Valitusoikeus on osa demokratiaa

Kirjoitettu Paavon blogi
 
Usein kuulee väitettävän, että kaavoitukseen liittyvää valitusoikeutta tulisi rajoittaa ja kaavoitusprosesseja nopeuttaa. En allekirjoita näitä väitteitä. Minusta on hyvä asia, etteivät kaavoitusprosessit ole nopeita läpihuutojuttuja.
 
Kaavoittamisen pitää olla äärimmäisen huolellista. Kaavat muokkaavat kaupunkikuvaa kymmeniksi tai jopa sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Siksi kaavoituksen pitää olla tarkkaa ja se vaatii aikaa. Nopea kaavoitusprosessi merkitsisi myös sitä, että ihmisten kuunteleminen kaavoituksessa vähenisi entisestään.
 
Jo nyt voi todeta monissa Helsingin kaavoituskohteissa, että ihmisiä kyllä kuullaan kuten laki edellyttää, mutta ei juurikaan kuunnella. Jos kaavoitusta merkittävästi nopeutettaisiin, nimenomaan ihmisten kuunteleminen jäisi entistä vähemmälle.
 
*
 
Myös puheet valitusoikeuden rajaamisesta on ongelmallisia. Ihmisillä, jotka kokevat tulleensa väärin kohdelluksi kaavoituksessa ja kuulematta jätetyiksi, pitää olla mahdollisuus pyrkiä muuttamaan päätöstä. Minusta on aivan keskeinen oikeusvaltioperiaate, että tehdyistä päätöksistä voi valittaa.
 
Esimerkiksi Myllypurossa asukkaat ovat valittaneet kaupunginvaltuuston hyväksymästä kaavasta, jossa nykyisille asukkaille tärkeän lähimetsän päälle rakennetaan laajalle alueelle mattomaisesti levittäytyvä pientaloalue. Vasemmistoliitto puolusti viimeiseen asti asukkaita ja pyrki löytämään sellaista ratkaisua, jossa metsää ja arvokkaita luontokohteita olisi säästynyt.
 
Valtuuston enemmistö demareiden ja kokoomuksen johdolla haluisi kuitenkin jyrätä metsän pientalojen tieltä. Helsingin kaupunginhallitus antoi pari viikkoa sitten lausunnon asukkaiden valituksesta. Valtuustossa kaavaa vastustaneet ryhmät eivät esittäneet valituksen hyväksymistä.
 
Moni metsäliikkeen aktivisti on ihmetellyt tätä. Jopa takinkäännöstä on syytetty. Päätöksenteon logiikkaa näyttää varmasti erilaiselta valtuuston ja kansalaisliikkeen näkökulmasta. Me teimme kaikkemme, että kaavaa ei olisi hyväksytty. Mutta kun demokraattisesti hävisimme taistelun, ei olisi kohtuullista lähteä valittamaan päätöksestä.
 
Minusta ei olisi hyvä kehitys, jos aina äänestyksen hävinneet poliittiset ryhmät veisivät asiat oikeuden päätettäviksi. Meidän politiikassa toimivien pitää uskoa poliittiseen prosessiin. Tietenkin toinen asia on se, jos päätöksenteossa olisi rikottu selvästi lakia.
 
Minusta nimenomaan se, etteivät poliitikot lähden valittamaan oikeuteen demokraattisesti tehdyistä kaavapäätöksistä, vahvistaa kansalaisten valitusoikeutta. Koko valittamiselta katoaisi pohja, jos siitä tehtäisiin osa poliittista peliä ja prosessia.
 
*
 
Huomenna aikaisin aamulla lähdemme kohti Saksaa. Jo iltapäivällä edessä on ensimmäinen MM-kisapeli kisapaikkakunnalla. Jalkapallo on parasta paikan päällä. Yhtä tärkeää kuin itse peli, on nähdä kisojen ympärillä olevaa humua ja eri kulttuurien kohtaamista. Hieno jalkapallokokemus muodostuu kokonaisuudesta.
MM-kisoissa vietän viikon ja heinäkuun lomailen kirjaa kirjoittaen. Kalenteria ja ajankohtaista palstaa alan täyttelemään taas elokuussa.
Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *