FPS:n terrori tiensä päässä

Kirjoitettu Paavon blogi
 
Sain viime perjantaina painolämpöisen kirjani käteen. Kirjan kirjoittaminen oli yllättävän pitkä prosessi. Kului lähes vuosi ensimmäisen lauseen kirjoittamisesta valmiin kirjan selailuun. Tunsin lapsellista ylpeyttä kirjasta. Halusin kanniskella sitä mukanani ja näyttää kaikille tutuille. Torstaina juhlitaan kaikki yhdessä Punavihreä sukupolvi -kirjaa Kirjan salilla Kruununhaassa. Tervetuloa!
 
Ensimmäinen jo viime vuonna näytteeksi kirjoittamani kirjan luku oli Taide josta tuli rikos. Se on kirjani neljäntenä lukuna. Kustannustoimittajan mielestä se on kirjan kovin luku. Myös muutama jo kirjan lukenut on pitänyt sitä tiukkana tekstinä.
 
Luvussa kerron graffitien 20 vuoden historiasta Helsingissä, kaupungin graffiti-politiikan muutoksesta ja Stop töhryille -projektin pimeästä puolesta. Kun minut valittiin 23-vuotiaana ensimmäisen kerran kaupungin valtuustoon, vain muutama päivä vaalien jälkeen tuhottiin Kulosaaresta kaupungin yhdeksän vuotta aikaisemmin tilaama graffiti-taideteos.
 
Valtuustossa tein aloitteen uuden maalauksen tekemisestä ja graffitien tilaamisesta muihinkin melumuureihin ja alikulkutunneleihin. En tiennyt, mihin muurahaispesään sohaisin. Kun aloitteeni sai julkisuutta, aloin saamaan yhteydenottoja baareissa ja kaduilla. Minulle aukeni Helsingin graffiti-politiikan pimeä puoli, tarinat väkivaltaisesta vartiointiliikkeestä FPS:sta.
 
Olen vuosien ajan kyseenalaistanut valtuustossa nollatoleranssipolitiikan ja erityisesti siviilipukuisten vartijoiden käytön. Olen kertonut jatkuvista yhteydenotoista, joissa FPS:ä syytetään väkivallasta. Kun olen painanut päälle, on Stop töhryille -projektista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.) taipunut vain sen verran, että on luvannut useasti julkisesti puuttua FPS:n toimintaan, jos väkivallasta on todisteita.
 
Nyt niitä on. YouTuben kautta kaikkien nähtäväksi levinnyt video FPS:n vartijoista pahoinpitelemässä kiinniotettua ei jätä selityksille tilaa.
 
Saurin on pidettävä nyt sanansa. FPS:n toimintaan on lopulta puututtava. Helsingin kaupungin on purettava FPS:n kanssa tekemänsä vartiointisopimukset välittömästi. Jos Sauri ei pidä sanaansa, on hänen kannettava asiasta poliittinen vastuu.
 
Olenkin tänään jättänyt kysymyksen valtuuston seuraavalle kyselytunnille, jossa vaadin FPS:n kanssa tehtyjen sopimusten purkamista.

Päivitys: tuossa tuo mainittu video YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=MvsUA-qEzy0

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *