EU:n uuden perustuslain valmistelu avoimeksi

Kirjoitettu Paavon blogi
 
Muutama viikko sitten Iltalehti totesi päivän meilissään, etten ole vielä kansanedustajana saanut konkreettista aikaan. Tämä kommentti herätti paljon hilpeyttä. Toisaalta pitää olla hyvin otettu, kun Iltalehden kokenut politiikan toimitus nostaa niin merkittäväksi poliittiseksi toimijaksi, että toimitus odottaa konkreettisia saavutuksia kahdessa kuukaudessa. Oli miten oli, nyt ensimmäinen konkreettinen saavutus on saatu aikaan eduskunnassa.
 
Saksa on puheenjohtajakaudellaan lähtenyt herättelemään henkiin Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten myötä kuollutta EU:n perustuslakia. Liittokansleri Angela Merkel lähetti EU-jäsenmaille 12 kysymystä koskien mahdollisuuksia rakentaa uutta perustuslakisopimusta.
 
Matti Vanhasen hallitus päätti, että kyseessä olevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset eivät ole julkisia. Torstaina hallituksen kyselytunnilla tiukkasin lujaa, miten tämä kanta sopii Suomen korostamaan avoimeen ja demokraattiseen päätöksentekoon EU-asioissa. Vastausta ei oikein tullut.
 
Suuressa salissa käyty debatti poiki kuitenkin perjantaina ensimmäisen konkreettisen saavutuksen. Nimittäin ulkoasiainvaliokunta päätti, että asian pitää olla julkinen. Valiokunnan puheenjohtajan Pertti Salolaisen mukaan pontimena julkistamiselle oli nimenomaan minun hallitukselle esittämäni kysymykset.
 
Toivottavasti kysymysten ja vastausten myötä saadaan heräteltyä keskustelua EU:sta. Nimittäin uutta perustuslakia puuhataan jo kovaa vauhtia, mutta toistaiseksi siitä ollaan olut kovin vaitonaisia Suomessa.
Kommentteja (2)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *