Fillari esiin

01.04.2007 klo 23:17

 
Huhtikuun ensimmäisen päivän ja upean aurinkoisen sään kunniaksi kaivoin tänään fillarin esiin. Tällä kertaa iloinen yllätys oli se, että ilma pysyi kumeissa. Yleensä jompikumpi kumeista on ollut puhki talven jäljiltä. Eli viilettämään kohti Brakua ja Ponnari-turnausta.
 
Vaikka muuten viime syksynä huollettu hybridi rullasi nopeasti ja tasaisesti, yksi paha ongelma ilmeni. Etuvaihtaja ei suostu nostamaan ketjuja isoimmalle rattaalle. Olen tottunut ajamaan isoilla vaihteilla ja nyt jouduin sotkemaan turhan paljon pienillä vaihteilla.
 
Luultavasti etuvaihtajan säätäminen on pikku juttu, mutta minun teknisillä taidoillani se ei onnistu. Pitää polkaista ensi viikolla pyöräkorjaamoon säätämään vaihteita.
 
Tapanani on ollut ajaa fillarilla myöhäiseen syksyyn asti, kun olen saanut sen keväällä kaivettua esiin. Polkupyörällä ovat taittuneet niin työmatkat kuin fudispeleihin ja -treeneihin menemiset. Nyt pitää kuitenkin pohtia, jatkanko työmatkapyöräilyä. Siinä tapauksessa sprigit pitäisi säilyttää eduskunnassa ja vaihtaa ne päälle vasta siellä.
 
Luulen että huomattavasti yksinkertaisempaa on kuitenkin jatkossa tehdä työmatkat metrolla myös kesäaikaan. Kunnioita suuresti niitä, jotka polkevat töihin kesät talvet. En taida viitsiä tehdä työmatkapyöräilyn vuoksi kuitenkaan ponnistuksia. Uuden duunin myötä minusta tulee siis pelkkä sunnuntaipyöräilijä.
 
*
 
Eduskunnassa ensimmäinen viikko on ollut lähinnä teknistä aloittelua. Varsinainen politiikan tekeminen alkaa ilmeisesti pääsiäisen jälkeen. Tosin vasta hallitusneuvottelujen ratkettua edustajan duuni alkaa todenteolla.
 
Valiokuntapaikat on kuitenkin jo ryhmässä päätetty. Minulle lankesi lakivaliokunnan jäsenyys. Lisäksi pääsin varajäseneksi suureen valiokuntaan ja sivistysvaliokuntaan.
 
Vaalitappion syitä on pohdittu nyt parin viikon ajan. Minusta vaalitappio ja sen syyt on haluttu ohittaa liian heppoisesti. Lauantaina puhuin Helsingin Vasemmistoliiton piirikokouksessa Malmilla. Ohessa referaatti puheestani:
 
"Lauantaina Vasemmistoliiton Helsingin piirikokouksessa puhunut kansanedustaja Paavo Arhinmäki totesi, ettei Vasemmistoliiton vaalitappiota pidä vähätellä eikä tyytyä puhumaan vain oikeistoaallosta. Vaalitappion syitä pitää analysoida huomattavasti tarkemmin.
– Vasemmisto ei ole pystynyt esiintymään julkisuudessa positiivisena ja uudistavana liikkeenä, joka antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Oikeiston eteneminen ei ole mikään yleiseurooppalainen ilmiö vaan vasemmisto on ottanut voittoja monissa maissa, Arhinmäki sanoi.
– Nyt pitäisi tarkkaan katsoa esimerkiksi Hollannin esimerkkiä, jossa paikallinen vasemmistopuolue on nostanut vaalikannatuksensa yli 16 prosenttiin toimimalla kaduilla, tekemällä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa ja saamalla kulttuuriväen mukaan vasemmistolaiseen liikkeeseen.
– Vasemmiston pitää vahvistaa jatkuvaa liikkumista lähiöissä ja ostoskeskuksissa myös vaalien välissä. Samalla pitää kiinnittää huomiota puolueen imagoon. Tässä suuri merkitys on sillä, miten puolueen johto onnistuu julkisuudessa, erityisesti televisiossa.
Paavo Arhinmäen mukaan kokoomus onnistui kampanjassaan, jossa puolue halusi antaa toivoa. Värikkäällä kampanjallaan kokoomus piilotti taitavasti todellisen kovan poliittisen linjansa.
– Tutkimuksen mukaan puolet kansasta kannattaa nyt porvarihallitusta. Se on ymmärrettävää, koska vaalituloksen halutaan näkyvän myös hallituksen kokoonpanossa. Sen sijaan kansan enemmistö tuskin kannattaa sitä politiikkaa, jota porvarihallitus tulee harjoittamaan. Porvarihallituksen agendalle on nousemassa muun muassa ydinvoiman lisärakentaminen, koulutuksen maksuttomuudesta tinkiminen, työelämän joustojen lisääminen työntekijöiden kustannuksella ja valtion omaisuuden myyminen.
– Vasemmiston pitää tarjota konkreettinen vaihtoehto-ohjelma porvarihallitukselle. Perusturvan selkeän parantamisen, perusteettomiin pätkätöihin ja vuokratöihin puuttumisen sekä kestävän ilmastopolitiikan edistämisen tulee olla seuraavien neljän vuoden politiikkamme kulmakivet.
– Seuraavien viikkojen aikana mitataan myös se, kenen joukoissa vihreät seisovat. Ovatko vihreät valmiit tukemaan oikeistolaista politiikkaa ja luopumaan monista keskeisistä periaatteistaan hallitukseen pääsyn vuoksi, Arhinmäki kysyi."
 

