Serbie är homosexuell

20.09.2007 klo 22:46

Putosin täysin, kun luin uusimman Seiskan. Psykedeelisen juorun mukaan olisin homotellut serbejä Belgradissa. Väite on huvittava kahdestakin syystä.
 
Ensinnäkin serbit homottelivat suomalaisia eikä päinvastoin. Serbi-kannattajien ”you are homosexuals!” laulu sai aikaan yleistä hilpeyttä katsomossa. Balkanilla kysymys saattaa olla julmastakin herjasta, mutta Suomessa homoksi haukkuminen menee pikemminkin läppätasolle.
 
Läppätasolla myös vastasimme serbeille. ”YMCA” ja ”we are homosexuals” laulujen ironia meni ohi serbeiltä, mutta ilmeisesti myös juorun lähettäneeltä rauhanturvaajalta.
 
Toisaalta juoru on huvittava myös siinä mielessä, että Seiskan mukaan katsomosta on huudettu ”Serbie är homosexuell”. Täysin loogistahan on pilkata serbejä huutamalla ruotsiksi: Serbia on homoseksuaali.
 
Ajatus Suomen kannattajista huutamassa ruotsiksi herjoja serbeille kuulostaa jo niin psykedeeliseltä, että ”juoru” saattaa olla FF-henkinen käytännönpila. Seiska on laatulehti!
 

Kommentit

 
  1. Serbia på svenska on tietenkin Serbien, kun taas esim. ranskaksi Serbia on Serbie.

     
  2. Nyt kyllä juorut menevät yli hilseen.

     
  3. Luetko Seiskaa useinkin? Mulle riitti aikoinaan neljä ilmaisnumeroa, jotka joku oli käytännönpilana keksinyt tilata osoitteeseeni. Pari numeroa jaksoi naurattaa, mutta sitten kävi jo turhan tuskaiseksi…

    VASTAUS: Silloin selaan lehden läpi, jos se on postieni joukossa. Tällä kertaa hankin kyllä käsiini, kun kuulin "juorusta".

     
  4. Nick esiin!

     
  5. Kannatatko Arhinmäki kaksi- puolue järjestelmää?
    Mitä se käytännössä tarkoittaisi sinun näkökulmastasi?

     
  6. Paavo Arhonmäki, onko sinusta miestä kertomaan missä kokoomus on luvannut hoitajille 500€ palkankorotuksen?
    Mielestäni tässä on nyt koko vasemmiston uskottavuus kyseessä, vaikka aate on jalo ei se oikeuta silti valehtelua, ja sellainenhan sinun väitteesi kokoomuksen lupauksesta on.
    Minä alan pikkuhiljaa harkita uudelleen kenen joukoissa seison, nimittäin minä en ole valehtelija, ja näin ollen en halua seistä valehtelijoiden joukossa.

     
  7. Kyllä se Jyrki Katainen vain lupasi hoitajille 500€ vaalitentissä ennen kevään eduskuntavaaleja. Pitäsi näyttää ne uudelleen, niin epäilevät tuomaatkin näkisivät ja kuulisivat..Mutta kokoomuksen lupaukset nyt tiedetään!

     
  8. tällä hetkellä huumekauppiaat vievät rahat ongelmien hoito jää yhteiskunnalle ja veronmaksajille.varkaudet vähenisi huumekuolemat vähenisi koska aineet olis tasalaatuisia.nykyinen järjestelmä maksaa aivan perkeleesti ja aiheuttaa vain pahaa mieltä mutta ei poista ongelmaa joka on kaupallinen eli nujerrettavissa vai kauppatieteen keinoin ;narkoteekkit tekisi huumekaupasta rikollisille kannattamattoman busineksen ja valtio jopa tienaisi ,vankila kapasiteetiä vapautuisi varmaan 30% vakutusmaksut putoisivat,poliseja vapautuisi liikenne ja talousrikos puolelle.mieti asiaa niin ,että insuliini tehtäisiin laittomaksi, puoskari alkaisivat kaupata sitä moni sata kertaisella hinnalla ja sen laatu olisi vaihtelevaa?????????????????????????????
    näitä asioita on kokeiltu esim Sveitsissä sieltä saa varmasti
    viranomaisilta tietoa kokemuksista.kohti inhimillisempää suomea vai mitä

     
  9. asiasta toiseen: "Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia". Miksi? Edellisiäkään ei ole saatu työllistettyä tai integroiduttua tähän yhteiskuntaan kuin korkeintaan välttävästi. Samanaikaisesti lehdet uutisoivat, kuinka 100 000 suomalaisnuorta on toimettomana!

