Paljonko terveydenhoitoon panostetaan Suomessa?

15.10.2007 klo 17:19

Lauantai-illan 0-0 harmittaa edelleen niin paljon, että parempi on olla kommentoimatta ottelua kokonaan. Nyt on sitten tullut nähtyä paikanpäällä 300 minuuttia putkeen Suomen maajoukkueen pelejä ilman maalin maalia. Tai tulihan niitä Heyselillä kaksi, mutta kumpaakaan ei hyväksytty.
 
Toivottavasti kuukauden päästä Azerbaidzhania vastaan tämä pyöreä putki katkeaa heti alkuun. Olisi hienoa, jos Suomella olisi viimeisessä karsintaottelussa mahdollisuus arvoturnaukseen. Tilanne olisi historiallinen. Unkaria vastaan 1997 viimeisessä ottelussa oli mahdollisuus jatkokarsintoihin, mutta nyt olisi Portossa panoksena aidosti kisapaikka.
 
Mutta jos tilanne oli vielä ennen Belgia-ottelua myös siinä mielessä historiallinen, että kaikki oli omissa käsissä, nyt ei välttämättä edes kaksi voittoa riitä. Katkeralta se tuntuu muistellessa viimeisen kahden ottelun maalipaikkoja.
 
*
 
Tehy on tänään ilmoittanut, että lähes 13 000 sairaanhoitajaa on valmiita irtisanoutumaan, jos palkkaneuvotteluissa ei edetä. Se olisi karmea tilanne suomalaisen terveydenhoidon kannalta. Vaikka hallitus kuinka yrittää väittää, ettei se voi puuttua palkkaneuvotteluihin, tarvitaan siltä nyt toimia.
 
Kokoomus oli pääkokkina keittämässä tätä soppaa Jyrki Kataisen johdolla. Valtionvarainministerinä Kataisella olisi myös reseptit ongelman ratkaisemiseksi. Se vaatii poliittista tahtoa. Nyt hallituksen ja erityisesti kokoomuksen tahto mitataan.
 
Kaivoin mielenkiintoisen OECD:n tilaston terveydenhoidosta. Ohessa näkyy, kuinka suuren osan eri maat käyttävät vuonna 2005 bruttokansantuotteestaan terveydenhoidon menoihin. Tilastossa Suomi on varsin erikoisessa joukossa.
 
Kun tiedetään, että Suomessa julkinen terveydenhoito on edelleen hyvää ja tehokasta, yksi asia selittää merkittävän eron muihin rikkaisiin länsimaihin nähden. Täällä maksetaan hoitajille selvästi huonompaa palkkaa kuin muualla.
 
Terveydenhoidon kulujen suhde BKT:seen maittain vuonna 2005 pienimmästä suurimpaan:
 
Korea            6,0
Puola             6,2
Meksiko        6,4
Slovakia         7,1
Tshekki          7,2
Suomi       7,5
Irlanti             7,5
Turkki            7,6
Espanja          8,2
Iso-Britannia 8,3
Italia               8,9
Uusi-Seelanti 9,0
Tanska           9,1
Norja             9,1
Ruotsi            9,1
Islanti             9,5
Kanada          9,8
Kreikka         10,1
Itävalta           10,2
Portugal         10,2
Belgia             10,3
Saksa             10,7
Ranska           11,1
Sveitsi            11,6
Yhdysvallat    15,3
 

Kommentit

 
  1. Hoitsut ovat palkkansa ansainneet – vaikkapa barrikaadien kautta. Aika hupaisaa toisaalta, että räväkimmät vaatimusprossat tiskiin lyönyt ammattiliitto on kokoomusjohtoinen. Taitaa Kokomusta olla sittenkin mainostamansa työväenpuolue…

     
  2. Minkä takia Yhdysvallat on listan kärjessä? Ajattelin, että se olisi aivan hännillä…

    VASTAUS: Syy lienee se, että yksityinen terveydenhoito on niin järjettämän paljon kalliimpaa kuin julkinen. Jenkeissä saa varmasti aivan huippuhoitoa, jos on vain riittävästi rahaa. Sen sijaan köyhän ei kannata vaivautua.

     
  3. Ettei vaan johtuisi siitä, että USA:ssa ei osata tehdä hommaa ns. tehokkaasti.

     
  4. Miten sinä, Paavo, olet puuttunut sairaanhoitajien tilanteeseen? Miten vasemmistoliiton eduskuntaryhmä? Oman edustajan toimet tässä asiassa kiinnostavat, varsinkin kun eräs perheeni jäsen on sairaanhoitaja.

    VASTAUS: Vasemmistoliitto yhdessä muiden oppositiopuolueiden kanssa on esittänyt, että valtion ensivuoden talousarvioon lisätään 600 miljoonaa euroa kuntien valtionapuja. Näillä voitaisiin hoitaa tilanne kuntoon. Hallituksen esittelemässä ensi vuoden budjetti on laadittu 2 miljardia ylijäämäiseksi ja näillä on tarkoitus lyhentää velkoja. Jos talouden kehitys jatkuu nykyisen kaltaisena, kaikki viittaa siihen, ylijäämästä tulee vielä huomattavasti suurempi. Eli valtiolla on taloudelliset resurssit hoitaa asia kuntoon, jos vain hallitukselta löytyy tahtoa. Lisäksi olemme tietenkin luoneet painetta hallituksen suuntaan asian ratkaisemiseksi.

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>