Vasemmistoliiton ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valintani oli hienoa luottamuksen osoitus sille politiikalle, jota meidän punavihreä sukupolvemme on jo vuosien ajan pyrkinyt puolueessa nostamaan esiin. Haluan kiittää kaikkia, jotka olivat puoluekokouksessa äänestämässä ja tukemassa sekä kaikkia niitä, jotka lähettivät tsemppi- ja tukiviestejä!
Varapuheenjohtajaksi valintaani vielä täydensi se, että toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Aino-Kaisa Pekonen. Nuori vasemmisto nousi vasemmiston huipulle. Puoluejohto myös naisistui, kun Sirpa Puhakka valittiin puoluesihteeriksi. Puoluekokousväki näyttää reagoineen vaalitappioon ja naisten vähäiseen määrään eduskuntaryhmässämme. Hyvä niin!
Erityisen tyytyväinen olen myös uuteen poliittiseen tavoiteohjelmaan (ohjelma löytyy Vasemmistoliiton kotisivuilta). Myös ohjelmallisessa työssä nuori vasemmisto näytti voimansa. Kun vasemmiston 40-miinus jengi ei ollut tyytyväinen pohjaesitykseen tavoiteohjelmasta, päätimme tehdä oman vaihtoehtoisen ohjelmaluonnoksen.
40-miinus jengin ohjelmaluonnos ei ollut varsinaisesti vastaesitys vaan kehitetympi versio tavoiteohjelmasta. Halusimme suunnata Vasemmistoliiton vaatimukset ja tavoitteet tulevaisuuteen, emme halunneet vain porvarihallituksen ohjelmaan reagoivaa paperia.
Puoluekokousväki oli samaa mieltä ja Vasemmistoliiton tavoiteohjelma tuli todellinen uuden vasemmiston ohjelma. Erityisesti ympäristökysymyksissä Vasemmistoliitto kirkasti väriään. Ohjelmasta löytyvät muun muassa selvät kirjaukset kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamisesta 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä, ympäristölle haitallisista turva- ja vesivoimahankkeista pidättäytyminen ja ydinvoimasta luopuminen.
Uskon, että näillä ihmisillä, näillä papereilla ja tällä yhteishengellä meillä on suuri tulevaisuus. Nyt on väsynyt, mutta iloinen fiilis.
Onneksi olkoon, Paavo! Stadin kundi puoluejohdossa – ja Riksun friidukin.
Aikoinaan perustavan kokouksen punavihreät ohjelmat olivat varsin mielenkiintoisia. Tutkiskellaan nyt rauhassa näiden uusien paperien sanomaa.
Punavihreys on joka tapauksessa varsin kiinnostava keitos…
19.06.2007 klo 13:02
Onneksi olkoon Paavo. Olin itsekin puoluekokousedustajana ja henki oli todella hyvä, katse suunnattiín valoisinmielin eteen päin. Poliittisesta tavoiteohjelmasta tuli niin kuin kirjoitit todella hyvä. Hyvää vielä oli nuorten aktiivisuus kokouksessa. Itse 70-luvun nuorisoliittolaisena SKDL:n kokouksissa tälläinen ei tullut kuulonkaan. Hyvä ettei niin enää ole. Ollaan oltu syvällä pohjamudissa ennen kuin tämän ymmärsivät miltei kaikki että nuoria on saatava johtopaikoille. Tästä se lähtee muutos ja kannatuksen nousu.
20.06.2007 klo 15:33
Olet aika leuhka jätkä!
27.06.2007 klo 10:28