Ensimmäinen reilu kuukausi kansanedustajana on ollut kiireistä aikaa, vaikka eduskunnassa ei ole varsinaisesti tapahtunut vielä mitään erityistä. Vaikka olen ollut jo aikaisemmin duunissa eduskunnassa ja talo on tuttu, on tuoreella kansanedustajalla ollut paljon opeteltavaa. Ja tietenkin opettelua riittää vielä pitkään.
Aika on kulunut kokousten lisäksi erilaisissa haastatteluissa juoksemiseen. Perjantain Vihreässä Langassa oli aukeaman haastattelu ja vapun jälkeen ilmestyvään Imageen tulee juttu eduskunnan kahdesta Paavosta, Arhinmäestä ja Väyrysestä.
Ensimmäisen puheenvuoroni olen jo ehtinyt pitää. Kokoomus lupasi ennen vaaleja tasa-arvotupon, mm. 500 euroa sairaanhoitajille lisää palkkaa. Heti kun vaalit ovat ohi ja hallitusvastuu on alkanut, on kokoomus jo syönyt ensimmäisen vaalilupauksensa. Palkankorotukseen ei kuulemma ole varaa ja itse asiassa kokoomus ei ole mitään luvannutkaan.
Kokoomus lupasi muutosta ja moni sitä myös äänesti. Taisi näillä äänestäjillä mennä aamukahvit väärään kurkkuun, kun tämä muutos olikin Ilkka Kanervan valitseminen ulkoministeriksi.
Paavo Väyrysen valinta ulkomaankauppaministeriksi on entisestään nostattanut kulmakarvoja. Keskusta ja kokoomus ovat osoittaneet olevansa todellisia kykypuolueita. Kumpikin kyseisistä herroista oli eduskunnassa jo ennen syntymääni, Väyrynen jopa ministerinä.
Huomenna eduskuntatyö pyörähtää todenteolla käyntiin. Suuressa salissa aletaan käsitellä hallitusohjelmaa. Puhetta riittää kolme päivää ja hallituksen luottamuksesta äänestetään perjantaina.
*
Kansanedustajaksi valintani kaksi huonointa puolta olivat, että jouduin luopumaan vanhasta yli 10 vuotta hyvin palvelleesta kännykkänumerostani ja että en voi enää jatkaa kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukset menevät nimittäin päällekkäin eduskunnan täysistunnon kanssa.
Viimeisiä asioita lautakunnassa oli keskustatunnelin kaava. Vasemmistoliitto on suhtautunut kaavaan kriittisesti. Kaavan myötä Helsinkiin ei ole tulossa vieläkään todellista autotonta keskustaa. Sen sijaan yksityisautoilu tulisi lisääntymään entisestään.
Olemme kritisoineet jo aikaisemmin keskustatunnelin tolkutonta hintaa. Edellisen kerran, kun asia oli lautakunnassa, arvioitiin yksityisautoilua edistävän hankkeen hinnaksi noin 350 miljoonaa euroa. Nyt puhutaan jo 500 miljoonan hankkeesta. Silti kokoomuksen ja demarien betoniakseli ajaa tiukasti hanketta eteenpäin. Samalla rahalla rakentaisi esimerkiksi metron Kampista Laajasaloon.
Kaava on uudestaan esillä torstaina kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Itse en ole enää käsittelemässä sitä lautakunnassa, sillä keskiviikon valtuustossa vaihdan opetuslautakuntaan.
*
Opetuslautakunnassa pääsen heti mukaan isoon poliittiseen vääntöön. Helsinki on sulkemassa kouluja ja kuntalaiset järjestävät protestikokouksia. Onneksi en tule tähän taisteluun tyhjästä, sillä olen ollut aikaisemmin opetuslautakunnassa kahdeksan vuotta.
On hienoa, että vanhemmat ovat lähteneet aktiivisesti puolustamaan alueidensa kouluja. Olen ollut jo useassa tilaisuudessa tukemassa tätä kamppailua. Monen koulun osalta esitys on järjetön.
Helsinki ei säästä kouluja sulkemalla todellista rahaa, opetusviraston säästyvät vuokrakulut ovat pois kiinteistöviraston vuokratuloista. Samaan aikaan kaupunginosat menettävät kuitenkin alueen tärkeän yhteisöllisen keskuksensa.
Ei kauheasti tarvitse ihmetellä, miksi lapsiperheet muuttavat pois Helsingistä, jos peruskoulun tapaiseen peruspalveluun suhtaudutaan niin yliolkaisesti.
Tähän asti on valitettu siitä, että koulut ovat liian ahtaita ja kouluilma on ollut huonoa. Nyt on mahtava tilaisuus korjata tämä tilanne. Eikö se kannattaisi käyttää hyväksi?
Hyvä Paavo! Tänään sitten puolustamaan Roihuvuoren ala-astetta Roihikaan. Toivottavasti näistä Aku Ankka -rahan säästöistä luovutaan.
24.04.2007 klo 13:04
Toivon että taiteilijoiden sos.turva saadaan kuntoon, sitä hän ei ole olemassakaan. Pyydäppä vieraaksi tutustumaan talon taide-teoksiin, sinne pääsee vain kutsuttuna.
t.nella
25.04.2007 klo 14:40
Kiitos uskoa valavasta ja rakentavasta puheetasi Käpylän Yhtenäiskoululla 23.4.2007
25.04.2007 klo 14:46
*Perjantain Vihreässä Langassa oli aukeaman haastattelu ja vapun jälkeen ilmestyvään Imageen tulee juttu*
Ja viime perjantaina ilmestyneessä Uusi vasemmisto- lehdessä oli takasivun juttu! :)
Esko on kova äijä.
26.04.2007 klo 11:44
Hienoa Paavo että olit paikalla eilisillan itä-helsinkiläisessä huumassa! Uskon itse että pitkässä juoksussa on mahdollista, että tulipunaisesta jalkapallosta tulisi se ensimmäinen itäisen kantakaupungin työväenluokkaa yhdistävä juttu. Lähiöräkälöiden ulkopuolelle keskittyvää yhteisöllisyyttä onkin tämä kaupunginosa kaivannut – samalla tavalla kuten helsinkiläinen jalkapallo kilpailevia arvoja Klubilaisuuden edustamalle elitismille, kermankuorinnalle ja "epäkelvon" juniorimassan heitteillejättämiselle. Tervetuloa lähiöseuran lauteille jatkossakin!
28.04.2007 klo 11:24
hyvä paavo että pidät pienten puolia! jatka samaan malliin.
01.05.2007 klo 02:01