Korvista ulos

Kirjoitettu Paavon blogi
Lopulta alkaa rauhoittua. Puhelin ei enää pirise taukoamatta. Ystävällisesti on pitänyt tietenkin yrittää vastata kaikkiin kansalaisten ja median yhteydenottoihin, mutta täytyy myöntää, että jo useamman päivän ajan koko Smash Asem -mielenosoituksen ympärillä käyty keskustelu on tullut korvista ulos.
 
Naamani on ollut niin paljon lehdissä, että jotkut ovat alkaneet epäillä kiinniottoani pelkäksi mediatempuksi. Suosikkini on ollut pohjalaisen poliisikansanedustaja Petri Salon (kok.) eduskunnan istuntosalissa esittämä väite:
 
"Minä sen sijaan väitän, että tietyt julkisuutta hakevat, jopa politiikassa mukana olevat henkilöt olivat ennakolta suunnitelleet tilanteita ja käyttivät tätä kokousta hyväkseen järjestämällä provokaation ja toimimalla tahallisesti tässä tilanteessa. Heidänkin osuutensa tässä tilanteessa pitäisi tutkia."
 
Enpä olisi itsekään uskonut pystyväni marssittamaan kaduille satoja mellakkapoliiseja, järjestämään kymmenien syyttömien ulkopuolisten kiinniottoja ja lopulta hankkimaan vielä itseni putkaan. Ja kaikki tämä vain tulevien vaalien vuoksi.
 
Vaikka julkinen keskustelu nyt rauhoittuu, toivon ettei asia hautaudu. Edelleen on tärkeää, että poliisin toiminnasta tehdään laaja ja puolueeton tutkimus. Siinä ei pidä vain tarkastella lauantain tapahtumia, vaan myös niiden jälkeen annettuja lausuntoja. Tutkimuksessa olisi syytä tarkastella muun muassa poliisijohdon lausuntojen ja todellisten tapahtumien suhdetta. Jokainen piirityksessä paikalla ollut toimittaja tai sivustaseuraaja tietää esimerkiksi, ettei saartorenkaasta ollut mahdollista poistua, vaikka poliisijohto niin väittää.
 
Suomalaisen demokratian kannalta on kova kysymys, loukattiinko viime lauantaina esimerkiksi liikkumisen vapautta, mielipiteen ilmaisun vapautta, mielenosoitusoikeutta tai lehdistön vapautta. Vielä tänään esimerkiksi poliisikomentaja Jukka Riikonen arvosteli Yleisradion uutisointia "asenteelliseksi ja kriittiseksi". Nämä ovat todella omituisia puheita yhteiskunnassa, jossa on arvostettu avoimuutta. Esimerkiksi Venäjällä valtalehdistö ei arvostele poliisia, mutta siellä ei ole myöskään avointa yhteiskuntaa.
 
Otsikoita tulee ja menee. Tärkeintä on tehdä perusduunia. Kohusta huolimatta pitää jatkaa työtä kohtuuvuokraisten ja -hintaisten kämppien, kunnollisen perustoimeentulon ja turvallisten työsuhteiden puolesta. Toivottavasti 9.9. on osaltani loppuun käsitelty.
Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *