Olen oluenkyllästämä brittifudista kannattava peruslädi, jonka mielestä italialainen jalkapalloilu on pelkkää mallipoikien kaatuilua ja valittamista. Päätin käydä todistamassa tämän paikan päällä. Samalla voisin nauttia kauniista syyssäästä lukien kirjamessuiltani hankkimiani tuoreita kotimaisia romaaneja kahviloiden terasseilla.
Terassit jäivät nauttimatta. Vettä tuli kaatamalla niskaan, erityisesti Bolognassa. Seurasin FC Bolognan curvassa, kun tuomarikolmikko kiersi kenttää ja heitteli palloa nurmelle. Yleensä pallo läsähti paikalleen, mutta muutamassa kohdassa pallo nousi matalaan pomppuun. Tämä kirvoitti aina suuret suosionosoitukset yleisöltä. Aikansa kenttää kierreltyään tuomarit päättivät peruuttaa ottelun yleisön protestoinnista huolimatta.
Kaksi muuta ottelua olivat hienoja kokemuksia, ennen muuta stadionien ja tunnelman vuoksi. Vaikka Rooman paikallisottelu oli myös kenttätapahtumiltaan huima, eivät paikan päällä näkemäni ottelut pystyneet vielä poistamaan kaikkia ennakkoluulojani italialaista jalkapalloa kohtaan. Haluan silti uudestaan italialaiseen jalkapallokatsomoon.
Paikkani San Sirolla oli ylimmän katsomon ylimmällä rivillä. San Siro on niin korkea, että taivas alkaa siitä mihin stadion loppuu.
Rooman derbyssä oli sellaista tunnetta ilmassa, jollaista harvoin, jos koskaan, olen kokenut. Stadio Olimpico ei ollut ääriään myöten täynnä, mutta AS Roman Curva Sud oli. Jos Stadio Olimpico vetää reilut 80 000 katsojaa, täytyy curvaan mahtua vähintään 15 000 ihmistä. Kun ihasteli päätyä, tuli mieleen vanhat kuvat Liverpoolin The Kopista, ajasta jolloin se oli vielä kunnon terrace.
Mutta ei tunnelma rajoittunut vain päätykatsomoihin. Istuin toisella pitkällä sivulla, jossa katsomon täyttivät lähinnä keski-ikäiset ja vanhemmat miehet. He eivät ehkä jaksa pomppia läpi ottelun curvan tapaan, mutta tunnetta on aivan yhtä paljon pelissä. Kun AS Roma tasoitti pelin, hyppäsi niskaani roikkumaan Fabio Capellon näköinen herrasmies. Ja tupakkaa paloi katsomossa niin paljon, että meinasin saada astmakohtauksen.
Sen myös opin, että ensi kerralla Roomassa pitää vuokrata skootteri ja mennä sillä otteluun.
*
Viikon istuntotauko on ohi ja syysistuntokausi jatkuu todella ryminällä. Tiistaina istunnossa käsitellään muun muassa autoverouudistus ja siviilipalveluslain uudistaminen. Keskiviikkona hallitus antaa Afganistan-selonteon.
Hallitus esittää sivarin lyhentämistä kuukaudella. Olen tehnyt rinnakkaislakialoitteen, jossa esitän sivarin lyhentämistä vastaamaan keskimääräistä asepalvelusta, kahdeksaan kuukauteen. Lisäksi esitän, että totaalien vankeusrangaistuksen voisi määrätä ehdonalaisena.
Harmillista on se, että näin tärkeä asia osuu samalle päivälle autoverokeskustelun kanssa. Autovero taitaa viedä kaiken huomion. Vielä viime vaalikaudella vihreät esittivät lakialoitteessaan sivarin kestoksi 8 kuukautta. Nyt vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg työministerinä esittää sivariajaksi 12 kuukautta.
Sivarin pituudesta päästään ajallaan äänestämään suuressa salissa. On mielenkiintoista nähdä, onko hallitusvastuun ylivoima vienyt myös mielenkiinnon ihmisoikeuksien puolustamiselta.