Kommentit

 
  1. Hyvä Paavo, hyvin puhuttu! Erityisesti kannatan vasemmiston jatkuvaa kampanjointia lähiöissä sekä tiivistä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa. Vaihtoehto-ohjelma porvarihallituksellehan voisi olla oma varjohallitusohjelma ja jopa varjoministereineen, kuten joissain maissa. Lisäisin pari ideaa politiikan vaatimuslistalle, nää olis tälläisiä uudenlaista aktiivista kansalaisuutta rakentavia aloitteita: 1. Vaalijärjestelmän kehittäminen siten, että tasapuolisesti yhtä paljon media-aikaa kaikille puolueille vaalien alla (loppu näille pääministeritenteille). 2. Peruskouluihin lakisääteisesti uusi lisäkurssi yhteiskuntaoppiin, jossa opetettaisiin mediakritiikkiä, kansalaisvaikuttamista sekä tasa-arvokasvatusta.

     
  2. Pia kohta 2 on hyvä idea mutta kriittisten kansalaisten kasvattaminen tulisi olla kasvatus/koulutusjärjestelmämme merkittävin tavoite. Yksi kurssi ei riitä vaan lapsia tulisi jo ajoissa opettaa etsimään tietoa itse hyvistä ja luotettavista lähteistä. Lapset tulisi asettaa ongelmien eteen, jossa he joutuvat pohtimaan onko tieto objektiivista vai ei. Varsinkin nykyaikana ihmisten tulisi ymmärtää, että informaatio on aina mielipiteiden ja lähtökohtien tahraamaa. Aitoa puhdasta tietoa ei ole. En jaksa sen syvemmin tätä analysoida täällä, mutta kirjassa Puolimatka T. : Kasvatus ja filosofia kirjassa on hyvä tiivis kappale tästä asiasta.

     
  3. Ruohonjuuritason kansalaisaktivisuudella vihreätkin ovat näkösälle nousseet.
    Tämä olisi luonnollinen toimintavinkki vasemmistollekin…

     
  4. Jollen aivan väärin arvaile Pian koko nimeä ja siten henkilöllisyyttä, niin taisimme olla viime viikolla samassa seminaarissa.

    Kiinnitin myös huomiota Pian esittämään kakkoskohtaan ja olen samaa mieltä myös Veskun kanssa siitä, että yksi kurssi ei riitä. Seminaarissa kiinnitin huomioni siihen, kun joku puhui aikuisten lapsille antamista ristiriitaisista viesteistä. Sanotaan, että olet todella tärkeä ja arvokas, mutta silti ei kuunnella mitä lapsella on sanottavanaan. Halutaan, että nuoret ovat koulusta päästyään aktiivisia, innovatiivisia ja yrittäjyysmyönteisiä, mutta tällä välin nyt kuitenkin olisi parempi olla vaan ihan hiljaa ja tehdä tismalleen niinkuin käsketään.

    Ei riitä, että yhden kurssin aikana lapset ja nuoret saavat hieman opastusta siihen, miten ympäristöön voi vaikuttaa ja miten mediaa luetaan. Sen kriittisen kasvatuksen pitäisi olla jatkuvaa ja tapahtua paitsi kouluissa, myös kodeissa ja harrastusten parissa.

     
  5. Perustelen ehdotustani: Tietenkään yksi kurssi ei riitä – mutta olisi se parempi kuin ei mitään. Olisi konkreettinen vaatimus, että peruskouluihin lakisääteisesti lisättäisiin edes se yksi uusi yhteiskuntaopin kurssi. Ja että siellä opetettaisiin mediakritiikkiä, kansalaisvaikuttamista sekä tasa-arvokasvatusta. Lisäisin listalle vielä työelämän pelisääntöjä (lähinnä työntekijöiden oikeuksia), koska se unohtui aiemmin. Nämä ovat asioita, joiden opetus on tällä hetkellä täysin retuperällä ja nuoret tulevat kouluputkesta ulos ilman näitä valmiuksia.

    Yksi lisäkurssi olisi edes pieni konkreettinen toimenpide, joka vaatisi jo jonkinlaisen käsikirjoituksen opetussisältöön. Olen kuullut noin tuhat kertaa, että kouluissa "yleisestikin" tulisi opettaa näitä asioita jo lähtökohtaisesti ja että opettajankoulutusta tulisi näiden osalta kehittää. Mutta tosiasia on se, että jos ei ole konkretiaa, eli tiettyä kurssia peruskoulun tuntikehyksessä, siihen laadittua opetussisältöä ja oppikirjaa, asia jää vain opettajien harrastuneisuuden varaan.

