen eduskunnan lakivaliokunnan jäsenenä ymmärtänyt, että syyttäjälaitos ja käräjäoikeudet kärsivät resurssipulasta. Nyt kuitenkin halutaan järjestää näytösoikeudenkäynti, jossa on 86 syytettyä, kymmeniä syyttäjän todistajia sekä mahdollisesti vielä enemmän syytettyjen todistajia ja asianajajia.
 
Onkohan jäähalli jo varattu syksyksi käsittelyä varten?
 

Kommentit

 
  1. Hyvä kirjoitus, Paavo! Koko asia meni täysin farssiksi. Mutta sanopa, että mitä mieltä olet tuosta Turun Kaupungin pirusta, Olavi Mäenpäästä?

     
  2. Koko juttuhan on täydellinen farssi! Toivottavasti ottavat nyt maalaisjärjen käyttöön viimeistään siellä käsittelyssä, tosin sitä olisi jo pitänyt käyttää jo siellä miekkarissa! Uskomatonta kertakaikkiaan!

     
  3. Eipä ole sitten Tony Halmeen aikojen haasteita taidettu kansanedustajalle kiikuttaakaan…
    Yliregointia taantumuksellisilta mustasotnialaisilta väkivaltakoneiston edustajilta koko mielenosoituksen murskaaminen!

     
  4. Katsoin itsekin Smash Asem-videon, jonka jälkeen syyte tuntuu uskomattomalta, lähinnä naurettavalta ja mielivaltaisesti tekaistulta.

     
  5. hyvin toimittu omat perskärpäset kirjoittelee positiivisia juttuja muut ei tuu läpi

    ettei vaan paska haisisi nenässä kun ootte porukassa???

     
  6. Juu, videolta näkyy kun yrität provosoida poliisia kuvaamalla järjestelmällisesti heidän kasvojaan ja et siirry etenevän poliisiketjun tieltä. Kiva mediatemppu, ilmeisesti onnistui koska sait poliisit ottamaan itsesi kiinni ja paljon kivaa julkisuutta ja mahdollisuuden esittää sankaria. Näin laskelmoitua populismipolitiikkaa näkee tosiaan harvoin Suomessa, menee samaan lokeroon Tony Halmeen kansansankaruuden kanssa. Mukavasti tältä videolta on leikattu pois useimpien muidenkin kiinniottojen edeltävät tapahtumat, että poliisi näyttäisi mahdollisimman pahalta ja perusteettomasti toimivalta.

     
  7. Todellista demokratiaa jos journalistitkin joutuvat syytetyiksi.
    “Suomen Kuvalehden valokuvaaja, joka oli mielenosoituksessa tekemässä työtään.
    lähde: helsingin sanomat”http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Smash+Asem+-kahinoista+joutuu+oikeuteen+86+ihmistä/1135227451800?ref=rss

     
  8. Poliisin toiminta erityisesti tässä tapauksessa kertoo jotain olennaista Suomen kansalaisyhteiskunnan tilasta.

     
  9. miksi et laittanut linkkiä youtubeen, jossa poliisi sinuakin kehottaa poistumaan alueelta.
    vai onko se niin että on kiva kerätä huomiota niiden ihmisten kustannuksella jotka sinne oli ammattinsa takia määrätty.
    vai onko se niin että kun ei tiedä oikein itsekkään omaa suuntaa niin lööpit kantaa kuten tyhjäpää karpelaa sori nyk.saarela??

     
  10. Poliisien kuvaaminen on taysin laillista. On demokratian kannalta tarkeaa, etta myos poliisin toimintaa dokumentoidaan. Vika ei varmaan ole kuvaajassa, jos poliisi provosoituu laillisesta kuvaamisesta.

    Miellani nakisin myos sen YouTube-videon, jossa minua kehotetaan poistumaan Vanhan edesta. Voisitko linkittaa?

     
  11. yrittävät savustaa pois. tarkkana vaan

     
  12. Kuten Marx aikoinaan kirjoitti valtio puolustaa vain kapitalistiluokan etuja.Näin toimi myös Suomen valtio Smash Asem tilaisuudessa viime syksynä. Kansalaisoikeuksien yli käveltiin kun kapitalistiluokan etu sitä vaati. Hyvä Paavo taistele !

     
  13. Sen videon perusteella ei paavo tehnyt mitään väärää. kai poliisien riviä nyt kuvata saa. On tämä ihmeellinen poliisivaltio.

     
  14. Iso mies, aikuinen äijä. Viitsitkin hengailla siellä sottapäitten joukossa. Olet kyllä täysi populisti.

     
  15. Paavo,

    Itsekin tässä odottelen, jokohan postiluukusta jotain kolahtaisi. Melkolailla ihmeelliseltä tuntuu, että jo viikko sitten uutisoitiin syytteiden nostosta, mutta asianomaisille ei vieläkään ole kerrottu mitään.

    Nätisti kyllä hs.fi etusivulle olen päässyt jo puolen tusinaa kertaa..

    TAIDAN OLLA POPULISTI!!1

     
  16. Joku voisi luulla, että syyttäjä on sun kaverisi. Saat taas pirusti julkisuutta, ja myöhemmin todetaan, että syytökset olivat ihan puuta heinää.

    Mitäs niille syytteille poliiseja vastaan kuuluu?

     
  17. Asiasta toiseen. Hyvä juttu Paavo, että ilmoitit vaalikassasi “salaisuudet”. Rahoituksen salailu, korruption tunkeminen suomalaiseen politiikkaan ja hallitukseen hinnalla millä hyvänsä- meininki vaan vieraannuttaa kansalaisia politiikasta. Näin kansalaisena tulee sellainen fiilis, että monille valta on se ykkösjuttu, ja kansalaisten luottamus sivuseikka. Hyvää kesää sulle!

     
  18. Toimittajana minun pitää osoittaa tukeni Suomen kuvalehden kuvaajalle, Markus Pentikäiselle. Poliisi on toiminut lain vastaisesti ja rikkonut ihmisoikeussopimusta ottamalla kiinni toimittajan työnsä äärestä. Vastakkain joutuivat kansainvälinen ihmisoikeussopimus ja poliisilaki. Ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan perusteella toimittajalla on oikeus raportoida poliisin estämättä. Tämä on myöd demokratian kannalta ehdoton perusvaatimus.

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>