*
Autoverouudistus hämmästyttää minua. Hallitus on mainostanut sitä suurena ekologisena pakettina. En kyllä oikein ymmärrä miksi. Olen samaa mieltä periaatteesta, että autovero pitää porrastaa päästöjen mukaan. Mutta ei kai sellainen ole mikään aito ympäristöpaketti, jossa autovero laskee peräti 80 prosentissa tapauksista.
Autoveron porrastuksen pitäisi alkaa matalammalta päästöjen tasolta ja samalla olla jyrkempi, jotta autoverolla olisi todellisuudessa ekologinen vaikutus. Nyt saattaa pikemminkin käydä niin, että autojen halpeneminen lisää autojen ja autoilun määrää, jolloin kokonaispäästöt kasvavat vaikka ne hivenen pienenevät autokohtaisesti. Ei uuden auton ostaminen ole nyt sentään ekoteko.
Varmasti kokoomuksen, keskustan ja rkp:n kannattajat ovat innoissaan, kun autojen hinnat laskevat. Mutta miksi vihreät ovat ilman mutinoita nielleet tämänkin ”ekologisen verouudistuksen”? Pikku hiljaa hallitukselta odottaisi myös todellisia kovia päätöksiä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, ei vain viherpesua.
Eikö Vasemmistoliiton kannattajat ole innoissaan kun autojen hinnat laskevat? Miksi suomalaisen duunarin pitäisi maksaa menopelistään enemmän kuin saksalaisen? Uudet autot parantavat myös liikenneturvallisuutta. Siinä missä 80-luvun autolla kolarissa kuolee, 00-luvun autolla selviää pintanaarmuilla.
VASTAUS: Varmasti monet Vasemmistoliiton kannattajat ovat tyytyväisiä, kun auton hinnat laskevat. Kysymys on kuitenkin siitä, onko hallituksen esitys ympäristöystävällinen, kuten se haluaa kovasti mainostaa. Esitetty malli on oikea, verot määräytyvät päästöjen mukaan. Ongelma on vain se, että "vähäpäästöisen" auton raja on määritelty niin korkeaksi, että city-maasturinkin ostaminen on ekoteko. Esityksen voi pelätä lisäävän autoistumista ja kokonaispäästöjä, ei laskevan niitä. Olisi hyvä, että verotus ohjaisi aidosti duunaria ostamaan sen todella vähäpäästöisen uuden auton. Mutta senkin vasta silloin, kun on todellinen tarve.
06.11.2007 klo 20:59
Entäpä jos perheessä on kahdeksan jäsentä. Pitääkö ostaa kaksi uutta autoa,jotka kuluttavat 5l/100km/auto kuin ajaa 11 vuotta vanhalla tila-autolla,joka kuluttaa 9,5l/100km mistä sitten rangaistaan. Pitäisikö linja-autoja verottaa myös päästöjen mukaan? Eiköhän päästöihin vaikuta eniten se, että ajetaan vain välttämättömät ajot, auto aina mahdollisimman täynnä matkustajia ja hoidetaan mahdollisimman monta asiaa matkalla.
VASTAUS: Nyt on annettu ymmärtää, että uuden auton hankkiminen olisi ekoteko. Sitä se ei varmasti ole aivan kuten tässä viestissä tuli ilmi. Uuden auton valmistaminen aiheuttaa 3-5 tonnin hiilidioksidipäästöt. Vähäpäästöisellä autolla saa ajella pitkään ennen kuin nämä neutralisoituvat.
07.11.2007 klo 11:03
Kyllä liikenteen osuus hiilidioksidipäästöistä on sen verran merkittävä, että ei auton ostamiseen ole syytä millään tavalla kannustaa tai tehdä sitä houkuttelevammaksi, kuten hallitus on nyt ilmeisesti tekemässä. Pitää ottaa huomioon myös se, että auton valmistusvaiheen osuus sen koko elinkaaren aikaisesta ekologisesta kuormituksesta on varsin suuri, eikä auton vaihtaminen jatkuvasti uudempaan ja "ympäristöystävällisempään" ole siksi välttämättä ollenkaan kestävää kehitystä.
Olennaista on tietysti myös se, mitä vanhalle autolle tapahtuu kun se vaihdetaan uuteen. Jotta hommassa olisi mitään järkeä, se pitäisi viedä romuttamoon, mutta näinhän ei useinkaan käy vaan se jatkaa saastuttamistaan joko saman perheen kakkosautona, jonkun toisen autona tai esim. itärajan takana.
07.11.2007 klo 12:14
Itse en Italilaista futista menisi ikinä sen pelin takia katsomaan vaan lähinnä sen meiningin, joka löytyy katsomoista ja kaduilta! Enemmän diggaan lädifutiksesta ja Kreikkalaisesta potkupallosta.
07.11.2007 klo 17:24
Eikös tämä autovero uudistus kosketa miltei kaikkein pahiten pienituloisia ihisiä jotka asuvat haja-asutus alueella, jossa julkiset kulkuneuvot eivät toimi? Näillä ihmisillä ei todennäköisesti ole varaa ostaa uutta pieni päöästöistä autoa, vaan on tyydyttävä vanhaan ja todennäköisesti suurempi päästöiseen autoon, jota nyt aletaan sitten verottamaan rankemmin.
08.11.2007 klo 07:30
Hyvä, että joku puhuu niinkuin asiat ovat, eikä vain yritä saada äänestäjiä. Ainoastaan autoveron nostolla olisi saatu liikenteen päästöjä vähennettyä. Kaikissa bensa-autoissa on ollut katalysaatorit jo 90-luvun alusta ja polttoaineen suoraruiskutus. Moni 15-vuotta vanha perheauto kuluttaa vähemmän kuin uusi auto, jonka autovero laskee vuodenvaihteessa. Vaikka uudet autot ovat turvallisempia, niin luultavasti autojen määrään lisääntyminen vie tämänkin hyödyn autovero alesta.
08.11.2007 klo 12:54
Ja kunnan stadilainenhan ei koko fiudea kaipaa! Kyllä sporalla ja dosalla pärjää…
09.11.2007 klo 14:03
Maksatko vapaaehtoista lentoveroa kun lentelet matseihin? Osaatko suositella jotain hyvää kohdetta? Olen yrittänyt löytää sellaista jolla todella olisi ilmastomuutoksen kannalta päinvastaista vaikutusta, silloin kun joutuu lentämään kun junalla ei pääse/ehdi.
VASTAUS: On monia tapoja tasata lentämisen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Kun olin Vasemmistonuorten puheenjohtaja, päätimme alkaa maksaa Maan ystävien lentomaksua. Se lasketaan lahjoittamalla 10 prosenttia lennon hinnasta ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Samalla periaatteella voi tukea myös esimerkiksi Greenpeacen ilmastonmuutoksen vastaista työtä.
Suoraan lipun hinnasta määräytyvän maksun sijaan olen innostunut laskemaan lennon aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen hintaa (näin voi laskea hinnan myös lennolle, jonka on esim. eduskunta maksanut). Sen summan voi lahjoittaa joko suoraan puiden istuttamiseen tai tiedotustoimintaan. Ohessa on linkkejä muutamiin projekteihin:
12.11.2007 klo 16:25
Mitä matsia olit katsomassa San Sirolla?
23.11.2007 klo 19:04
Se kun vaan on niin, että toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Itse taasen ihmettelen englantilaisen-jalkapallon agressiivisuutta. Pelaajat vaikuttavat monesti nakkikioskilla tappelevilta humalaisilta. Käydään jopa omanjoukkueen pelaajien päälle nyrkein, puhumattakaan vastustajista. Mitä mieltä itse olet tästä ylitestosteronilatauksellisesta lädifutiksen huonosta puolesta? Sehän on niin, että minkä taidoissa häviät, sen kovuudella korvaat.
18.12.2008 klo 12:41