Maailma kylässä

Kirjoitettu Paavon blogi
Festarikesä alkoi osaltani tänä viikonloppuna Kaisaniemessä Maailma kylässä -tapahtumassa. Edellisenä viikonloppuna kävin jo Kumpulan kyläjuhlissa, mutta Maailma kylässä oli ensimmäinen suurempi tapahtuma. Ilma oli upea, vaikka vähän lämpimämpi olisi saanut olla.
 
Pidän erilaisista kaupunki- ja kaupunginosa tapahtumista, joita Helsinki on täynnä kesällä. Helsinki herää kesäisin juuri näiden tapahtumien kautta. Helsingin kesätapahtumat kertovat siitä valtavasta määrästä erilaista ruohonjuuritason järjestö- ja kaupunginosatoimintaa, josta syntyy Helsingin henki. Kaupunginosafestareihin on mukava polkea fillarilla, pitäisi saada vain etukumi paikattua.
 
Maailma kylässä on iloinen ja värikäs tapahtuma, jossa näkee paljon tuttuja ja mukaan tarttuu aina kasa lehtiä ja kirjoja. Ostin muun muassa Sosialistiliiton kojulta kolmella eurolla pienen punaisen kirjasen, Kapinallisen opas: Lenin. En ole vielä ehtinyt tutustua hyvin povitaskuun mahtuvaan kirjaseen, mutta siitä voinee lukea pilke silmäkulmassa sopivia lainauksia baaripöydissä.
 
Pääsin pitkästä aikaa myös pitämään järjestöpöytää, kun päivystin Vasemmistonuorten teltalla muutaman tunnin ajan. Festariteltalla pääsee juttelemaan ja väittelemään ihmisten kanssa sekä kuuntelemaan vinkkejä siitä, mitä asioita pitäisi nostaa esille.
 
*
 
Vasemmistonuorten tämän kesän suuri teema on Palestiina. Vasemmistonuorilla on käynnissä kehitysyhteistyöprojekti Palestiinaan. Kerromme Palestiinan tilanteesta ja innostamme ihmisiä toimimaan palestiinalaisten puolesta. Erityisesti teltan takaseinällä ollut banderolli "Vapaa Palestiina, vapaa Israel" herätti paljon kysymyksiä.
 
Sitä kävi kommentoimassa moni palestiinalainen ja Palestiina-aktiivi. En tiedä mistä slogan on peräisin, mutta se ei ole kehitysyhteistyöprojektin virallinen nimi. Luulen, että teksti on syntynyt spontaanisti jossain bandis-talkoissa. Slogan on ehkäpä vaikeasti avautuva ja kiistanalainen, mutta ainakin se herättää keskustelua. Esimerkiksi Vasemmistonuorten vieraana ollut palestiinalainen nuori ei pitänyt siitä.
 
Sloganilla pyritään kertomaan, että tilanne Palestiinassa ei ole niin suoraviivainen kuin moni ajattelee. Myös Israelin puolella on paljon rauhanaktiiveja, jotka haluaisivat lopettaa Israelin miehityksen palestiinalaisalueilla. Aikaisemmin Vasemmistonuorten vieraana on ollut muun muassa israelilainen totaalikieltäytyjä.
 
Sloganilla halutaan kertoa, että tuemme kaikkia rauhanvoimia. On myös kaikkien israelilaisten etu, että väkivaltaa synnyttävä miehitys loppuu. Ihmiset ovat vapaita, kun väkivallan kierre saadaan päättymään.
 
*
 
Seuraava kaupunginosatapahtuma on ensi viikonloppuna. Silloin pidetään Käpylän kyläjuhlat Sampsantien kentällä Käpylän sydämessä. Käpylän kyläjuhlat on minulle erittäin rakas tapahtuma. Vanhana käpalaisena olen käynyt festareilla ensimmäisen kerran jo reilusti yli kymmenen vuotta sitten.
 
Olen lupautunut taas talkoolaiseksi myös Käpylässä Vasemmistonuorten teltalle. Ensi sunnuntaina kiertelen alueella kuuntelemassa musiikkia ja tapaamassa ystäviä sekä esittelemässä Vasemmistonuoria kojulla. Ehkäpä näemme siellä.
Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *