Tiistaina minulle kävi huvittava juttu. Lueskelin Iltasanomien nettisivuja ja silmiini osui blogimerkintäni otsikko. Klikkasin tietenkin heti sen auki hyvin uteliaana. Ehdin mielessäni arvailla, että joku kollegani on todennäköisesti ottanut yhden liikaa ja joutunut hankaluuksiin.
Hämmästykseni oli suuri, kun ruudulle ilmestyikin omat kasvoni. Maanantaina alkoi Smash ASEM -oikeudenkäynti ja kuulustelupöytäkirjat olivat tulleet julkisiksi. Pidätysbussin penkkiin nippusiteillä kiinnittäminen nousi isoimmaksi uutiseksi ensimmäiseltä päivältä.
Uutisarvoa asialla oli, koska ”kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas.) kuuluu ani harvoihin kansanedustajiin, jotka ovat testanneet nippusiteitä käytännössä.”
Uskallan olla Iltasanomien toimittajan kanssa eri mieltä asiasta. Luulenpa, että varsin monet kansanedustajat eivät vain testaa vaan myös käyttävät nippusiteitä usein. Nippusiteet ovat nimittäin erittäin käteviä monissa hommissa, mutta poliisin ei niitä kyllä pitäisi käyttää.
Pidätysbussissa yksi nuori tyttö huusi tuskasta, kun hänen kätensä sidottiin nippusiteillä niin kireälle, ettei veri kunnolla kiertänyt. Sitä ei voi pitää kovin inhimillisenä.
Nippusiteitä paljon oleellisempaa olisi varmasti ollut kiinnittää huomiota siihen, ettei syyttäjän esitutkintamateriaalissa ole yhtään kohtaa, jossa edes väitettäisiin minun syyllistyneen rikokseen, josta minua syytetään.
Tai huomiota olisi voinut kiinnittää siihen, että syyttäjä ei ole nimennyt todisteeksi dvd-tallennetta, jossa näkyy kiinniottoni. Miksiköhän?
Mutta näihin asioihin palattaneen, kun omalta osaltani oikeudenkäynti alkaa lokakuun 20. päivänä. Silloin minua syytetään niskoittelusta (viimeksi ala-asteella joku on syyttänyt minua niskoittelusta).
*
Eduskunnan syysistuntokausi alkaa ensi tiistaina 11. syyskuuta. Sen vuoksi päivitin myös kalenteriani, johon en ole kesän aikana jaksanut laittaa merkintöjä, vaikka olen ollutkin liikkeellä. Siinä on nyt muutamia julkisia tilaisuuksia. Kalenteri alkaa täydentyä nopeasti alkusyksyn aikana.
Poliisit syytteeseen pahoinpitelystä! Täysin epäasiallista käytöstä..
06.09.2007 klo 07:13
Mitä mieltä olet stasi-listoista? Kannatatko selvittämistä?
06.09.2007 klo 12:52
Ehdotan Maria Guzeninaa koko vasemmiston seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi v. 2012
10.09.2007 klo 18:11
Eikö Suomen poliisilla ole enää varaa käsirautoihin?!?
Joutavaa amerikkalaista tuontitavaraa sähköasentajan aputarvikkeen alentaminen poliisin työkaluksi koko nippusiteiden käyttö.
Ja oliko se muuten vielä edes kansanedustajaehdokas, joka näin kahlehdittiin…
11.09.2007 klo 12:46
Niskoittelu, vastaansanominen…ei huhhu, kaikesta sitä syyttömiäkin syytetään. Poliisi on menettänyt arvonsa minun silmissäni.
14.09.2007 klo 15:53