     
  10. K. Kriittinen: Lähinnä siksi, että uhkaa valtava työvoimapula pääasiassa hoitoalalla. Kun sanotaan että "tarvitaan lisää maahanmuuttajia", kukaan Suomessa ei oikeastaan tarkoita että tarvitaan minkälaisia maahanmuuttajia vain. Kyse on vain tietynlaisista, koulutetuista maahanmuuttajista, joita valtio suunnittelee tuottavansa Suomeen oikein täsmäpanostuksella Ukrainan tapaisiin maihin. Suomen mainostamisessa on tietty joitain ongelmia, ei tämä itä-eurooppalaisille ole mikään ykkösmaa tulla. Nyt en tiedä keitä kaikkia tarkoitat niillä edellisillä, joita ei ole saatu työllistettyä. Ilmeisesti lasket esim. pakolaiset mukaan? Pakolaiset eivät määritelmällisesti ole valmista työvoimaa tai työperäisiä maahanmuuttajia, monet heistä ovat traumatisoituneet työkyvyttömiksikin. Integrointiasiassa taasen olet ihan oikeassa. Maahanmuuttajia on vaikea integroida suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahanmuuttajia on vaikea integroida yhtään mihinkään yhteiskuntaan. Tässä asiassa pitää toki katsoa peiliinkin. Oletko sinä tekemisissä normaalissa elämässäsi maahanmuuttajien kanssa, ja autat heitä sitä kautta integroitumaan? Itse olen ollut maahanmuuttaja jo kahdessa eri maassa. Kummassakaan en ole integroitunut. On vaikea saada paikallisia ystäviä, päästä mukaan paikalliseen elämänmenoon. Monille se on täysin mahdotonta. Lomaosakkeen Espanjasta ostaneet suomalaisetkaan tuskin ovat integroituneet espanjalaiseen yhteiskuntaan kovinkaan syvällisesti. Monikohan heistä puhuu sujuvasti kieltä tai osaisi tarvittaessa vastata kansalaisuuskokeessa esitettyihin kysymyksiin maan poliittisesta järjestelmästä. Liian monet huutelevat väliin, että integrointi ei onnistu, ja että se on poliitikkojen vika, ja samaan aikaan eivät edes moikkaa samassa talossa asuvaa maahanmuuttajaa. Suomessa on epäilemättä paljon toimettomia. Ongelma on siinä, että niitä 100 000 toimetonta suomalaisnuorta ei voi pakottaa sairaanhoitajiksi. Ensinnäkään se ei olisi kovin laillista, ja toisekseen heistä monesta ei tulisi ollenkaan hyvää sairaanhoitajaa. On naiivia lähteä siitä, että jos meillä on sanotaan 100 000 työntekijän vaje alalla x, ja 100 000 työntöntä kortistossa, ongelma ratkeaisi vain yksinkertaisesti siirtämällä ne työttömät sille alalle. Todellisuudessa vain murto-osa työttömistä on koulutettavissa (ja sittenkin se siis edellyttää aikaa ja rahaa koulutukseen) juuri sille tietylle alalle, jossa työvoimaa tarvitaan. Tähän taas vaikuttavat monet tekijät, kuten motivaatio, taidot, pohjakoulutus, ikä ja niin edelleen.

     
  11. K Kriittinen, Suomi tarvitsee maahanmuuttajia myös siksi, että voidaan päästä futiksen arvokisoihin vihdosta viimein.

     
  12. H Privana.

     
  13. Paavo hyvä, ei kannatta lukea suomalaisia lehtiä. Ne ovat huonoja, koska suomalaiset toimittajat ovat lähdekritiikittömiä hölmöjä. He kirjoittavat totuutena sen, minkä etujärjestön asiantuntijana esittäytyvät lobbari sanoo. Helsingin Sanomat on vain yksi esimerkki. Olethan pannut merkille, kuinka siellä pääkirjoitussivuilla kirjoitetaan jokaisesta EVA:n tutkimuksen nimellä esitetystä poliittisesta pamfletista tilaa säästämättä.

     
  14. Nicki esiin Paavo! :D Maistuuko Paavo brenkku, mjotaaa?!??!?!

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>