Suoraan eduskuntatalon edessä, musiikkitalon työmaalla, on törkeällä tavalla riistetty puolalaisia rakennustyömiehiä. Hommia on paiskittu ilmeisesti alle kahden euron tuntipalkalla. Tilaajavastuulain mukaan tilaaja ei voi luistella valvontavelvollisuudestaan, vaikka töitä ketjutettaisiin alihankkijoille.
Ulkomaalaisen työvoiman palkkariisto on aina tuomittavaa ja siihen pitää puuttua tiukasti. Jos ulkomaalaisten työntekijöiden palkkoja dumpataan, pahin kärsijä on tietenkin työntekijä itse. Mutta samalla se on pois suomalaisilta duunareilta ja rehellisiltä yrittäjiltä, jotka eivät pärjää kilpailussa harmaan puolella toimiville firmoille.
Mutta musiikkitalon tapauksessa kysymys oli jollain tavalla vielä räikeämmästä tapauksesta, sillä tilaajana toimi Senaatti-kiinteistöt, valtiovarainministeriön alaisuudessa toimiva, valtion sataprosenttisesti omistama yhtiö. Jos muilta vaaditaan tilaajavastuusta huolehtimista, pitäisi ensimmäisenä hoitaa oma pesä kuntoon.
Ja valitettavasti tämä ei ollut ensimmäinen kerta julkisella puolella. Paljon esillä olleet tapaukset ovat olleet mm. pääministerin virka-asunnon remontti ja pikkuparlamentin työmaan kiinalaiset kivimiehet. Samalla lailla myös Helsingin kaupungin työmailla on ollut paljon hämärää toimintaa, esimerkiksi Kallion pelastusaseman korjausurakassa.
Painoinkin hallituksen kyselytunnilla tänään lujaa ja kysyin hallituksen vastuun perään erityisesti työministeri Tarja Cronbergilta (vihr.) ja valtionvarainministeri Jyrki Kataiselta (kok.). Vastaukset olivat kovin saamattomia, kuten tapana on.
On hyvä, että ammattiliitot, Rakennusliitto etunenässä, pitävät huolta ulkomaalaisen työvoiman palkoista, mutta kyllä tehtävä pitäisi olla ensisijaisesti viranomaisilla.
*
Puolalaisista rakennustyömiehistä syntyneen debatin aikana nousi esiin myös mielenkiintoinen sivujuonne. Nimittäin kansanedustaja Ville Niinistö (vihr.) kysyi koska vuokratyövoimadirektiivi saadaan voimaan. Direktiiviesitys lähtee siitä, että viimeistään kuuden viikon päästä vuokratyösuhteen alettua pitää työntekijälle antaa sama palkka kuin muille työntekijöille.
Työministeri Cronberg sanoi Suomen kiirehtivän asiaa. Uskomaton näkemys! Suomen kanta on ollut tähän asti se, että vuokratyöntekijällä pitää olla sama palkka ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Tästä on jätetty kansallinen varaumakin.
Nyt kun vihreä työministeri käy neuvotteluja EU-kokouksissa, ollaan valmiita tulemaan kuusi viikkoa vastaan. Tätäkö on vihreä pätkätyöntekijäpolitiikka?
Kyselytunnin kuumotteluja:
20.12.2007 klo 21:37
Koskas saadaan kuulla keitä nämä peliin mukaan tulleet yksityiset sijoittajat ovat?
20.12.2007 klo 23:06
Riistopalkasta tuli mieleeni, että velvoittaako suomalainen lainsäädäntö lainkaan näitä yrityksiä korvaamaan työntekijälle tämän menetettämän palkanosan?
21.12.2007 klo 08:31
Veli hyvä! Eiköhän nyt taida olla niin, että näille vierastyöläisille maksetaan ihan kunnon palkkaa, mutta suurin osa siitä pimeänä. Näin voittavat sekä duunarit että kapitalistit. Häviäjänä on sinisilmäinen valtio.
VASTAUS: Valitettavasti kärsijänä on Suomen valtion lisäksi nimenomaan nämä duunarit. Kuten Markus Mustajärvi eilen keskustelussa totesi: "Ulkomaalaista työvoimaa on maassa kymmeniätuhansia, mutta verottajalle heistä on ilmoittautunut vain muutama sata, eli tämä työvoiman valvontakysymys on paljon laajempi ongelma kuin hallitus haluaa myöntääkään." Valtaosassa tapauksia päälle ei makseta pimeästi, sillä työntekijät eivät ole edes verottajan tiedossa, vaan he todella joutuvat tyytymään näihin surkeisiin palkkoihin.
21.12.2007 klo 08:53
Ihan “offtopic”, oletteko huomannut kuinka eräät tahot, kutsuttakoon heitä vaikkapa “suku R” nimellä, ovat siirtyneet operoimaan eurooppaan, pumpattuaan jenkit lamaan painattamalla dollarin arvottomaksi Federal Reserveä (johon heillä on monopoli omistus) hyväksi käyttämällä. Ilmeisesti on EU:n vuoro rahoittaa Iranin sota.
http://goldmoney.com/en/commentary.php
22.12.2007 klo 13:19
Onnistunutta ja tiukkaa oppositiopolitiikkaa olette Vasemmistoliitossa tehneet. Nyt Hesarikin näytti uutisoineen, että "Väestöstä kolmannes arvostaa vasemmistoliiton oppositiopolitiikkaa. Viime kesäkuussa tällä tavalla suhtautui vain neljännes kansasta." Hyvä Paavo, hyvä Mara, hyvä Annika ja hyvä Vasemmistoliitto. Punaista joulua ja työntäyteistä uutta vuotta 2008!
22.12.2007 klo 23:43
HS: Paavo Arhinmäki viettää julkitipattoman tammikuun
–
Et sitten ota brenkkua, mjtaaah?
31.12.2007 klo 01:21