    Kouluilta toivotaan nykyään vaikka mitä, mutta jos asioita ei velvoiteta eikä niiden opetukseen järjestetä resursseja, on aika toiveajattelua että ne ilman konkreettisia askelia koulujen arkeen ja opetukseen etenisivät.

     
  6. Välillä sivujen bugi saatiin jo korjattua, mutta nyt se on näemmä palannut. Samana päivänä kirjoitetuista kommenteista viimeinen on aina ensimmäisenä. Eli kyseisen päivän kommentit pitää lukea alhaalta ylöspäin, jotta ovat aikajärjestyksessä.

    Lisäksi oikea marginaali on kadonnut. Pitää yrittää saada korjaajaa paikalle.

    Edit: ei se näemmä mene niinkään. Eli järjestys näyttäisi olevan täysin sattumanvarainen.

     
  7. Eikös kansalaistoiminta jos joku ole ominaista vasemmistolle. Kansalaisliikehdinnästähän koko työväenliike ja vasemmisto on syntynyt. Toivottavasti muuallakin kuin Helsingissä vasurit painuvat lähiöihin tapaamaan ihmisiä ja tulevat mukaan kansalaisjärjestöihin. Yhdessä meissä on voimaa.

     
  8. On tärkeää olla lähiöissä paikalla, mutta keskustojakaan ei pidä unohtaa :-) Vasemmisto mukaan kaduille ja kampuksille!

     
  9. Oliko valiokuntapaikka toivottu?

     
  10. Hei ja myöhästyneet onnittelut edustajanpaikastasi.
    Olen pitkään ihmetellyt sitä, miksei vasemmistoliiton suosio kasva, vaikka sdp:n politiikka on siirtynyt piirun verran oikealle, sanoo Heinäluoma mitä hyvänsä. Ainoaksi syyksi puolueenne jämähtämiseen paikoilleen olen kokenut sen, että ette ole kyenneet murtamaan sitä porvareiden toitottamaa “totuutta” : sosialismi (kommunismi) on lopullisesti kadonnut maailmasta. Porvarit ruokkivat asioitaan mielikuvilla vedoten Staliniin, Neuvostoliiton reaalisosialismiin, Maoon ja mihin tahansa historialliseen vääristymään. Perusdemari ei uskalla siirtyä piirun verran pienen ihmisen ahdingon purkamiseen, vaan luottaa demareihin ja jos luottamus häviää, niin jättää äänestämättä tai uskoo jopa vihreiden tuovan hätään liennytystä esim. perustuloesityksillään. Olet jossain maininnut, että puolueessanne ovat nuoret, aktiiviset voimat pikkuhiljaa nostamassa päätään ja ääntään. Toivotan onnea, sillä uskon nuorten olevan paremmin perillä yhteiskunnan epäkohdista kuin Osku Pajamäen lanseeraama ahne sukupolvi. Itse olen kuuskymppinen, maalle Helsingistä 10 vuotta sitten muuttanut “idealisti” (syntynyt Aleksis Kivenkatu 12), sillä halusin työntää viimeiset elinvuoteni sormeni multaan, syödä itse pyytämiäni kaloja ( en Holkerin aikoinaan lanseeraamia silmättömiä silakoita), kasvattaa sekä kasveja että ankkoja ym. Eli olen landepaukku nykyään, mutta keskustalaista minusta ei tule koskaan ja odotan mielenkiinnolla nuoren vasemmiston kannanottoja myös keskustojen ulkopuolisiin ongelmiin. Täälläkin fillari on kyllä hyvä peli, mutta matkat (välttämättömät) ovat joskus vähän turhan pitkiä, kalliita ja julkinen liikenne ei pelaa. Ei edes maakaasuvehkeitä voi vielä asentaa vanhoihin autoihin; saati sitten vaihtoehtopolttoaineen jakelun suhteen olemme todella jälkijunassa täällä Suomessa (Saksassa yli 3000 maakaasu/nestekaasu jakeluasemaa ympäri maata)ja meillä ministeri Pekkarinen paukuttelee henkseleitään käydessään avaamassa muistaakseni kahdeksannen aseman Tampereelle 2007 alussa.
    Hyvää jatkoa nuortuvalle vasemmistoliitolle.
    PS. Olitte ihan hyviä eilisessä A-talkissa ja näyttihän se huumori ainakin sinun ja Soinin kanssa pelaavan.

     
  11. Nyt vaan äänekästä oppositiopolitiikkaa harjoittamaan istuntosaliin, valiokuntiin ja mediaan. Lisäksi pitää mahdollisimman paljon jalkautua ihmisten pariin. Ei pelkästään lähiöissä vaan mahdollisimman laajasti kaikkialla.
    Onkos muuten santahaminalainen äänestäjäsi käynyt lunastamassa oluensa?

     
  12. Santahaminalainen äänestäjälle on edelleen olut tarjolla. :-)

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>