Nettipokerin kieltäminen ei tehoaisi

27.02.2007 klo 09:48

Pokeri on kasvattanut huimasti suosiotaan viimeisen parin vuoden aikana. Nettipokeri on jo yleinen ajanviete ja kutsuja kaveriporukoiden yhteisiin pokeri-iltoihin tulee yhä useammin. Pokeri on erityisesti nuorten miesten suosiossa, mutta myös yhä useampi nainen pelaa pokeria. Pokeri-innostus on synnyttänyt lehtiä, nettisivuja ja uusia pokeriporukoita.
 
Itsekin pelaan pokeria jonkun verran netissä pienillä panoksilla. Pidän enemmän kuitenkin kaveriporukalla järjestetyistä turnauksista, sillä ne ovat yksi hauska sosiaalisen kohtaamisen muoto.
 
Suurimmalle osalle pokerin pelaaminen on mukavaa ajanvietettä, jolla saa myös vähän jännitystä elämään. Vaikka pokeriammattilaisista kirjoitetaan näyttävästi, normaalipeleissä panokset ovat pieniä. Yleensä kaveriporukkapokerissa turnauksien panos on 20 euroa ja nettipokerissa pelataan vielä pienemmissä pöydissä.
 
Rahapelifoorumin esitys nettipokerin kieltämisestä ei vaikuta loppuun asti harkitulta. Nettipokeriin, kuten kaikkiin rahapeleihin, sisältyy ongelmia. Jotkut peliaddiktit ottavat esimerkiksi vippilainoja pelatakseen lisää nettipokeria. Vippilainat ovat koko ajan kasvavan ongelma yhteiskunnassa ja ne pitäisi kieltää. Sen sijaan pokeri on vain hyvin pienelle joukolla iso ongelma. Tämän vuoksi ei tunnu järkevältä kieltää kaikilta suosittua ajanvietettä.
 
Nettiä on tunnetusti myös hankala rajoittaa. En usko, että nettipokerin kieltäminen lopettaisi ongelmapelaajien "harrastuksen". Rajoitus olisi helposti kierrettävissä. Sen sijaan isolta joukolta pienillä panoksilla nettipokeria pelaavilta menisi mahdollisuus harrastukseensa.
 
Tiukkojen rajoitusten tai kieltojen sijaan pitäisi panostaa siihen, että todelliset peliongelmaiset saisivat apua addiktioonsa. Kielto olisi vain käsienpesua todelliselta ongelmalta.
 

Kommentit

 
  1. Ääneni siirtyi juuri tulenpalavilta kommunisteilta Sinulle, Paavo, tulevaisuuden miehelle!

     
  2. Yllättävän asiallinen kirjoitus. Ääneni menee kyllä muualle, mutta luo kummasti uskoa tulevaisuuteen kun lukee harkittuja kommentteja jotka eivät edusta ‘kielletään kaikki linjaa’ vasemmiston ehdokkaalta.

     
  3. Lupaatko äänestää EI mikäli lakiehdotus päätyy eduskunnalle?

     
  4. Pidetään huolta siitä, että kyseinen esitys ei tule edes eduskuntaan asti lakiesityksenä. Huonoja lakien puolesta ei ole syytä äänestää, jos niitä on esillä eduskunnassa.

     
  5. Hyvä huomata, että tässäkin kysymyksessä kantasi on järkevä ja perusteltu. Saat ääneni, kuten aikaisemmissakin vaaleissa.

     
  6. Mitä mieltä olet siitä, että kulttuurin, urheilun ym “hyvien asioiden” rahoittamiseen on valjastettu nämä peliyhtiöt RAY ja Veikkaus Oy? Oman käsitykseni mukaan k.o. yhtiöiden pelejä pelaavista valtaosa on pienituloisia, kuten nuoret ja eläkeläiset, ja yhtiöiden hyvä tuotto perustuu pelien huonoon palautusprosenttiin pelaajille. Eikö näitä “hyviä asioita” voisi rahoittaa normaalin verotuksen kautta tämän tietyn kansalaisryhmän piiloverotuksen sijasta?

    Ongelmapelaajien määräkin voisi laskea, jos näillä yhtiöillä ei olisi velvoitetta tuottaa jotain budjetoi rahamäärää vuosittain. Nykyisinhän Veikkaus Oy käyttää huomattavia summia mainontaan ja RAY:n automaatit suunnitellaan äänien ja värivalojen avulla mahdollisimman houkutteleviksi.

     
  7. Entä lähiöliikunta? Mielestäni lähiöiden liikuntahalleja sekä niiden palveluita tulee rahoittaa ja kehittää enemmän kuin kannustaa ihmisiä pelaamaan RAY:n pussiin uhkapelejä. Pelit on suunniteltu niin, että käyttäjä häviää, usein niillä huijataan aika ovelasti. Esim. hedelmäpelissä on syklit, jotka estävät liian suuret voitot- siis jotenkin näin, en ole asiantuntija. Nuorille ja aikuisille tulee tarjota muita vapaa-ajanviettotapoja kuin uhkapelit marketeissa. Eri asia on, jos peli on sellainen, että siinä ei ole laittanut omaa rahaansa likoon (esim. tv:n visailut). Se "uhkapeli" on mielestäni ihan ok.

     
  8. Hyvä Paavo! Ääneni tulet saamaan, se on tämän kirjoituksen jälkeen varmaa.

     
  9. ..jee,jengi lopettaa dogaamisen kunhan saadaan tarrat pulloihin..

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>