Hyvää uutta vuotta!

31.12.2007 klo 10:56

 
Vaikka vappu on juhlista tärkein, pidän myös joulusta kovasti. Erityisesti sen vuoksi, että silloin meillä on perinteisesti koko suku koolla. On hauska nähdä yhdellä kertaa kaikki nuoremmat serkut ja vaihtaa kuulumisia.
 
Joulu on myös mahtavaa aikaa levätä sohvalla. Jalkapalloa tulee vähintäänkin riittävästi ja kerrankin on aikaa katsoa halutessaan vaikka kaikki ottelut. Aatonaattona viettämäni neljän ottelun putki television ääressä lähenteli kyllä jo äärirajoja, jopa minun kaltaisellani jalkapallohullulla.
 
*
 
Kuluneeseen vuoteen on mahtunut todella paljon. Tietenkin päällimmäisenä itselläni nousee käydyt vaalit ja kansanedustajaksi valitseminen. En kuitenkaan ala sen kummemmin käymään läpi ja analysoimaan vuoden tapahtumia ja uutisia.
 
Kiitos kuluneesta vuodesta ystäville ja kavereille, tovereille ja tukijoille, lukijoille ja kommentoijille.
 
*
 
Heti ensi vuoden alusta odottavat uudet kujeet. Olen lupautunut pitämään A-klinikkasäätiölle blogia tipattomasta tammikuusta. Olin alun perin kovin skeptinen blogin pitämisestä. Mitä kiinnostavaa on siinä, että kohtuukäyttäjä (ainakin omasta mielestään) kertoilee siitä, että on kuukauden nauttimatta alkoholia? Edelleen sitä pohdin.
 
A-klinikkasäätiö toivoi kuitenkin kovasti blogin ja tipattoman tammikuun pitämistä, joten lopulta lupauduin siihen. Jos joku tipatonta jaksoa harkinnut saa tipattomuudestani tarpeellista lisämotivaatiota, on varmaan julkitipattomuuteni täyttänyt sille asetetut tavoitteet.
 
Huvittava yhteensattuma oli se, että lopulta pitkän jahkailun jälkeen A-klinikkasäätiölle bloginpitäjäksi lupauduttuani Hesarista soiteltiin. Halusivat haastaa minut pitämään tipattoman tammikuun. Nyt sitten pidän kaksi tipatonta yhdellä kertaa :-)
 
Oheisesta linkistä löytyy blogi, jota alan pitää huomisesta lähtien kuukauden ajan:
 
 
 

Kommentit

 
  1. Terve PAavo! Äänestinkin teikäläistä eduskuntavaaleissa ja nyt ajattelin sitten pistää pientä palautetta. Voiskohan vasemmistoliitto ottaa kantaa ilotulitteiden kieltämiseen. Syitä on kyllä tarpeeksi jo kertynyt. Vaimon ja ystävien kanssa on tästä keskusteltu ja päätelmänä on ollutkin julkisesti myytävien ilotulitteiden myynnin lakkauttaminen. Niistä on ainoastaan haittaa. Ympäristö sotkeentuu, melu on kauhee varsinkin taajama-alueille ja 16v nuoret ei todellakaan osaa käyttää niitä. Vai mitä sanoisit esimerkiksi tästä tapauksesta http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poika+työnsi+raketin+kaverinsa+suuhun+Lohjalla/1135232997292 Julkiset ilotulitukset tietty on komeita ja niihin voiskin panostaa, mutta millä järjellä saa kerran vuodessa myydä räjähteitä lapsille joka siunatun videokioskilla ja ostoskeskuksessa??? Please, tee jotain. Ystävällisin terveisin, J S

     
  2. Miksi teillä kansanedustajilla on niin tolkuttoman pitkät kesä – ja joululomat?? Koska eduskuntatyö alkaa? Helmikuussa?

    VASTAUS: En tiedä, mistä pitkät istuntovapaat juontavat juurensa. Tosin harva kansanedustaja lomailee koko istuntovapaita. Esimerkiksi minulla on erilaisia töitä tammikuun puolivälistä eteenpäin joka päivä.

     
  3. Hei Paavo! Kirjoitit aiemmin blogikirjoituksen, jossa asetuit nettipokerin kieltämistä vastaan. Varmaan tulet vastustamaan tätä päätöntä lakiehdotusta: http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ministeri%C3%B6+nettipokerin+kimppuun+tappiot+nollaavalla+lailla/1135233310116

     
  4. Paavo sun takias vaihdoin puoluetta, mutta mua nyt vähän hämää kun sun spostiosotettas ei mistään löydy jos pitäis omalle kansanedustajalleen asiasta tai toisesta sanoa. Toivottavasti otat kantaa Määtän selvitykseen ja hs:n, nelosen ja mtv3:sen julkisen sanan väärinkäytöksiin. Tässä hieman selvitystä miksi näin on: http://www.pokeritieto.fi/Pokeritieto/Akin-showdown

    VASTAUS: Sähköpostiosoite löytyy Paavo-sivulta. Pidän tämän kuukauden blogia tipaton tammikuu sivustolla. Siellä pieni kommentti myös tähän Määtän esitykseen.

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>