Belfastin kautta poliittiseen syksyyn

03.08.2007 klo 14:06

 
”Oi Jyrki Jyrki, Jyrki Jyrki Jyrki Jyrki Nieminen!” AIK:n legendaarisen pelaajan nimi kaikui ottelun jälkeen Råsundan viereisen ravintolan terassilla ja seuraavalla viikolla Belfastissa. AIK:ssa 1980-luvun alkupuolella pelanneen Jyrki Niemisen nimeä lauletaan edelleen oluttuopin ääressä, mutta tällä kertaa laululle oli erityinen syy.
 
Råsundan Norra Ståssa nimittäin seisoi AIK-Elfsborg ottelussa tuttu hahmo. Kymmenien legendojen mies katsoo mieluummin AIK:n ottelut kannattajien keskeltä päätykatsomosta kuin VIP-aitiosta.
 
Maailman yksi parhaista jalkapallolehdistä ruotsalainen Offside on kunnioittanut Jyrki Niemistä painamalla hänestä paidan. Siinä on yksi legendaarisista sutkautuksista, jonka on väitetty tulleen Jyken suusta: ”Golf är bättre än fotboll – då kan man i alla fall röka under matcher”.
 
Tästä alkoi parin viikon lomani, jonka aikana kiersin Tukholman lisäksi Hollannissa, Belfastissa ja Dublinissa. Belfast oli matkakohteista ylivoimaisesti mielenkiintoisin, eikä vain sen vuoksi että siellä pelattiin AIK:n UEFA-cupin karsintaottelu.
 
*
 
Belfastin jokainen muistaa lapsuuden uutiskuvista, joissa mellakoitiin ja pommit räjähtelivät. Nyt kadut ovat onneksi rauhoittuneet, mutta ongelmien (vuosia 1969 eteenpäin kutsutaan nimellä Troubles) jäljet näkyvät. Oli kuumottavaa kierrellä Shankill Roadilla ja Falls Roadilla, jotka ovat protestanttien ja katolisten ydinalueita ja ongelmien keskipisteitä.
 
Vierekkäin olevia asuinalueita erottaa edelleen korkeimmillaan kymmenen metrinen betonista ja metallista rakennettu aita, jota kutsutaan ironisesti Peace lineksi. Kiersin molemmilla puolilla katsomassa suuria seinämaalauksia, joissa muistellaan vanhoja taisteluja ja vihanpidon aikana kuolleita marttyyreitä.
 
Protestanttisen puolen maalaukset olivat selvästi rajumpia. Niissä esiintyi kommandopipoisia taistelijoita ja terroristijärjestöjen UVF:n ja UDA:n tunnuksia. Toisaalta Falls Roadin varrella oli pubi, jonka seinässä oli tauluja, joissa kerrottiin kuolleista IRA:n naisvapaaehtoisista.
 
Vaikka pahimmat ongelmat Belfastissa on takanapäin, ei kaupunki ole edelleenkään normaali turistikohde. Iltaisin panssaroidut poliisiautot partioivat kaduilla, protestanttisessa Itä-Belfastissa The Oval stadionin ympärillä katukivetkin oli maalattu punavalkosinisiksi ja yhden AIK:n kannattajan villapaidan alta pilkottanut Celticin paita sai aikaan suuren poliisioperaation ottelun jälkeen.
 
*
 
Hiljaisen heinäkuun jälkeen politiikassa alkaa taas tapahtua. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on esitellyt ensimmäisen budjettiesityksensä. Se ei juurikaan sisältänyt yllätyksiä. Vaalien alla pehmeä tasa-arvosta puhuva kokoomus on talousarvioesityksessään vanha tuttu kokoomus. Puheet ovat muuttuneet, mutta politiikka ei juurikaan. Huomisessa Iltalehdessä on pieni kirjeeni asiasta Jyrki Kataiselle.
 
Lomakuukauden jälkeen muutenkin politiikka alkaa taas käydä isommilla kierroksilla. Uuden vasemmiston poliittinen syksy käynnistyy viikonloppuna Kiljavalla, kun sinne kerääntyy Paavon jengin kutsusta noin 80 ihmistä pariksi päiväksi keskustelemaan vasemmiston tulevaisuuden haasteista.
 
Seminaareista ja keskusteluista haetaan eväitä uuden vasemmiston nousulle seuraavien vuosien aikana.
 

Kommentit

 
  1. Oliko Belfastissa muuta hulinaa?

    Vastaus: ei ollut.

     
  2. Miksi kannatat hienoperseiden AIK:ta. Eikö puna-vihreille lyötyisi parempiakin samaistusmiskohdetta

    Vastaus: AIK hienoperseiden joukkue, heh heh. Ensimmäisessä ottelussa 13 vuotiaana 1990. Siitä se lähti.

     
  3. Näkyypä olevan Berliinin muuri pystyssä vielä Belfastissa…
    Kuinka siellä kommentoitiin uudelleen käynnistynyttä lähidemokratiaa eli maakunnan omaa hallintoa?
    Puntaroikaapa muuten siellä Kiljavalla myös mahdollisuuksia yhteistyöhön -tavalla tai toisella – vihreiden kanssa. Pelkkä huuto vihreiden olemisesta pahojen porvarien juoksupoikana ei riitä punavihreän politiikan perusteeksi!

     
  4. Pinewood: On hieman vaikea tehdä yhteistyötä, kun vihreät itse ovat oikeistohallitukseen mukaan änkeneet siunaamaan pönttöjä päätöksiä ja tekemään lehmänkauppoja. Samalla vihreiden suut on somasti suppuun sidottu eli julkiseen keskusteluun ja kritiikkiin he eivät enää entiseen tapaan pysty. Mielelläni kyllä muuten olen vihreiden kanssa edistämässä ympäristöasioita ja pysäyttämässä ilmastonmuutosta. Mirka Muukkonen Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen

     
  5. Hei Paavo! Mitä hieno tatuointi oikean käsivartesi alasyrjällä esittää, se värikäs? En ole koskaan päässyt niin lähelle sinua, että olisin nähnyt tarkasti.

     
  6. Moro! tutustuin myös Belfastin poliittiseen menneisyyteen kesän aikana. Mitä itse tuumailit brittien sotilaallisesta läsnäolosta irlantilaisvoittoisessa Ulsterissa. Kyse ei maakunnassa alunperin kuitenkaan ollut uskonnosta, vaan Brittien halusta alistaa irlantilaisia. Terrorismia en voi ikinä hyväksyä, mutta miten koko maailma saattoi vain uskoa sen pahan joka langetettiin irkkujen päälle pommitusten sattuessa.. muistatko paremmin aikaa? T:eemeli

     
  7. Forza Bajen! :)

     
  8. HEJA HEJA AIK!

     
  9. Mirkalle: yhteistyötä voisi toki viritellä kunnallisella ja maakunnallisella tasolla ynnä kaiken maailman kansanliikkeissä…

     
  10. Koska seuraavan kerran maailmalle, Paavo?

     
  11. Pinewood: Olet oikeassa, juuri näin pitää tehdä. Yksin ei maailmaa muuteta eikä pelasteta. Omalta osaltani haluan kannustaa jengiä yhteistyöhön.

     
  12. Ei kai Paavo vaan satu olemaan Laineen Kasperin videolla security takki päällä heittämässä kameo-roolia? :D Lauantaina Klubi-KTP?

     

Kommentoi kirjoitusta

Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>